Oulu

Eduskunnan oi­keus­asia­mies: Oulun po­lii­si­lai­tok­sen lapsia koskevat esitutkinnat kestivät liian pitkään

Eduskunnan oikeusasiamies kehottaa laitosta kiinnittämään huomioita näiden rikosten esitutkinnan kestoon. Arkistokuva. KUVA: Vesa Joensuu
Oulu 23.10.2019 10:29 | Päivitetty 23.10.2019 10:32
Susanna Kemppainen

Oulun poliisilaitoksen täytyy petrata lapsien tekemiksi epäiltyjen ja lapsiin kohdistuvien rikosten esitutkintaa.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen kehottaa laitosta kiinnittämään huomioita näiden rikosten esitutkinnan kestoon.

Oikeusasiamies on ratkaissut kaksi kantelua, joissa kummassakin lapsi oli osapuolena esitutkinnassa.

Toisessa niistä sekä rikoksesta epäilty että asianomistaja olivat 14-vuotiaita. Rikoksesta epäiltyä lasta kuulusteltiin yli 1,5 vuotta rikosilmoituksen tekemisen jälkeen ja asianomistajana olevan lapsen kuulustelemiseenkin meni yhdeksän kuukautta.

Lain mukaan alle 15-vuotiaan epäillyn rikollisen teon esitutkinta on toimitettava kiireellisesti.

– Tämä ei täyttänyt lain kiireellisyysvaatimusta varsinkaan, kun kyse oli vakavasta rikosepäilystä, oikeusasiamies Jääskeläinen kertoo tiedotteessaan.

Kahdeksanvuotiaan epäiltiin joutuneen kouluavustajan pahoinpitelemäksi

Toinen kantelu koski tapausta, jossa 8-vuotiaan lapsen epäiltiin joutuneen kouluavustajan pahoinpitelemäksi. Siinä esitutkinta kesti yli kaksi vuotta. Poliisilaitos on myöntänyt, että esitutkinta-aika oli liian pitkä ja oikeusasiamies on samaa mieltä.

– Vaikka tässä tapauksessa aiheutuneet vammat ovat olleet lieviä, on mielestäni otettava huomioon, että rikoksen on epäilty tapahtuneen lapselle tärkeässä kouluympäristössä

ja epäiltynä on ollut koulun henkilökuntaan kuuluva. Nämäkin seikat nähdäkseni olisivat puoltaneet asian huomattavasti ripeämpää esitutkintaa myös epäillyn sekä koulun näkökulmasta, Jääskeläinen katsoo ratkaisussaan.

Oikeusasiamiehen mukaan kummassakaan kantelun kohteena olleessa jutussa esitutkinta ei ollut laaja tai laadultaan vaikea. Hän toteaa, että viipyminen johtui poliisilaitoksen erittäin vaikeasta työtilanteesta.

– Kiinnitän sen (poliisilaitoksen) huomiota siihen, että puheena olevan tyyppisten esitutkintojen asianmukaisen ripeä toimittaminen turvataan.

Oulun poliisilaitos on ryhtynyt moniin toimiin parantaakseen tilannetta. Poliisihallitus aikoo tehdä tänä syksynä tarkastuskäynnin Oulun poliisilaitokselle. Oikeusasiamies pyytää, että Poliisihallitus tulee tarkastuksellaan kiinnittämään erityistä huomiota lapsien tekemiksi epäiltyjen ja lapsiin kohdistuneiden rikosten esitutkintatilanteeseen ja raportoimaan siitä oikeusasiamiehelle tämän vuoden loppuun mennessä.

MAINOS

Kommentoi

On tunne että vaikeat ja tunteisiin menevät rikokset halutaan haudata tutkintaan, kun vuosia on kulunut pöly ja kohu on laskeutunut unholaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tästähän on tullut jo maan TAPA hoitaa pöytä puhtaaksi ei meidän asiat kiinnosta ketään. Pienet rikokset joutaa vanhentua ja roskiin, yhdenvertaisuus ei toteudu meille kansalaisille. Vahingon kärsinyt kärsii omissa nahoissaan ei meillä ole vara oikeutta käydä niin kuin varattomilla ilmaiset oikeuskäsittelyt. Miettikääpä sitä omalle kohalle??? Ihan tarkoituksella on lainsäädäntö tehty ettei itse maksavat lähtisi oikeuksia peräämään lakiteitse.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No eihän sitä joudeta, kun pitää olla siellä mistä raha tulee, eli tien päällä , ylinopeuksia kyttäämässä, kriminaalit ajelee töihin , tienaamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tapanahan on viivytellä asioita ja sitten viivytellä haasteen lähettämistä ja lopuksi todeta, että haasteaika vanheni.
Näin pöytiä putsataan ja jaetaan oikeutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvinpä aika kuitenkin riittää Tynkkysen kannanotoista käräjöimiseen ja kansalaisten mielipiteiden kontrolloimiseen, eli vihapuhevalvontaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi oikeusministeri, poliisille maksetaan poliisin työstä ???
Pitäisikö poliisit istuttaa pysyvästi Apsille munkkia syömään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

15:50
Kristi Raik Viron Nato-kiistasta: En näe mitään vaihtoehtoja sille, että lähtisimme luomaan korvaavaa järjestelmää Natolle tai Yhdysvaltojen roolille
15:39
Kärpät solmi luottopuolustaja Heshkan kanssa jatkosopimuksen – myös Huttula ja Järvitalo jatkavat
15:28
Kärnä haluaa hirviaseille, patruunoille ja hirvikoirille verovähennysoikeuden
15:23
Trumpin virkarikostutkinnassa kuullaan EU-suurlähettilästä – kertonut tapahtumista eri versioita
15:23
EK:n puheenjohtaja Lundmark Postin riidasta: "Valtio-omistajan ei pitäisi omilla toimillaan vaikeuttaa jo valmiiksi vaikeaa tilannetta"
14:25
Erno Saukko lähti elokuussa vuoden mittaiselle vaellukselle – talvi on näyttänyt jo ankaruutensa: "Olimme syysvarusteissa 30 asteen pakkasessa" Tilaajille
14:20
Raksilan K-Citymarket ja Jounin Kauppa äärioikeiston mainoksessa – ”Olihan se järkytys, koska emme missään nimessä ole tuommoisessa mukana”
54
Professori pyysi poistamaan Mannerheimin kuvan Oulun yliopiston opiskelijoiden kiltatilasta – "Esitin oman käsitykseni asiasta"
50
Postilakon purkuyritykset jatkuvat iltapäivällä – tukilakot jatkuvat, vaikka työnantaja syyttää niiden perusteita vanhentuneiksi
48
Oulun yliopiston hallitus: Kiinteistöselvityksen teko alkaa – "Joskus on järkevämpää rakentaa uutta kuin korjata vanhaa"
31
Huuhkajat varmuudella lohkossa A tai B: Tämä tiedetään jo nyt Suomen pelipaikoista, vastustajista ja ottelupäivistä
20
Metsästysrikoksia tutkitaan Kuhmossa: Susilauman kulkureitille oli asetettu polkurautoja ja myrkkyä – metsästäjän koira kuoli myrkkyyn
18
Oulun kouluissa ja päiväkodeissa juodaan jatkossa luomumaitoa, joka kerätään 120 kilometrin säteellä Oulusta
17
MTK:n Juha Marttila: Peltojen metsittäminen olisi täysin vastuutonta – "Jos kotimaan kulutus vähenee, Suomen on vietävä enemmän"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

239 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Jos EK:on kuuluva miljonääri maksaa käytännössä muutaman prosentin tuloistaan veroa, siis paljon vähemmän mitä omat palk... Lue lisää...
Maailmanrannan Rellu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image