Oulu

BusinessOulu rakentaa Postitaloon koh­taa­mis­pai­kan – ko­ko­nai­suu­teen tulee 150 henkilöä vetävä ravintola- ja tapahtumatila

BusinessAseman yhteisökoordinaattori Helena Poukkasen mukaan ajatus kohtaamispaikasta syntyi muutama vuosi sitten. Sen jälkeen ideaa jalostettiin yhteistyökumppaneiden kanssa. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 13.6.2019 6:37
Henriikka Uusitalo

BusinessOulu rakentaa entisiin Postin tiloihin Hallituskadulle kaikille avoimen kokoontumistilan, BusinessAseman. Tammikuussa 2020 avattavan kokonaisuuden on tarkoitus kehittää alueen osaamista ja helpottaa erityisesti työnhakijoiden, opiskelijoiden ja työnantajien kohtaamista.

Tiloihin tulee kuusi toimijaa, joiden toiminta keskittyy yrittäjyyteen, koulutukseen ja työllistymiseen. BusinessOululla on tilan käytöstä pitkäaikainen sopimus kiinteistön omistavan Leijonaverkot Oy:n kanssa.

BusinessAsemalla on myös kymmenen yrityskumppania, kuten Telia, Haltian Oy ja Tieto Oyj. Kaupungille jäävä kustannus BusinessAseman tilan käytöstä on kuukausitasolla noin 20 000 euroa.

Sen lisäksi alkuvaiheessa laitteistoon ja kalusteisiin on varattu 550 000 euroa. Siitä yli puolet saadaan ulkopuolisilta rahoittajilta.

– On hyvä huomioida sekin puoli, että yritysten omalla kustannuksellaan BusinessAsemalle tuomien teknologioiden arvo on varsin merkittävä, BusinessAseman yhteisökoordinaattori Helena Poukkanen kertoo.

Kokonaisvaltaista ohjausta yrittäjille ja työnhakijoille

Digitaalisuus on BusinessAsemassa keskeistä. Yrityksille järjestetään muun muassa koulutuksia ja neuvontaa, miten ne voisivat kehittää digitaalista liiketoimintaansa. Esimerkiksi kivijalkayrityksiä autetaan parantamaan näkyvyyttä ja palveluita internetissä. Noin 2 000 neliön BusinessAsemassa on varattavissa olevia kokoustiloja.

Sisätilat on suunniteltu yhteistyökumppaneiden toiveiden mukaisesti skandinaaviseksi. Tiloihin pyritään luomaan rauhallinen ja rento ilme, jotta ihmisillä olisi matala kynnys astua sisään. Arkkitehtitoimiston suunnitelmissa on muun muassa käyttää puupintoja sisustamiseen.

BusinessAseman suurin tila on varattu Digipajalle. Pajaa hyödynnetään muun muassa koulutukseen ja BusinessOulun työllisyyspalveluiden työssäoppimisympäristönä.

Tilassa olevat FabLab-laitteet, kuten 3D-tulostimet, ompelukoneet ja laserleikkurit ovat eri kohderyhmien käytettävissä. Toiminnan toteutustavasta riippuen käyttö voi olla osittain myös maksutonta tai materiaalikulujen hinnalla.

Toiseksi suurin tila on varattu TE-palveluiden yrityspalveluille. Tilassa tulee työskentelemään 18 TE-palveluiden työntekijää. Sen läheisyyteen valmistuvat tilat OSAO Ovelle, josta saa Oulun seudun ammattiopistoon hakemiseen liittyvää ohjausta ja neuvontaa.

Samat tilat ovat iltaisin ja viikonloppuisin 4H Business Labin käytössä. Business Lab on 13–28-vuotiaille tarkoitettu verkostoitumispaikka, jonka tarkoitus on kehittää nuorten 4H-yrittäjien työelämätaitoja. Uusyrityskeskuksessa yrittäjä puolestaan saa apua yritysideansa kehittämiseen.

Ravintolatilaan on jo haettu toimijaa

BusinessOulun palvelut sijaitsevat Postitalon viereisessä rapussa olevassa Teletalossa, BusinessAseman yhteydessä.

– Se, että eri palvelut ovat fyysisesti lähellä toisiaan, tehostaa toimintaa ja sujuvoittaa esimerkiksi rekrytointitapahtumien järjestämistä yhdessä muiden BusinessAseman toimijoiden kanssa, Poukkanen kertoo.

Rekrytointitapahtumia voidaan järjestää esimerkiksi ravintola- ja tapahtumatilassa. Kahvilan ja ravintolan kokonaisuudessa tulee olemaan ruokailupaikat noin 150 hengelle. Lisäksi sinne tulee pieni esiintymislava.

Ravintolasta löytyy myös työntekoon suunniteltu hiljainen tila. Ravintolan ja BusinessAseman on tarkoitus olla auki arkisin myös virka-ajan ulkopuolella. Viikonlopun aukiolosta ei ole vielä päätetty.

– Tiloihin on jo haettu ravintolatoimijaa, ja toivottavasti voimme pian julkistaa, mikä yritys siihen valikoitui, Poukkanen kertoo.

BusinessAsema

Avautuu suunnitelmien mukaan tammikuussa 2020.

Tilan perustoimintoja pyörittää kuusi toimijaa.

Ne ovat OSAO, Yrityskylä Yläkoulu, 4H Business Lab, TE-palveluiden yrityspalvelut, Oulun Seudun Uusyrityskeskus ry ja BusinessOulu.

Kiinteistön omistaa Leijonaverkot Oy, joka operoi muun muassa viranomaisten Virve-verkkoa.

BusinessAseman tilat on suunnitellut Pave Arkkitehdit.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (70)

Kyllähän tuossakin on varmasti mukava verkostoitua (ainakin mukavampi kuin Peltolassa), mutta eikö tällainen toiminta pitäisi kuitenkin olla keskemmällä, Rotuaarilla, esim. Stockmannin tilat hyötykäyttöön? Toivottavasti ravintola saa myydä aamulla tuoppeja sopivasti subventoituun hintaan (kolmosta).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun kaltaiseen kylään riittää hyvinkin asiamiesposti joka nyt toimii erinomaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääsenkö bisnes oulun hommiin jos teippaan auton kultaiseksi. Olen myös kuninkaallinen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei Posti olisi ollut Prismassa? Olis ollut aulassa vasemmalla hyvinkin paljon tilaa. Nykyään on kauhiat jonot Citymarketin Postissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siis oikeasti. Me oululaiset tämän lystin maksamme ja mitä saamme? Olen järkyttynyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä puollustavia kommentteja tulee varmaan, pelkästään BO:n työntekijöiden suusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Businnesss Oulu kilpaile muitteen kivijalka yritystän kanssa aluella on paljon muitakin ravintoloita kohta kaikki nurinkurin.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä ihmettä business oulu tekee ravintolalla? Yhteiskunnan tehtävä ei ole kilpailla alan toimijoiden kanssa vaan tukea niitä toiminnassaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos oisit lukenu jutun, niin oisit hoksannu, että siellä tilassa yritykset näkee asiakkaitaan. Juttu luistaa mukavasti, ku voi samalla lounastaa tai kahvitella. Kun kauppaa syntyy tulee myös verotuloja, joilla voidaan huolehtia kuntalaisten tarpeista, niinku koulutuksesta ja lasten, vanhusten ja sairaiden hoidosta. Aikuisten oikeasti tosi hyvä suunnitelma. Ja saapa valivali porukkakin taas jotain, mistä purnata.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Disgo nuorisolle ja Bubi vanhemmalle väestölle ja Bingo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ohjausta saa vain OSAOon hakeutumisessa? Onhan Oulussa muitakin oppilaitoksia. Ai niin, mutta OSAOhan on Oulun 80% omistama kuntayhtymä ja päättäjinä oululaisia poliitikkoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan hyvä että jotain uuttakin yritetään.

Mutta ketä haittaisi jos Business Oulun viime vuosien menokehitystä avattaisiin veronmaksajille? Ja samalla saisi ne vuosittaiset tuloksetkin julkaista.

Jos nämä ovat jo esillä jossain niin missä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinnehän tulee kivoja suojatyöpaikkoja kovalla liksalla ja aika moni näistä työntekijöistä pitää muita ihmisiä, varsinkin työttömiä "roskana", ei ainoastaan tämä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (70)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Suomella menee ihan hyvin ja suomalaiset ovat myös hyvin arvostettuja ihmisiä maailmalla. Osa aloittajan mainitsemista ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image