Oulu

Apu­lais­kau­pun­gin­joh­ta­ja tutkisi Yli-Iin poh­ja­ve­sia­luei­ta tarkemmin

Oulu 16.9.2014 12:31
Kari Sankala

Oulun kaupunginhallitus ei vielä maanantai-iltana pystynyt tekemään esitystään Oulun kaupungin vedenhankinnan varmistamiseksi, vaan jätti asian likoamaan viikoksi.

Viikkoa aiemmin kaupunginhallitus oli saanut runsaan tunnin mittaisen tietopaketin tuoreimmista selvityksistä ja vaihtoehdoista.

Apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikki esitti, että Oulun vedenhankinnan varmistamiseen valitaan Viinivaaran alue eli vaihtoehto 1.

Lisäksi Matinheikki esitti, että hankkeen edetessä tutkitaan myös Yli-Iin pohjavesialueet, kun Oulun kaupungin talous sallii nämä lisätutkimukset.

Ratkaisun siitä, miten oululaisten vedenhankinta varmistetaan, tekee kaupunginvaltuusto.
Matinheikin esitys oli sama kuin liikelaitosten johtokunnassa tappiolle jäänyt Juha Sileniuksen (sd.) päätösehdotus.

Oulun kantakaupungin vedenhankinta perustuu Oulujoesta otettavaan raakaveteen.
Maa- ja metsätalousministeriö sekä Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus ovat eri yhteyksissä vaatineet, että Oulun pitää varmistaa lähitulevaisuudessa vedenhankintansa kahdesta eri lähteestä.

Kaupungin pitää esittää ratkaisu ja aikataulu vedenhankinnan varmistamiseksi.

Oulu kuuluu heikoimpaan varmuusluokkaan III. Se merkitsee sitä, että kriisitilanteessa oululaiselle pystytään turvaamaan tankkiautojakeluna vain 13 litraa vettä vuorokaudessa.

Ehdotetut vesiratkaisut nostaisivat Oulun varmuusluokka II:een, jolloin vettä olisi tarjolla 50–120 litraa.
Varmuusluokan nosto edellyttää vähintäänkin 11 000 kuution vuorokautista vesimäärää jostakin muusta vesilähteestä kuin Oulujoki.

Ydinkriisissä Iijoen vesi ei olisi Oulujoen vettä parempaa.

Oulussa on haettu vesiratkaisua vuosikaudet.

Viimeisimmässä vaiheessa Oulun yliopisto toteutti helmi–elokuussa Oulun vedenhankinnan monitavoitearvioinnin omalla rahoituksellaan.

Arvioinnissa verrattiin Viinivaaran, Yli-Iin harjujakson, Oulun lähellä sijaitsevien pohjavesialueiden (hajautettu malli) ja Iijoen pintaveden soveltuvuutta Oulujoen veden rinnalle.

Yliopisto suositti valittavaksi joko Yli-Iin tai Viinivaaran.
Viinivaaran hyödyntämiseen arvioidaan päästävän alle 10 vuodessa. Yli-Ii vaatii lisätutkimuksia ja aikaa yli 10 vuotta.

VE0+ Iijoki: kustannuksen lisäys nelihenkisen perheen vesilaskussa 42 euroa vuodessa. Vesimaksuun lisää 29 senttiä kuutiolta. Pelkkä investointikustannus 16,4 miljoonaa euroa.

VE1 Viinivaara: kustannuslisäys 38 euroa vuodessa. Vesimaksuun 18 senttiä. Investointikustannus 31,6 miljoonaa euroa.

VE2 Yli-Ii: kustannuslisäys 44–58 euroa vuodessa. Vesimaksuun 12–29 senttiä. Investointikustannus 33,3 miljoonaa euroa.

VE3 hajautettu malli: kustannus-
lisäys 58 euroa vuodessa. Vesimaksuun 29 senttiä. Investointikustannus 24,5 miljoonaa euroa.
Iijoen vesi on pintavettä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Kaiken maailman instanssit keksii uusia juttuja työllistääkseen itsensä. Samaan kategoriaan talojen energiatodistusten jne. kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sata miljoonaa Viinivaaran pohjaveteen on pieni raha oululaisille kun Oulu valmistautuu ydinonnettomuuden tai ydinsodan uhkaan. Pienemmissä onnettomuuksissahan vedenottoputki Iijoesta riittäisi turvaamaan oululaisten veden saannin jos Oulujoen vesi saastuu kelvottomaksi. Ydinottomuuden sattuessakin Oulussa olisi pohjavesipisteet käytössä asukkailla kuten nytkin on maksutta ja vettä voisi hakea Haukiputaan, Kempeleen, Oulunsalon ja Kiimingin suunnastakin. Kyllä sata miljoonaa euroa olisi Oulussa tähdellisempää käyttää vaikka siihen että luotaisiin Ouluun uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja ja turvattaisiin peruspalvelut. Kuitenkin se ydinonnettomuuden riski on niin pieni että siihen ei kannata rahoja polttaa. Jos ydinonnettomuus tulee ja vesistöt saastuvat pysyvästi niin sitten voi alkaa vetämään sitä pohjavesiputkea Viinivaaraan ja sinnitellä se vuosi minkä sen rakentaminen kestänee kannatulla juomavedellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä ehdotus ensimmäiseltä kommentoijalta, mutta Eikö samaan monttuun voi laittaa kahta putkea? Vedetään kaksi putkea Arkalan kautta Ii jokeen ja siitä jatketaan vielä yhdellä putkella Yli-iihin kun talous sen sallii. Oikeasti en tiedä kuinka paljon kalliimmaksi tulisi välipumppaamot yms., mutta ainaki rahat voisi satsata heti itse työhön eikä kalliisiin tutkimuksiin. Riittäisi sekä pintavettä ja pohjavettä ja luokitus nousisi heti kerralla...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tule viinivaarasta viiniä ei. Kiiminki joen vesistöjen pinta tulee laskemaan> Ruohottuu> matkailu kärsii> elinkeinot syrjäkylillä kärsivät. Tonttien arvo tippuu>Pohjavesi nyt ei vaan satu riittämään Oulun kokoiselle kaupungille käyttöön! Kuunnellaanpa nyt sitä naturaa ja jätetään Viinivaaran pohjavesi alue rauhaan! Se ydinlaskeuma kriisi ei taida paljon vaikuttaa tässä asiassa. jos sellainen tulisi niin kyllä siinä on ihan yhtä juomakelvotonta sekä joki-että pohjavesi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos rahaa on tuhlattavaksi asti, niin voihan sitä tutkistella Viinivaaran lisäksi muitakin vaihoehtoja. Lopputulos on kuitenkin Viinivaara talouden ja laadun ylivoimaisuuden vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän nuo Oulun yritykset järjestä tämän vede riittävyyden Oulussa. Lisää vaan YT-nevotteluja ja viimeinen sammuttaa valot ja vesihana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pieni tankkiauto kun mahtuu vettä vain 13 litraa vettä, oululaisille. Eikä tuo putkikaan kovin iso ole, jos vettä oululaisille tulee vain 50-150 litraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaihtoehto 0++ on paras. Putki Iijokeen kuvan Arkala tekstin oikeasta reunasta. Myöhemmin voi käyttää putkea pohjaveden pumppaukseen jos rahaa ja pohjavettä löytyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Että tällainen perusasia näin huonolla mallilla!
Oulun kaupunki on kyllä täysin irtaantunut todellisuudesta ja elää ihan omaa elämänsä jossain mielikuvituslinnassansa.

Ajoin juuri sairaalarinteen kautta ja siellähän uudessa "valmiissa" monitoimitalossa oli täydet työmaat käynnissä ja oppilaat juoksenteli pitkin autoteitä väistellen autoja! Ei kyllä onnistuisi missään muualla, kuin Oulussa nämä peruspalveluiden jatkuva häslääminen.

Oulun asukkaat ja erityisesti lapset ja vanhukset tuntuvat kovasti häiritsevän hienoja toiminta suunnitelmia, hienoineen rakennuksineen. Peruspalveluiden menoista 95% menee aivan muuhun, kuin siihen itse asiakkaan palveluun, eikä kukaan ihmettele mistä ne maksajat tulevaisuudessa saadaan!?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun joku on saanut päähänsä sanan "VIINIVAARA", niin sitähän sitten ajetaan, vaikka sanoisi kuka ja mitä. Siinä ei naturat ym paina, kun laitetaan täysi höyry päälle. Kaikki muut vaihtoehdot ovat arvovaltatappioita oulun päättäjille. Ei sieltä nimestä huolimatta tule viiniä, vaan vettä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi hyvänen aika, mitä tuota enää tutkimaan ja rahoja tuhlaamaan.
Ja aikaa vaan menee hukkaan.
Ei muuta kun Viinivaarasta vaan vettä hommaamaan, mikä siinä on niin vaikeaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20.9.
30 vuotta teatterissa työskennellyt Erja Kärkkäinen aloitti uuden uran kuvataiteilijana – 5-vuotisnäyttely esillä Valveella
20.9.
Mökki tuhoutui palossa Enontekiöillä – sisällä ollut henkilö pääsi pois vahingoittumattomana
20.9.
Tuoreet miehet heti ratkaisuroolissa Kärppien vierasottelussa Tampereella: "Paljon paremmin ei olisi voinut alkaa"
20.9.
Taivalkoskelta löytyi kaksi hirvenruhoa, asiaa tutkitaan metsästysrikoksena – kansalaisilta pyydetään havaintoja
20.9.
Jukka Keskitalo teki uransa ensimmäisen piispantarkastuksen Karjasillalla – satoja vuosia vanha perinne saa uutta väriä ilmastoasioista
20.9.
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa Kittilässä – tilanteessa ei henkilövahinkoja
20.9.
Kärpät päihitti Ilveksen Tampereella lukemin 1–3, maalintekijöinä Pesonen, Karvinen ja Koskenkorva, katso videot maaleista

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivällä Keski-Pohjanmaan maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Iiris Suomela uskaltaa sanoa

Niin, haluaa feministinä lain, ettei raiskauksesta tuomitsemiseen tarvitse enään olla vedenpitävää näyttöä, vaan naisen ... Lue lisää...
Sairasta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image