Oulu

Allasmonttua kaivetaan jo

Raatin stadionin katsomorakennus pitenee molempiin suuntiin. Sen pohjoispään alle (vas.) sijoittuu uimahallin laajennusosa ja liikuntasali.
Oulu 19.3.2009 0:00
Markku Rättilä

 

Raatin stadionin ja uimahallin suurremontti on päässyt hyvään alkuun. Uimahallin pohjoispäätyyn kaivetaan monttua uudelle altaalle, uimahalli-katsomorakennuksen sisätiloja tyhjennetään poistettavasta materiaalista ja urheilukentän katsomon tarpeettomaksi käyviä osia puretaan. Ensi viikolla koneet pääsevät mylläämään itse urheilukentän aluetta.

Rakennuksen sisätiloissa on aikoinaan käytetty asbestieristeitä, joten purkutyöt pitää tehdä tarkan suojauksen takana. Asbesti ei tullut saneeraajille yllätyksenä, vaan siitä tiedettiin ennakolta.

Rakennustöiden aloitus viivästyi muutamalla kuukaudella kun remontin kustannukset uhkasivat nousta yli alkuperäisten suunnitelmien. Kaupunki on varannut Raatin hankkeeseen rahaa 21,5 miljoonaa euroa.

Töitä tehdään nyt kiivaaseen tahtiin, työmaainsinööri Tapio Siltakoski Raattia urakoivasta Oulun OKT Oy:stä kertoo.

"Rakennusaikaa on 15,5 kuukautta, joten kiirettä pitää. Töitä tehdään myös kesän lomakaudella", Siltakoski toteaa.

Tiiviiksi laskettu aikataulu ei salli suuria yllätyksiä jotta rakentaminen saataisiin vietyä läpi suunnitellusti.

"Niitä voi tulla kun puhutaan vanhan saneeraamisesta", vastaava mestari Juha Lahdenkauppi OKT:stä tuumii.

Töitä tehdään vielä ilman lopullista suunnitelmaa. Sellainen saadaan Lahdenkaupin mukaan käyttöön ensi viikolla.

Uimahallin on määrä valmistua syksyllä 2010. Myös stadionin rakentamisen pitäisi olla silloin vähintään loppusuoralla, rakennuttajakonsultti Petri Harju Oulun kaupungin tilapalveluista sanoo. Urheilukentän pinnoitustöihin pitäisi päästä viimeistään keväällä 2011 ja kenttä saada käyttöön saman vuoden kesällä. Harjoituskenttä ja parkkipaikat rakennetaan vasta sen jälkeen.

Remontin jälkeen uimahallissa on kaksi isoa allasta, lastenallas sekä kylmäallas. Tiloihin tulee myös kuntosali ja kaksi sisäliikuntatilaa. Stadionin lehtereille mahtuu reilut 7 000 katsojaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Joku kaukunginvaltuutettu höpötti pari viikkoa sitten lehdessä Raatin remortin siirtymisestä. Päättäjät tosi hyvin perillä asioista! oli vamaan joku viher piipertäjä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liekö tuo nyt niin fiksu päätös oli alkaa vanhaa korjaamaan. Eiköhän olisi kannattanut vetää puskutraktorilla matalaksi koko rotisko ja tehdä kerralla uusi ja ennenkaikkea kunnollinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti suunnittelusta on viitsitty maksaa, jotta hienoa Raatin hallia ei pilata. Urakka ja sen hintahan venyy (kuten jutussa arvioitiin), muta huonosti suunniteltu on ja pysyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

työt aloittettiin ja kohta tehdään lisä töitä jitka maksaa ja paljon niihän kävi teatterin kanssa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suunnitelmat llienevät avoimia sen takia että ensi vuoden budjettiin saadaan vähän lisää rahaa ja hanke viedään loppuun alkuperäisillä suunnitelmilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän suunnitelmat valmistu, ja kai sitä monttua voi kaivaa, vaikka vielä kaikki suunnitelmat ei olekan valmiit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huonoon paikkaan tehdään tuo laajennettu halli. On aika pahassa sumpussa liikenteellisesti. Linnanmaa olisi paljon parempi ja palvelisi paremmin Oulun pohjoispuolen asukkaita. Liikenteessäkin säästyisi saasteita ja tienpintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli jo aikakin! Raksilassa uidaan ristiin ja rastiin niin, ettei meinaa sekaan mahtua. Vosiko joku vielä' antaa virkamiehille ja valtuutetuille tukkapöllyä, kun eivät saaneet asiaa aikaisemmin hoidettua. Hyvää säkää on, että nyt voidaan myös liennyttää lamaa julkislla töillä. Toisin kuin tyhmässä kallioideaparkkigalleriassa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Raattilaiselle: Elä sie höpötä ja ihmettele asiaa ulkolajista, kyllä jos joku, niin uinti on ollut ulkolaji alusta alkaen, uimahallikeksinnön jälkeen siitä mukamas on tullut jotenkin erityisasemassa oleva ympärivuotinen laji, heh heh. Talvella on hankala ulkona uida ja vastaavasti kesällä on hankala ulkona luistella...., että sillälailla joo...kyllä molempia halleja tarvitaan, vaikkakin jos päättäjät olisivat vitkutelleet pitempään uimahalliasiassa, sitä ei ajan myötä olisi tarvittukkaan tämän ilmaston lämpenemisen myötä!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilman lopullisia suunnitelmia ja kiireellä on aivan tavannomaista rakentamisessa, varsinkin vanhan korjaamisessa, urakoitsija kantaa valtavan riskin pakostakin kun tilaaja(t) eivät halua maksaa paremmasta jutusta. Tämä on tiedostettu rakennusalalla jo ammoisia aikoja sitten, joten tervetuloa yrittämään....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johan tätä remppaa odotettiinkin n. 20 vuotta. Kunhan nyt ei tehtäis turhaa sekundaa, vaan saataisiin se lopullinen suunnitelma käsiin heti ja sitä mukaa tekemään kaikille oululaisille hyvää liikunta-aluetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistaako kukaan, että uimahallin piti olla käytössä vuoden 2010 alussa? Ja mitä tarkoittaa että "lopullista suunnitelmaa ei vieläkään ole"? Kaupungin virkamiehet voivat näköjään töpeksiä ihan niin paljon kuin haluavat

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vali vali. Kyllä tämä on yksi järkevimpiä verorahahankkeita tässä kaupungissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä juttu. Kerrankin muillekin kuin jääkiekkoilijoille tulee jotain. Jäähalleja on jo tarpeeksi rakennettu Ouluun. Odotankin innolla milloin jäähalleja ruvetaan sulkemaan, kun ilmaston muutos etenee. Ulkolaji ja silti pitää pelata lämpimässä, ihmeellistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Töitä tehdään vielä ilman lopullista suunnitelmaa. Tiiviiksi laskettu aikataulu ei salli suuria yllätyksiä jotta rakentaminen saataisiin vietyä läpi suunnitellusti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17:17
Pakkanen näkyy eläinlääkärin vastaanotolla Oulussa: Koirien anaalirauhasvaivat lisääntyvät – lähetä kuva lemmikin talviasusteesta
16:55
Mäkäräiselle kuusi ohilaukausta yhteislähdössä – jäi viimeisten joukkoon
16:38
Lukijoiden lempilapaset - lähetä kuva suosikkilapasistasi
15:35
Iivo Niskanen sivakoi 15 kilometrin kisan voittoon Otepäässä, antoi vahvan kuntonäytteen kohti MM-latuja
15:27
Kansanedustajat yrittävät estää brexitin ilman sopimusta – Britannian parlamenttiin tuodaan maanantaina kaksi uutta lakialoitetta
14:50
VR ja onnettomuustutkintakeskus selvittävät Helsinki-Oulu -junan vaunussa kuultua kovaa ääntä ja tärähdystä – juna jäi Lahteen tutkittavaksi
14:00
Pariisista Kittilään lentänyt Boeing-matkustajakone ilmoitti laskusiivekkeen viasta ja laskeutui Rovaniemelle, kyydissä noin 150 matkustajaa
50
Oulussa herättiin talven tähän asti kylmimpään päivään, maan hyytävin pakkanen Ylitorniolla – Oulussa voidaan hätyytellä pian -30 asteen lukemia
43
Kärpät virittelee raskaan sarjan täsmähankintaa – seura tiukasti Jussi Jokisen perässä, sopimus erittäin lähellä
35
Analyysi: Yli tuhannen NHL-pelin Jussi Jokinen olisi Kärpille loistava lisä, mutta toisi päävalmentaja Mannerille yhden ison haasteen
33
Puheenaihe: Tuliko Oululle seksuaalirikoksista mainetahra? – "Yhtä vähän Turkua on puukotusten jälkeen pidetty terrorismin tyyssijana"
30
Ilmastonmuutos laskee Reinin vedenpinnan tasoa – Kuljetusongelmat Reinillä hidastivat viime vuonna Saksan talouden kasvua
29
Yle: Neljä puoluetta valmis supistamaan ilmavoimien hävittäjien määrää, puolustusministeri taas nostaisi määrän sataan - "Kyse siitä, puolustetaanko koko maata"
16
Trumpin kompromissiehdotus hallinnon avaamiseksi: 370 kilometriä teräsaitaa riittää, 2 750 uutta rajavalvojaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

240 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Alkoholin käyttäjillä huono itsetunto

Juoppoja ikäni seuranneena heidän itsetuntonsa on ylikehittynyttä. Siksi viisaan neuvot lopettaa juominen ei mene jakelu... Lue lisää...
Late vanahana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image