Oulu

Äänestys sujuu odotetun rauhalliseen tahtiin Ou­lus­sa – ­Ma­de­kos­kel­la kes­ki­mää­räis­tä innokkaampia äänestäjiä, ja värttöläiset nuoret erityisen aktiivisia

Kastellin monitoimitalolla äänestettiin innokkaasti sunnuntaina alkuillasta. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 26.5.2019 19:16
Antti Ervasti

Oulun äänestyspaikoilla ei ole ollut eurovaalipäivänä jonoja toisin kuin kuukauden takaisissa eduskuntavaaleissa.

Kastellin monitoimitalolle virtasi äänestäjiä sunnuntai-iltapäivänä tasaisesti, mutta rauhalliseen tahtiin ja melko harvakseltaan.

Värtön äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtaja Mono Kuoppala sanoo, että hetkittäin on ollut vilkastakin mutta enimmäkseen hiljaista.

– Ei lähellekään samanlaista ryntäystä kuin kuukausi sitten eduskuntavaaleissa.

Kastellissa on kuitenkin hänen mukaansa käynyt paljon nuoria äänestämässä. Äänestysprosentin hän uskoo nousevan alueella yli 40 prosenttiin.

– Varmaankin kansalaisvelvollisuus. Aina on tapana käydä äänestämässä, vastaavat Else Saarikoski ja Minna Salonen kysymykseen, mikä sai heidät tulemaan äänestämään. He lenkkeilivät monitoimitaloon Värtöstä lastensa Lara Saarikosken ja Max Salosen kanssa.

Saarikosken mielestä europarlamenttivaalitkin ovat tärkeät, koska EU:ssa tehdään kaikkia koskettavia isoja päätöksiä.

– Muutama nimi on mielessä, ja heistä pitää tehdä vasta kopissa se valinta, hän sanoo.

Myös Kastellissa äänestäneelle Kaarina Blomsterille valinta oli suhteellisen helppo tehdä.

– Euroopan unionin asiat ovat tärkeitä, ja olen äänestänyt aina myös eurovaaleissa. Eivät parlamenttiin valitut ihan turhan panteiksi sinne lähde, vaan äänestämisellä on merkitystä.

Heikkilänkankaalta Madekosken koululle äänestämään tullut Hanna Ikonen sanoo äänestäneensä kaikissa vaaleissa, joissa on saanut äänestää. Myös eurovaaleissa äänestäminen on hänen mielestään kansalaisvelvollisuus.

– Valitsin ehdokkaani ja juuri autossa tarkistin vielä numeron. Valinta oli helppo, mielestäni helpompi kuin muissa vaaleissa, koska vaalit ovat valtakunnalliset. Euroopassa päätetään asioista, jotka vaikuttavat tänne Suomeen. Itselleni ilmastoasiat ovat tärkeitä, koska minulla on näitä pieniä lapsia, Viisivuotiaan Auran ja kaksivuotiaan Kostin kanssa äänestämään tullut Ikonen sanoo.

Madekosken äänestysalueen vaalilautakunnan puheenjohtajan Vesa Huittisen mukaan alueen asukkaat ovat melko aktiivisia äänestäjiä myös eurovaaleissa.

– Täällä on aina ollut hyvä äänestysprosentti kaikissa vaaleissa. Viime eurovaaleissa se oli 43,5 prosenttia eli jonkin verran keskimääräistä korkeampi, hän sanoo.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

23.8.
Tältä näytti ilmakitaransoiton MM-kisoissa vuonna 2019, voittaja tuli tällä kertaa Yhdysvalloista
23.8.
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis
23.8.
Lumijokinen Elian Web hurjassa vauhdissa Ruotsissa – murskasi sekä oman ennätyksensä että Bergsåkerin rataennätyksen
23.8.
Lapin kesästä on vaikea kehittää talven veroista sesonkia, joten Markku Inkilä antoi Revontulikylälleen myös oman kesänimen
23.8.
Haikarat Lukijalta
23.8.
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
23.8.
Mika Nurmela oli Kaleva Cupin tähtijuniori 1983 – Video näyttää, kuinka tuleva ammattilainen ampui ratkaisevan rankkarin ylänurkkaan Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työvoimapula?

Jos olisit tuossa edessäni vetäisin turpaan. Todellakin...nuorilla on eri arvot. Heitä ei haittaa vaikka vanhukset makaa... Lue lisää...
Vai ei ole pula

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image