MM-jalkapallo 2010

Hollanti eteni MM-finaaliin

Hollannin kolmannen maalin tehnyt Arjen Robben riemuitsee osumastaan. KUVA: FRANCK ROBICHON
MM-jalkapallo 2010 6.7.2010 23:27 | Päivitetty 6.7.2010 23:35
STT,
Uruguay antoi kunnon vastuksen Hollannille jalkapallon MM-turnauksen välierässä, mutta oranssitaiturien vyörytys oli lopulta liikaa. Hollannin ensimmäiseen MM-finaalipaikkaan 32 vuoteen tarvittiin rahtunen tuuria, mutta myös näyttäviä yksilösuorituksia.

3-2-voiton ratkaisu niitattiin kolmessa minuutissa toisen jakson puolivälissä. Ensin Wesley Sneijder ujutti matalan laukauksen uruguaylaispuolustajien jalkojen kautta alanurkkaan. Arjen Robbenin puskumaali oli yhtä armoton Uruguayn maalivahti Fernando Musleralle. Pallo ponnahti Robbenin kaljusta suoraan avoimeen alanurkkaan.

Kaksi pikamaalia tyhjensivät ilmat uruguyalaisten taistelusta. Tasatilanteessa Hollanti oli paikoin helisemässäkin kärkkäiden sinipaitojen karvauksessa. 51. minuutilla Hollannin maalivahti Maarten Stekelenburg liukui pallon perään rangaistusalueen ulkopuolelle, pallo jäi Uruguaylle, mutta sijoitus kaukaa pysähtyi maalia suojelemaan saapuneen Giovanni Van Bronckhorstin päähän.

Maximiliano Pereira loi lisäajalle sähköä kavennusmaalillaan, mutta "Oranje" puolusti viimeiset rynnistykset maltilla.

Van Bronckhorstin kanuunalla vauhtiin

Hollanti-kapteeni Van Bronckhorst saa melkoisen sinetin Etelä-Afrikkaan päättyvälle pelaajauralleen. Välierässä 35-vuotias puolustaja päätti laukoa ensimmäisen kerran turnauksessa, ja heti mäjähti kunnolla. Kierteisenä tolpan kautta ylänurkkaan 30 metristä 18. minuutilla painunut 1-0-maali saattaa jäädä kisojen komeimmaksi osumaksi.

Diego Luganoa Uruguayn kapteenina tuurannut Diego Forlan antoi myös näytteen hevosenpotkuistaan. Turnauksen neljäs maali tasoitti tilanteen tauolle, kun keskelle maalia 30 metristä suuntautunut kierteinen laukaus yllätti Stekelenburgin. Toisella jaksolla Forlan uhitteli vielä vapaapotkusta, joka torjuttiin kulmaksi.

Avausjakson puolivälissä koettiin vaaran hetkiä, kun Uruguayn Martin Caceresin saksipotku osui Hollannin Deny de Zeeuwia päähän. De Zeeuw pelasi lyhyen lääkärintarkastuksen jälkeen jakson loppuun, mutta hänet vaihdettiin tauolla Rafael van der Vaartiin.

Sunnuntain loppuottelussa vastaan tulee joko Espanja tai Saksa, jota vastaan Hollannilla on kaunoja vuoden 1974 hävitystä MM-finaalista. Hollanti eteni MM-finaaliin myös vuonna 1978, mutta silloin Argentiina oli vahvempi.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

9:48
Ikääntyneenä kotona asumiseen voi varautua – Oulussa järjestetään avoin seminaari aiheesta
9:23
Itsenäisyyspäivää juhlitaan Oulussa sinivalkoisella valaistuksella, kaupunki kehottaa järjestämään kahvihetkiä
9:00
Mika Kojonkosken projekti Kiinan mäkimaajoukkueen kanssa jatkuu Taivalvaaran maisemissa – "Suurin työtehtävämme on saada urheilijat rakastumaan mäkihyppyyn" Tilaajille
8:38
Tesla valitsi Euroopasta Berliinin – Suomikin havitteli aluksi jättimäistä akkutehdasta, mutta haku jatkuu yhä
8:17
Oululaiset villinnyt Coca-Colan joulurekka ei saavu Ouluun tänä vuonna
8:02
Lapin teillä erit­täin huono ajokeli - Useita rekkoja jumissa Ro­va­nie­men Sy­vä­sen­vaa­ras­sa, onnettomuus Tervolassa ja Muoniossa
8:00
Vuoden 2025 Oulun asuntomessualue alkaa hahmottua – Kilpailutöissä korostuvat uusi silta yli Hartaanselän ja yhteisöllinen ympäristö Tilaajille
21
Pohjantiellä sattui kolmen auton ketjukolari – ei loukkaantuneita
12
"Ruotsi ei ole rakettitiedettä" – Tartu härkää sarvista ja puhu, opastaa oululaislähtöinen kielilähettiläs Seppo Määttä
12
Uudet kaistat helpottavat Limingantullin liikennettä – uuden alikulun päällystys ja kivettäminen jäivät ensi kevääseen
11
Tänään neuvotellaan, mutta lakosta voi tulla erittäin pitkä – "Ihmiset tuntuvat täysin ymmärtävän, miksi lähdimme tai jouduimme työtaisteluun"
9
Voisiko uusi yliopistokampus nousta Oulun keskustan lähelle? Yliopiston rehtori esittää, että yliopisto ottaa kiinteistönsä uuteen syyniin – "Pelkäämme, että tilavuokrat nousevat niin kalliiksi, että ne alkavat haittaamaan yliopiston toimintaa" Tilaajille
9
Oululaiset villinnyt Coca-Colan joulurekka ei saavu Ouluun tänä vuonna
8
Kärpissä loistaneelle Ville Leskiselle lähtöpassit Färjestadista – ”Hän on rehellisesti sanottuna liian kallis"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on paikoin huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa jäätävän tihkusateen ja lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

253 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihmisen pahuus

Ei ihminen jolla on psyyke tasapainossa tee kellekkää pahaa. Ei ei. Lue lisää...
Vai normaalia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image