12 jatkokaudelle hakenutta ou­lu­lais­val­tuu­tet­tua putosi uudesta valtuustosta

Oulun valtuustoon pääsi 24 uutta valtuutettua. Arkistokuva. KUVA: Kontiainen Jarmo
Kuntavaalit 2017 10.4.2017 10:07
Kaleva

Ouluun sunnuntaina valitussa uudessa kaupunginvaltuustossa on 24 uutta valtuutettua. Kaikkiaan valtuustossa on 67 paikkaa.

Osa valtuutetuista ei hakenut lainkaan jatkokaudelle.

Uudelle kaudelle hakeneista valtuutetuista 12 jäi valitsematta. Heistä neljä on kokoomuslaista, kolme keskustalaista, kaksi perussuomalaista, yksi demari, yksi vasemmistoliittolainen ja yksi vihreä. Kaikki pudonneet valtuutetut tulivat varavaltuutetuiksi.


Nämä valtuutetut hakivat uudelle kaudelle, mutta eivät tulleet valituiksi:

Pekka Simonen (kok.)

Johanna Koskelainen (kok.)

Maarit Sihvonen (kok.)

Matti Roivainen (kok.)

Suvi Helanen (kesk.)

Hannes Kortesalmi (kesk.)

Raimo Hämeenniemi (kesk.)

Veijo Väänänen (ps.)

Vaili Jämsä-Uusitalo Vaili (ps.)

Seppo Ahde (sd.)

Kaarina Kailo (vas.)

Veikko Ervasti (vihr.)

 

Nämä valtuutetut eivät olleet ehdolla:

Ari Matila (vihr.)

Maija Bolszak (kok.)

Heikki Pesämaa (kok.)

Suvi Lindén (kok.)

Eero Halonen (kesk.)

Pekka Kainua (kesk.)

Jari Latvala (kesk.)

Samuli Pohjamo (kesk.)

Irma Pellinen (vas.)

Raimo Järvenpää (sd.)

Johannapiritta Huovinen (sd.)

Olli Immonen (ps.)

 

Katso lista Oulun uudesta kaupunginvaltuustosta.

Katso Oulun ääntenjakautuminen tulospalvelusta!

Kaikki vaalijutut löytyvät Kuntavaalit-osastolta.

 

MAINOS

Kommentoi

On se onni että kansa tajuaa miten paljon vervasti on aiheuttanut vahinkoa Oululle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä kun saaatiin paljon uutta ja nuoriakin ja varsinkin naiset kunnostautui, hyvä Oulu. politiikon pitää osata itse antaa tilaa nuorille, kyllä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:37
Ranskassa koronakuolleita jo lähes 13 200, tehohoitopotilaiden määrä kuitenkin laskenut – Italiassa tartuntoja yli 147 500 ihmisellä
22:18
Pääsiäiskokko aiheutti hälytyksen rakennuspalosta Iissä
21:46
Kajaanilainen Eila Aavakare sairastui koronavirukseen ja toivoo kansalaisten suojaavan läheisiään tartunnoilta – "Tätä ei pidä vähätellä. Olemme kokeneet sen ja käyneet aivan rajalla" Tilaajille
20:30
Vjatsheslav Fandul oli 20 vuotta sitten sankari, jonka maalit takasivat Kärpille liiganousun – "Tiesin, mitä Kärpät ja nousu merkitsivät Oululle" Tilaajille
20:26
Vahvistettuja koronaviruskuolemia koko maailmassa jo 100 000 – USA:n Fauci: Rajoituksia ei pidä purkaa liian aikaisin tai tilanne voi pahentua entisestään
19:00
Nordea listaa yrityksille seitsemän käytännöllistä neuvoa koronan talousvaikutusten torjuntaan Kaupallinen yhteistyö
18:30
Ir­to­koi­rat hyök­kä­si­vät po­ro­tok­kaan Ina­ris­sa: Kolme poroa löytyi kuo­liaak­si raa­del­tu­na, 16 louk­kaan­tu­nee­na
124
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
57
Pääministeri Marin: HVK:n toimitusjohtaja ei nauti luottamustani – suojainsotkusta annettuun tietoon tyytymätön työministeri Haatainen pitää tiedotustilaisuuden kello 17
34
Suojainhankinnoista tehty kolme kantelua – Oikeuskansleri: "HVK:n selvitettävä tavarantoimittajien ja yhteistyökumppaneiden suhteessa ilmenneet epäselvyydet"
31
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
30
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi viidellä – OYSissa 11 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa
22
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
12
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

PS:n kannatus laskee jatkuvasti

Johan nyt kaikki jotka katsoo Eduskunnan istuntoja, niin huomaa miten persujen edustajat haukkuvat kuin rakkikoirat tois... Lue lisää...
EIKÖ NE ITE HUOMAA

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image