Kulttuuri

Viih­de­kir­jal­li­suus etsii uusia aiheita

Kulttuuri 7.5.2004 0:00
Petra Klintrup
"Aika on aikaa ja taika on taikaa, sä koskaan et muuttua saa." Tätä toivoo viihdekirjallisuuden pikkuserkku, iskelmäteksti, ja herääkin kysymys: mihin nyt voi luottaa, mistä hakea tuttua ja turvallista oloa, kun viihdekirjallisuuskin on lähtenyt uusille urille.

Viihdekirjallisuus on ottanut aiheikseen uusia ilmiöitä, joita kohtaamme uutislööpeissä ja tv-sarjoissa: väkivaltaa, persoonatonta seksiä, avioeroja, perheitten hajoamista, lasten pahoinpitelyä ja hätää.

Viihdekirjallisuudesta on totuttu ajattelemaan, että se pyrkii pelkästään viihdyttämään ja synnyttämään suloisia päiväunia sekä mahdollisesti virittelemään uinuvia eroottisia viettejä - näin etenkin sen tyypillisimpänä pidetty laji, romanttinen, naisille suunnattu rakkausviihde ja siitä vielä erikseen eroteltava lohko, eroottinen rakkausromaani.

Arvokirjallisuus, varsinainen sanataideteos puolestaan, saman teorian mukaan sisältää aina sanoman, jota tekijä ei ilmaise suoraan, vaan vaatii lukijalta kykyä ja tahtoa tulkita erilaisia motiiveja ja merkityksiä sekä yleensäkin kykyä hahmottaa teoksen tematiikkaa ja nähdä siinä heijastumia todellisuudesta.

Tässä lienee se perusero, joka säätelee lukijan valintoja.



Viihteessäkin on sanoma


Viihdekirjallisuuden kenttä on kuitenkin laajentunut. On todettava että myös viihde, ja nimenomaan realistinen viihde ilman muuta sisältää sanoman, jonka tekijä kokee tärkeäksi ilmaista.

Kyseessä on tavallisesti jokin ajankohtainen, mahdollisesti hälyttävä ja häiritsevä, usein pahaa tai ainakin muutosta ennakoiva ilmiö, jonka tekijä haluaa nostaa esille kuin kissan pöydälle.

Tällä tavoin tähän kirjallisuuden lajiin tulvii uusia näkökulmia ja uusia asioitakin, sellaisia joista aiemmin ei oikein mitään tietoa ollut olemassakaan, tapahtumia jotka ravistelevat ihmis- ja perhesuhteita ja sitä kautta koko yhteiskuntaa, sen syvemmälle ihmismielen virtoihin tai yhteiskunnan rakenteisiin sukeltamatta.

Romanttinen ja eroottinen rakkausviihde ei juurikaan ihmis- ja perhesuhteita ravistele, vaikka ne niiden pääaiheita juuri ovatkin. Henkilöt ja henkilöitten väliset suhteet ovat siinä määrin kliseisiä, epäuskottavia ja kaikin tavoin epätodellisia, ettei niitä voi millään tavoin suhteuttaa mihinkään, mitä todellisuudessa tapahtuu, tuskin omiin tunteisiinsa.

Silti niiden suosio säilyy. On olemassa lukijajoukko, jota tyydyttää tämänlaatuinen kirjallisuus, joka myy ja jota kirjakauppiaat esittelevät näyteikkunoissa, aivan kuin naistenlehdet kirjaosastoissaan. Jopa laatulehdet esittelevät näitä samoja viihdekirjatehtailijoitten romantiikkaa, erotiikkaa ja väkivaltaa pursuavien teoksia. Suosio perustunee paljolti sensaatiohakuisuuteen, jonka armoilla kaikki ihmiset jollakin asteikolla kaiketi ovat.



Väkivaltaa takautumissa


Rakkausviihde on raaistunut hämmästyttävällä tavalla. Väkivaltaa kaikissa muodoissaan kuvaillaan, jos ei muutoin, niin takautumissa.

Tuoreita esimerkkejä tästä ovat kuluneen vuoden aikana ilmestyneet Regine Deforgesin Musta tango keskitysleirimuistoineen ja kostotoimineen sekä Nora Robertsin Sydänyö ja Aaltojen armoilla. Romaaneissa koetut raakuudet kuuluvat yleensä menneisyyteen, mutta niiden kuvailu tuo näkyviin lähes sietokyvyn äärirajoja ylittäviä tapahtumia.

Kuvaavaa näille romaaneille on, että henkilöt, jotka tällaista ovat kokeneet, usein lapsina, selviytyvät elämässä hyvin, ilman sen kummempia traumoja. Niin paperinohuita näitten kirjojen henkilöt ovat. Todellisuudessa heitä ei voisi olla olemassa.

Joy Fieldingin teoksessa Puistokadun naiset sen sijaan väkivalta ja nimenomaan perheväkivalta ovat alati läsnä juonta eteenpäin kuljettavana juonteena.

Kirjaa lukiessa käy lähes niin, että tapahtumien edetessä viihdyttävyys alkaa olla kyseenalaista, ahdistava tunne nousee päällimmäiseksi eikä samastumista voi oikein kokea.

Kun tytär murhaa tai tappaa äitinsä, ollaan tapahtumien edessä, jotka ylittävät muutoin tavanomaisen viihderomaanin kehykset. Kyseessä on kaiketi mielenhäiriö tai -sairaus, jota teoksessa ei kuitenkaan käsitellä. Kieroutuneet ihmissuhteet osoitetaan kyllä taustatekijöinä mutta jäävät lukijalle riittämättömiksi selityksiksi.

Asetelmat, henkilö- ja aviosuhteet ovat kirjassa outoja, ainakin toistaiseksi meille, täällä periferiassa, koto-Suomen idyllissä eläville.

Teoksen henkilöt voisivat kuitenkin olla todellisia, mitään stereotyyppejä he eivät ole - seikka, joka saa tapahtumat tuntumaan sitäkin järkyttävimmiltä verrattuina aiemmin mainittujen eroottisen viihteen puolelle sijoittuviin romaaneihin, joiden henkilöt ovat epätodellisia ja joissa koetut julmuudetkin kuuluvat menneisyyteen. Ei kykyä arkeen

Muutokset perhe-ja ihmissuhteissa, jotka todellisessa elämässä ovat täyttä arkea ja lähes päivittäisiä uutisia, ovat nousseet keskeisiksi aiheiksi realistiseen viihteeseen siirryttäessä. Se ei aina välttämättä viihteen perinteisiä kriteereitä täytäkään, mikäli lajin määrittelyyn ei liitetä epiteettejä "hauskuttavuus" ja tähän vielä lisättynä "älyllisyys".

Tämän kirjallisuuden genreen kuuluvien teosten kohdalla on tekijän tyyli ja tapa käsitellä valitsemaansa aihetta ensisijaisesti määräävä tekijä asetettaessa teosta johonkin arvoasteikkoon.

Huumorintaju ja sen mukana tietynlainen henkevyys sulkevat pois määritelmän "viihdekirja", entisen arvoasteikon mukaan, mikäli huumori on oikeanlaista, tahtoo sanoa henkevää ja asian ytimeen terävästi osuvaa.

Nämä kriteerit täyttävä teos on poikkeuksellisen nautittavaa ja hauskaa luettavaa, varsinkin jos suomentaja on löytänyt saman sävelen, osunut nappiin, niin sanoakseni.

Tämän kirjallisuuden parissa lukija kohtaa avioeroja, uusioperheitä, äiti-, isä-, tytärpuolia, tulevia entisiä puolisoita, erilaisia vanhemmuuskäsitteitä, ja tämän lisäksi eräänlaista uusavuttomuutta selviytymisessä normaalilla ja luontevalla tavalla ihmis- ja parisuhteissa.

On kuin oltaisiin menetetty ihmislajille tavanomainen kyky ja tarve kaikkeen tavalliseen ja arkiseen elämää ylläpitävään toimintaan.

Tony Parsons tarjoaa teoksessaan Mies ja vaimo tämän kaiken lisäksi upouuden näkökulman: mitä kaikki nämä muutokset perhesuhteissa ja avioeroissa merkitsevät isovanhemmille, edelliselle sukupolvelle?

Heidän suhteensa rakkaisiin lastenlapsiin on vaarassa tuhoutua, se on ainoastaan ja vain niiden lukuisten ihmisten armoilla, jotka näitä ihmis- ja parisuhteitaan kepeästi vaihtavat.

Isovanhemmat on jätetty ikään kuin jätetty heitteille, eivätkä he välttämättä kykene pitämään yllä elintärkeää suhdetta elämässään epäonnistuneiden lastensa lapsiin.

Esille nousee tietenkin kysymys myös siitä, mitä isovanhempien mahdollinen menetys lapsille merkitsee. Tuoreutta tähän teokseen tuo lisäksi puhdas miesnäkökulma.

Anna Cavalda ottaa esikoisteoksessaan Viiniä keittiössä kantaa perhesuhteissa tapahtuviin muutoksiin, hyvin epäsuorasti tosin, aivan päinvastaisella tavalla: avioero voisi olla hyväkin ratkaisu lapsen kannalta. Älykäs ja lahjakas lapsi olisi ehkä ansainnut onnellisemman isän. Tällaista pohdiskelee epäonnista avioliittoaan lasten vuoksi jatkanut isä. Näin monipuolisesti viihdekirjakin siis lähestyy asioita.

Lasten huostaanotto ja adoptio-oikeudet ovat myös uusia ja suosittuja aiheita viihteen laajentuneessa kentässä. Hieno kirja, varsinainen lukuromaani, Jaquelyn Mitchardin teos Rakkauden lait vie lukijan pohtimaan laajasti ja perinpohjaisesti huoltajuuskiistaa yhtä hyvin tunteisiin kuin puhtaasti oikeellisuustajuun vedoten.

Romanttinen rakkausviihde kuvailee samoja ongelmia, kuitenkin vain jännitystä lisäten eikä suinkaan aitoja tunteita koskettaen. "Kunhan trendikkäästi mukana ollaan" -periaatetta kaiketi noudattaen.



Tämä viihde ei muutu


Maailmassa ei kaikki muutu. Historiallinen viihde, monen rakastama kirjallisuuden laji, on mitä suurimmassa määrin romantiikan nälkää tyydyttävää. Se kuvailee aikojen mukanaan tuomien käänteiden uhreina sekä kulloinkin kyseessä olevana ajankohtana toimivien, kohtaloita säätelevien lakien alaisina elävien henkilöiden kokemuksia ja on säilynyt lähes samankaltaisena läpi kirjallisuudenhistorian koko olemassaolonsa ajan.

Suomalaisen historiallisen viihteen uranuurtajat Kaari Utrio ja Ursula Pohjola-Pirhonen ovat luoneet oman traditionsa.

Utrion teoksiin kuuluu poikkeuksetta aina henkilö, joka muuttaa maailmaa, ainakin pikkuisen, vähän kerrallaan. Kyseessä saattaa olla vaikkapa keskiajalla elävän naisen synnytys. Paikalla on henkilö, joka oivaltaa, ettei tunkkaisessa, kuumassa huoneilmassa voi edes oikein hengittää. Hän vaatii ja järjestää tuuletusta ja raitista ilmaa synnytystukissaan kituvalle naiselle.

Hän, tämän uuden ajattelun luoja, on kehitystä eteenpäin vievä henkilö, joka kuvastaa Utrion historiallisen romaanin trendiä: asiat muuttuvat, menevät eteenpäin, parempaan suuntaan aktiivisen, toimivan ihmisen ansiosta.

Ursula Pohjola-Pirhonen tyytyi sen sijaan kuvailemaan tapahtumia sellaisinaan. Henkilöt kulkevat kohtalon kuljettamaa tietä siihen itse vaikuttamatta. Historian kuvailu on luotettavaa ja ehdottoman asiantuntevaa, mutta avantgardistinen näkemys Utrion tapaan puuttuu. On kaiketi makuasia, kumpi historiallisen rakkausromaanin arvo ylittää toisen.



Aineiston rasittamaa


Historiallista rakkausviihdettä rasittaa aineiston runsaus. Maailmankirjallisuudessa on tarjolla paljon mammuttimaisia historiallisia teoksia, jotka hyvinkin ovat saattaneet olla mallina.

Tosin maailmankirjallisuudessa on myös tarjolla sivumääräisesti vähäisempää historiallista kirjallisuutta, ihmisen perusominaisuuksia kuvailevampaa, aikakaudesta riippumattomampaa ja ilmaisultaan niukempaa kerrontaa historiallista otettaan silti menettämättä.

Historialliselta viihdekirjalta voisi odottaa mallia täältäkin ja uudistumista muutenkin, mikäli sitten ei ole trendi sinänsä sekin, että on jotain, johon voi luottaa, joka pysyy eikä milloinkaan muutu. Tähän ehkä perustuukin kyseisen kirjallisuuden lajin suuri suosio.

Katsauksessa käsiteltiin seuraavia teoksia: Anna Cavalda: Viiniä keittiössä. Suom. Tiitia Schurman. Gummerus, Regine Deforges: Musta tango. Suom.Riitta Virkkunen. Gummerus, Joy Fielding:Puistokadun naiset Suom. Kristiina Savikurki WSOY, Jaquelin Mitchard: Rakkauden lait. Suom.Anja Meripirtti. Otava, Tony Parsons: Mies ja vaimo. Suom.Tarmo Haarla. Like, Nora Roberts: Sydän yö ja Aaltojen armoilla.Suom. Anna Salo. Gummerus, Ursula Pohjola-Pirhonen: teokset, Kaari Utrio: historialliset rakkausromaanit.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

että työeläkettä saava maksaa myös omalla tekemällään työllä. Miten et osaa arvostaa tehtyä työtä? Taidat saada liikaa s... Lue lisää...
unohdat aina

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image