Kulttuuri

Vihreä Omena sulkee ovensa

Kulttuuri 30.11.2004 0:00
Eeva Kauppinen
Nukketeatteri Vihreä Omena, yksi Suomen tunnetuimmista ja pitkäaikaisimmasta nukketeattereista, lopettaa toimintansa jouluna. Yhdistyksen hallitus teki viime viikolla päätöksen, että kannatusyhdistys haetaan konkurssiin.

Helsingin kaupunki ei ole myöntänyt teatterille toiminta-avustusta kahtena peräkkäisenä vuotena 2003 ja 2004. Viimeisin epäävä päätös tuli syyskuussa.

"Helsingin kaupunki on nyt määritellyt, ettei Nukketeatteri Vihreää Omenaa tarvita. Silloin valtiokaan ei tue, kun ei ole kuntaa ylläpitäjänä", kertoo teatterinjohtaja Ulla Raitahalme.



Nimekäs nukkejoukko


Nukketeatteri Vihreän Omenan toimitilat ovat vanhassa huvilassa Helsingin Kalliossa. Tilat joudutaan nyt irtisanomaan. Myös koko henkilökunta on irtisanottu 31.12. lähtien. Tälle vuodelle Omppu sai vielä valtionosuutta yli 100 600 euroa yhdeksän henkilötyövuoden perusteella sekä 55 000 euroa harkinnanvaraista avustusta.

Henkilökunnasta on nyt jäljellä enää kolme henkilöä: teatterinjohtajan lisäksi näyttelijät Anneli Petris-Forssel ja Heikki Kuusela.

"Kannatusyhdistyksen kiinnostavin pääoma ovat meidän nuket, joita on noin 700-1 000 kappaletta. Kun luovumme tilasta, viedäänkö nuket ulosottomiesten häkkeihin ja myydään huutokaupassa koirille puruluuksi viidellä eurolla?" kysyy Raitahalme surullisena.

Nukkekokoelma on ainutlaatuinen Suomessa. Sen pelastaminen on nyt teatterinjohtajan mukaan keskeisin kysymys.

"Nukkeja on kaikilta suomalaisilta merkittäviltä nukketaiteilijoilta Mona Leosta alkaen: koko Mirjami Skarpin suuri tuotanto, Sara Sirén, Eeva-Liisa Holma-Kinnunen, Irja Ranin, Kirsti Huuhka, Pekka Ojamaa, Anneli Qveflander, Luis Z. Boy, nuoresta polvesta Ida Vanttaja ja Taina Valkonen."



Vakiovieras Oulussa


Nukketeatteri Vihreä Omena perustettiin keväällä 1971. Teatterin perustivat teatteriohjaaja Ritva Laatto, näyttelijä Lea Wallin, näyttelijä ja tv-ohjaaja Sirppa Sivori-Asp ja ohjaaja-dramaturgi Kirsi Aropaltio.

Vihreä Omena on ollut Oulun lasten ja nuorten teatteripäivien vakituinen vieras. Omppu on vieraillut Oulussa joka vuosi festivaalin 23-vuotisen historian ajan. Omppulaisia ehdittiin jo kysyä myös seuraaville teatteripäiville.

Teatteri on muutenkin tunnettu kiertuetoiminnastaan. Omppu on tuttu kaikkialla Suomessa. Vuosittain teatterilla on ollut 300-350 esitystä.

Nukketeatteri Vihreä Omena velkaantui 90-luvun puolivälissä. Velkaa kertyi 1,5 miljoona markkaa, josta verovelka oli puolet. Helsingin kaupunki ei myöntänyt teatterille lainaa velkojen maksuun, eikä velanlyhennyssuunnitelmaa kuitenkaan vastaavasti päivitetty.

"Pidettiin hyvin mustavalkoisesti kiinni siitä, että maksatte kaikki velat kahdessa vuodessa tai se on laulun loppu", kertoo Raitahalme.

"Olen verrannut, että se ollut vähän niin kuin ihmesadun sankarin tehtävä. Verovelassa korko on mieletön. Korot, viivästysmaksut ja viivästyksen seuraamusmaksut ovat kymmenessä vuodessa kertyneet pottina lähelle pääomaa."

Koska Omppu on yhdistys, siihen ei ole voinut soveltaa yksityisen velallisen eikä myöskään yrityksen velkasaneerausjärjestelmää.

"Tämä näytäntökausi viedään rauhassa loppuun. Kaikki ne, jotka ovat varanneet ja lunastaneet liput tai tilanneet esityksen, saavat ne", lupaa Raitahalme.

Vuonna 2000 kerättiin valtakunnallisesti yli 13 000 nimeä kansalaisadresseihin Nukketeatteri Vihreän Omenan puolesta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

14:58
Kreikan parlamentti valmistautuu jännittävään äänestykseen Makedonian nimestä
14:57
Kolmatta kertaa nuorten MM-pronssille hiihtänyt Anita Korva: "En olisi pari kuukautta sitten uskonut"
14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
62
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
48
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
32
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
30
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
24
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

246 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image