Kulttuuri

Värttinä levyllä, kirjassa ja juh­la­vii­koil­la

Kulttuuri 3.9.2001 12:21
STT
Suomalaista kansanmusiikkia esittävä Värttinä on julkaissut livelevyn. Nimeltään levy on 6.12. ja se on taltioitu samaisena päivänä viime vuonna Savoy-teatterissa Helsingissä. Neljäntoista kappaleen lisäksi cd sisältää videon Äijö-kappaleesta.

Värttinän historia ja musiikki on myös koottu kirjaksi. Kimmo Nevalaisen kirjoittama Korkealta ja kovvoo - historia, musiikki ja nuotit julkaistaan Turun kirjamessuilla lokakuun alussa. Kirja sisältää Värttinän 18-vuotisen tarinan sekä 27 Värttinä-laulun nuotit.

Kesän aikana Värttinä on kiertänyt muun muassa Saksassa ja Italiassa. Syksyn aikana yhtye suunnistaa muun muassa Venäjälle, Italiaan ja Irlantiin.

Helsingissä Värttinä esiintyy juhlaviikoilla Huvilateltassa keskiviikkona. Aiemmin päivällä yhtyeen tyttöjä voi tavata juhlaviikkojen Meeting Pointissa Sanomatalon Mediatorilla.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

68
OYSin parkkitalo suljetaan viikonvaihteessa – purkutyöt muuttavat kevyen liikenteen reittejä sairaala-alueella
44
Sipilä hallituksen neuvottelusta: "Nyt on kyse ensisijassa kansainvälisten sopimusten tulkinnasta, ei niiden muuttamisesta "
36
Oulussa tähän mennessä talven kylmin päivä, pakkasta 25,2 astetta – sunnuntaiaamuna pakkanen voi paukkua vielä kylmempänä
29
Äänestys osoitti, että oululaiset haluaisivat Lammassaareen tanssipaviljongin – Tango selvisi voittajaksi tiukassa kisassa
26
Kiireellisellä hälytystehtävällä ollut poliisiauto suistui yöllä tieltä Raahessa väistettyään rekkaa - molempien kuljettajien toimia tutkitaan
26
"Suunnittele ruokaostoksesi, ja vähennä liha- ja maitotuotteiden kulutusta" – SDP:n ilmasto-ohjelmassa päästöjä vähennetään viidellä toimenpiteellä
24
Kiertokaarelle jäi viime vuonna 7 000 tonnia jätettä, jolle etsitään paikkaa – Laanilassa poltetaan vain kotitalouksien jätteet

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

288 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko olet maksanut veroja palkastasi?

En ole tarkkaan laskenut, mutta noin miljoona euroa. Parisataatuhatta ajattelin vielä maksaa ennen kuin orava loikkaa py... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image