Kulttuuri

Tyyne, sinä olet musikaalin tähti

KUVA: Esko Aho
Kulttuuri 12.2.2006 0:00
Esko Aho
Ylivieskan Raudaskylällä asuva Tyyne Salmenkangas, 76, omaa sukua Tähti, oli täysin tietämätön oman hahmonsa näkyvästä osasta Oulun kaupunginteatterin Petronellassa. Tyyne Tähti on Petronellan jälkeen musikaalin toiseksi tärkein nainen.

Asia valkeni Salmenkankaalle vasta kuluneella viikolla, kun alueradion tuttu toimittaja tuli yllättäen kyselemään sodanjälkeisistä tapahtumista Lemmenjoella.

Siitä asiat kehittyivät nopeasti. Lauantai-iltana roolihenkilön esikuva istui jo aviomiehensä Veikko Salmenkankaan kanssa kunniavieraana musikaalin ensi-illassa.



Kokkeina Kultalassa


Kullanhohtoiset tapahtumat alkoivat 1949, kun Hollantilainen seikkailijatar Sylvia Petronella van der Moer ystävystyi Lemmenjoen mainareiden kanssa.

Hän ryhtyi vähäksi aikaa heidän kokkinsa Tyyne Tähden, siis nykyisen Tyyne Salmenkankaan työpariksi Morgamin Kultalaan, josta oli muodostunut koko kulta-alueen keskuskämppä. Petronella oli tuolloin 25-vuotias ja Tähti alle kaksikymppinen.

Petronellan yllättävän pidätyksen ja maasta karkotuksen jälkeen läheiset työkaverukset eivät enää pitäneet minkäänlaista yhteyttä.

Hiljattain selvisi, että Petronella elää ja voi hyvin Yhdysvalloissa, mutta menneiden skandaalijuttujen takia hän ei halua, että häneen yritetään ottaa yhteyttä.

Tyyne Salmenkangas harmittelee tätä, sillä hän haluaisi mielellään nähdä vanhan ystävänsä, jota hänkin oli ehtinyt luulla kuolleeksi.

Näyttelyään paraikaa uudistava Tankavaaran kultamuseo on nyt erittäin kiinnostunut Salmenkankaan albumikuvista ja muisteluksista. Heillekin legendaarisen Tyyne Tähden löytyminen Raudaskylältä oli uutinen.

Liian moni tunnettu kultamies ja -nainen on ehtinyt poistua autuaammille vaskoolimaille ehtimättä kertoa tarinoitaan talteen.



Kavereille Sylvia


Kun Tyyne Salmenkangas puhuu Petronellasta, hän käyttää senaikaista puhuttelunimeä Sylvia.

Suurelta osin kuvitteellisessa Petronella-musikaalissa kokkien välille synnytetään kilpailuhenkeä, mutta todellisuus oli hyvin toisenlainen.

"Me olimme Sylvian kanssa niin hyvät kaverit, ettei me sellaisia."

Hollantilaisneito ei Salmenkankaan mukaan tuntunut silloin erityisen kauniilta, vaan "aivan tavalliselta, tukevahkolta, mutta sopusuhtaiselta". Seksiäkään ei juuri ollut ilmassa, vaikka miesten salaisimpia haaveita ei kukaan voi tietää.

Kullankaivajat eivät välttämättä esiintyneet edukseen parrakkaina ja likaisina. "Siksi sauna lämpesi melkein joka ilta. Me pidimme Sylvian kanssa huolen siitä, että kämppä pysyi siistinä."

Ulkomainen vieras tottui vähitellen sääskiin ja mäkäräisiin, vaikka alussa hän vähän tuskastui.

"Samoin teki meikäläinenkin. Ininää oli ilmassa paljon. Aina niitä pääsi muutama livahtamaan ihmisten matkassa myös kämppään sisälle. Nukuimme Sylvian kanssa kämpän toisessa kerroksessa. Sinne ei miehillä ollut mitään asiaa. Se tehtiin heti selväksi."



Ruokaa porosta


Töitä piti paiskia kovasti, mutta Tyyne Salmenkangas ei voinut moittia olosuhteita.

"Vaikka säännöstelyn aikoja elettiin, ei siellä nälkää tarvinnut kärsiä. Päivittäin valmistimme ateriat 6-7 miehelle. Se oli kunnon ruokaa porosta."

Tansseja Morgamin kämpässä järjestettiin usein. Inariin oli aivan liian pitkä tanssimatka. Paikalle tuli joskus liikaakin väkeä kaikkialta lähiympäristöstä.

Työehtosopimuksia ei tunnettu, mutta lomat pyörivät. Tyyne Tähdelle palkka maksettiin rahana, toisin kuin Sylvialle, joka sai korvauksena kultaa. Talvella ei kultamailla työskennelty lainkaan. Kausi alkoi tavallisesti huhtikuussa, kun lumet sulivat.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

19:04
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
19:00
Arvio: Televisio leviää Suomeen, mutta sopiiko se vanhoillislestadiolaisten uskovaisten olohuoneeseen? – SRK:n historiankirjoituksessa on edetty 1960- ja 1970-lukujen vaikeisiin kysymyksiin Tilaajille
19:00
Konsultin Oulun kaupungin pöytään lyömät madonluvut ihmetyttävät entisiä valtuutettuja – "Mihin on kadonnut se oululaisten poliittisten ryhmien yhdessä tekemisen malli" Tilaajille
18:42
Riskintorjunta voi mennä Suomessakin uusiksi, jos tieto Wuhan-viruksen tarttuvuudesta osoittautuu merkittäväksi
18:32
Omakotitalon yhteydessä olevassa automaalaamossa syttyi tulipalo Pateniemessä, paloa sammutetaan parhaillaan
18:16
Iijokea soudetaan ja melotaan ensi kesänä kahdessa tapahtumassa samaan aikaan – Perinteisen Iijokisoudun rinnalle nousee Elävä Iijoki -melonta- ja soututapahtuma
18:00
Oulujärven saarihakkuiden kiellolla voi olla ennakkopäätöksen luonne – "Aikaisemmin Metsähallitus ei juuri suojelijoita kuunnellut" Tilaajille
52
Onko juniorivalmentajien osaaminen heikkoa? "Liian moni lapsi kokee kiusaamista ja epäasiallista käyttäytymistä urheiluseurassa"
47
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
28
Kiina puolustautuu koronavirukselta: rajoituksia joukkoliikenteeseen, villieläinten kauppa seis – kuolonuhreja yli 50
27
Pohjantiellä jopa 160 kilometrin tuntivauhtia ajanut henkilöauto kiinnitti poliisin huomion – kortiton kuljettaja kaahasi humalassa
23
Manner tuskaili Kärppien johtoasemassa pelaamista – Kolmanneksen kauden tehopisteistään turkulaisia vastaan tehnyt Jokinen laittoi TPS-tehot sattuman piikkiin
22
Ulkoministeri Haavisto suunnitelmasta tuoda Al-Holin naiset oikeuden eteen Syyriassa: "Mielellään kuulemme, mitä kurdit suunnittelevat"
21
Kiinalaisryhmät peruvat Lapin matkoja tai etsivät niille uutta ajankohtaa – "Meillä on tietoja yksittäisistä nuorisomatkailuun liittyvistä ryhmistä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

194 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image