Kulttuuri

Tilaajille

Teatteritalo ja Sissilinna pitää purkaa legoiksi – Kajaanin teatteriväki on odottanut uutta päänäyttämöä 44 vuotta, haaveet täysin modernista toimitilasta ovat sammuneet

Kajaanin teatteritalo sijaitsee ydinkeskustassa, torin laidalla. Rakennus on 110-vuotias ja suojeltu. Sitä ei koskaan suunniteltu teatteritaloksi. Kajaanin kaupunginteatteri-alueteatteri tuottaa vuosittain keskimäärin viisi ensi-iltaa, joista vähintään kaksi kiertää Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla. KUVA: Eeva Kauppinen
Kulttuuri 18.2.2020 7:00
Eeva Kauppinen

Kajaanissa eli pitkään haave teatterin uudesta päänäyttämöstä vanhan teatteritalon kanssa samalle tontille. Nyt haaveet täysin modernista toimitilasta tai Kaukametsän kylkeen nousevasta uudisrakennuksesta ovat sammuneet. Nykyiset toimitilat teatterit...

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

7.4.
Britannian koronavauhti kiihtyy, lähes 800 kuoli vuorokaudessa – tuoreen tutkimuksen maassa voi kuolla jopa 66 000 ihmistä pandemian ensimmäisessä aallossa
7.4.
Muuttolinnut saapuivat Rommakonselälle Lukijalta
7.4.
Suomalaiset luottavat televisioon ja sanomalehtiin koronauutisissa – sanomalehtien suosio vahvaa etenkin nuorten aikuisten keskuudessa
7.4.
Julkinen sektori kieltäytyy lääkäriyhtiöiden koronatesteistä, edunvalvoja keskittäisi päätökset valtiolle – Ministeriö kiistää periaatteelliset syyt: Yhteistyötä harkitaan
7.4.
Päivän kotoiluvinkki: Pienet asiat pitävät yllä kodin siisteyttä – hommia kannattaa jakaa eri päiville
7.4.
Eurooppaa kiertävä kilpaesteratsastaja Mirella Lesonen-Hakola on kaaoksen hallinnasta nauttiva ison perheen äiti – "Karanteeni ei meillä juuri vaikuttanut, koska normaalistikin ehditään hädin tuskin käydä kaupassa" Tilaajille
7.4.
Suomen hoivakodeissa tapahtunut jo ainakin 20 koronakuolemaa – yhdessä yksikössä kahdeksan virukseen menehtynyttä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

168 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Siitä vain lisää veroja. Loppuu sitten maksajat, sillä köyhemmätkin kuin Wahlroos muuttavat pois Suomesta. 43% nollasta ... Lue lisää...
pääomatulojakin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

8.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image