Kulttuuri

Tarinat muuttuvat kankaalla matkoiksi

Abbas Kiarostami on Iranin tunnetuimpia elokuvantekijöitä. Sodankylän elokuvafestivaalien yksi kuuluisimmista vieraista sai elokuvansa Ystäväni talo Oulun elokuvakeskuksen Studion esitykseen jo vuonna 1990, kun iranilainen elokuva vasta oli lyömässä läpi länsimaissa. KUVA: NACHO DOCE
Kulttuuri 13.6.2007 0:00
Jaakko Parkkinen
Pieni poika kantaa loukkaantunutta kananpoikaa lääkäriin. Lääkäri toteaa pojalle, ettei sairaalassa mitään kananpoikia hoideta. Pojan isoisä on samaan aikaan tekemässä kuolemaa: häntä ei kannata enää hoitaa. Lapselle tilanne on sekava. Eikö kaikki elämä olekaan arvokasta ja saman arvoista?

Iranilainen lastenelokuva pyrkii tarttumaan isoihin asioihin. Kahdella maan elokuvafestivaalilla vieraillut Eszter Vuojala kertoo, että lastenfilmi voi Iranissa hyvin. Samoin koko teollisuus. Elokuvia valmistuu vuosittain noin 70.

"Elokuvat ovat maan kansallinen ylpeydenaihe", Vuojala toteaa.



Symboliikkaa ilman takaa-ajokohtauksia


Vuojalan mukaan iranilainen elokuva erottuu länsimaalaisesta verkkaisuudellaan. Symboliikka ja lyyrisyys ovat tiukkoja juonenkäänteitä tärkeämpiä.

"Liikkuminen Iranissa avasi hieman matkustamisen tematiikkaa. Ihmiset vaeltavat pitkiä matkoja karussa maastossa, autolla tai jalan. Hitaus ja matkanteko on osa heidän elämäänsä", Vuojala kertoo.

Matkan teeman lisäksi monessa kuuluisassa iranilaisessa elokuvassa on jotain hukassa. Tänään alkavilla Sodankylän elokuvajuhlilla vierailevan Abbas Kiarostamin Kirsikan maussa itsemurhakandidaatti etsii ihmistä, joka hänet hautaisi.

"Lopulta elokuvassa päädytään kertomaan enemmän vastaantulijoista kuin päähenkilöstä itsestään", Vuojala kertoo.

Ehdottomia tabuja ovat seksuaalisuus ja koskettaminen. Kielletyt aiheet ovat hidastaneet länsimaisen elokuvan vaikutusta.

"Tämän vuoden festivaaleilla näin elokuvan, joka käsitteli vammaisuutta ja vammaisen selviytymistä. Se on uusi aihe iranilaisessa elokuvassa."



Vähällä rahalla
ja ylpeydellä


Länsimaissa iranilainen elokuva alkoi tulla tunnetuksi 1990-luvulla. Oulun elokuvakeskuksen Studio oli ensimmäisiä eurooppalaisia teattereita, joissa Kiarostamin Ystäväni talo esitettiin vuonna 1990. Elokuvan aloittama Koker-trilogia löi Kiarostamin ja osaltaan iranilaisen elokuvan läpi länsimaissa.

Elokuva on iranilaisille tärkeä taidemuoto ja siihen panostetaan. Tämä ei silti tarkoita, että filmejä tehtailtaisiin miljoonabudjeteilla.

"Elokuvat toteutetaan paljolti amatöörinäyttelijöillä, sillä rahaa ei ole. Tosin nimekkäät ja rikkaat ohjaajat, kuten Kiarostami ovat tehneet tästä tyylikeinon", Vuojala sanoo.

Elokuvan tärkeydestä kertoo sekin, että Vuojalan vierailemissa festivaalikaupungeissa puitteet oli kunnostettu viimeisen päälle. Hamedanin lastenelokuvajuhlilla kaikki kaupungin elokuvateatterit oli remontoitu uuden veroisiksi.

"Kaikki teatterit olivat aivan upeassa kunnossa. Suoraan sanottuna olin kateellinen", Eszter Vuojala kertoo.



Maan kasvot
eläväksi kuvaksi


Sodankylän elokuvafestivaalien teemana on tänä vuonna pakolaisuus ja siirtolaisuus. Kiarostamin festivaaleilla edustama iranilainen elokuva ei välttämättä käsittele suoraan pakolaisuutta, vaan osoittaa valtion monikulttuurisuuden ja kulttuurierot.

"Esimerkiksi Kiarostamin Wind will carry us kertoo pyrkimyksestä päästä sisään maaseudun sulkeutuneeseen yhteisöön", Vuojala kertoo.

Kolme vuosikymmentä elokuvan parissa työskennellyt Kiarostami on yksi Iranin merkittävimpiä elokuvantekijöitä. Hänen vaikutuksensa näkyy maan elokuvassa laajemminkin.

"Elokuvansa Kiarostami lopettaa usein paljastukseen. Hän osoittaa, että kaikki olikin vain elokuvaa, ei suinkaan totta. Tulkitsen, että näin hän yrittää saada ihmiset miettimään", Vuojala toteaa. "Kiarostamihan on todennut, että lähimmäs totuutta päästään valehtelemalla."

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image