Kulttuuri

Tans­si­tai­tei­li­ja Pirjo Yli-Maunula sai Pro Finlandia -mitalin työstään tanssin ja nykysirkuksen kentällä – "Olen joskus leikkisästi sanonut, että lepään yhdessä työssä toisesta"

Pirjo Yli-Maunula Oulusta yllättyi iloisesti Pro Finlandia -mitalista. Kuvassa hän on palkitun immersiivisen teoksensa The Secret Gardenin sisällä Kempeleen puutarhaoppilaitoksen tiloissa 2018. KUVA: Tiina Wallin
Kulttuuri 3.12.2019 15:04
Eeva Kauppinen

Oululainen tanssitaiteilija, Flow Productionsin taiteellinen johtaja ja Flow-nykysirkussarjan kuraattori Pirjo Yli-Maunula on yksi tämänvuotisista Pro Finlandia -mitalin saajista. Yli-Maunulalla on takanaan monipolvinen ura tanssitaiteen, immersiivisen esitystaiteen ja nykysirkuksen parissa sekä taidehallinnossa.

Vaikuttavuutta ei siis puutu.

– Tokihan ura on pitkä. Kohta neljä vuosikymmentä, Yli-Maunula myöntää.

– Pro Finlandia -mitalin saaminen on ihan ainutlaatuinen asia. En oikein osaa edes ajatella, mitä kaikkea se voi tarkoittaa. Tuntuu tietenkin hienolta olla siinä joukossa, kun seuraa, keitä muita palkitaan samalla tavalla.

Yli-Maunula on juuri tunti sitten saanut kuulla palkitsemisesta.

– Uutinen saavutti minut, kun kaverini kirjoitti Facebookissa, että ”onnittelut mitalista”. Kysyin, että niin mistä mitalista?

"On tervettä katsoa eri näkökulmista"

Pirjo Yli-Maunula on ammattijäsenenä kuulunut Suomen tanssitaiteilijain liittoon vuodesta 1983. Hän on Oulun Tanssistudion ja JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen perustajajäsen. Vuonna 2006 hän perusti Oulussa Flow Productions -tuotantoryhmän yhdessä kollegansa, tanssitaiteilija Maria Littowin kanssa.

Yli-Maunulan taiteellinen työ koreografina ja tanssijana on mittava. Yli-Maunula on tehnyt kansainvälistä yhteistyötä esimerkiksi Melissa Monterosin ja Wojciech Mochniej’n sekä William Petit’n ja Rialto Fabrik Nomaden kanssa. Lisäksi hän on aktiivisesti osallistunut Barentsin alueen tanssiyhteistyöhön. Valtion tanssitaidetoimikunnan puheenjohtaja Yli-Maunula toimi 2001–2003 ja Taideneuvoston jäsenenä 2016–2019.

– Olen joskus leikkisästi sanonut, että lepään yhdessä työssä toisesta. Sanotaan vaikka, että kuraattorin hommassa lepään taiteilijuudesta, koreografin ammatista, Yli-Maunula kertoo.

– Olen kokenut sen terveellisenä, että on erilaisia näkökulmia. Kun on toiminut kulttuurihallinnossa ja ollut päättämässä apurahoista, silloin on itsekin helpompi olla vaikkapa apurahan hakija. Ymmärtää, ettei pidä loukkaantua, jos tulee välillä torjutuksi.

Erilaisten näkökulmien kautta saa kattavamman kokonaiskuvan taiteen kentästä.

– Ettei leiriydy tiettyyn leiriin, on se sitten taiteilijaleiri, hallintoleiri tai päättäjäleiri. On hyvä katsoa muista näkökulmista. Se helpottaa henkisesti tosi paljon.

Näkyvyyttä saa vain kovalla työllä

Pohjoisen taiteilijoiden on tehtävä kovasti työtä valtakunnallisen näkyvyyden eteen.

– Monesti tuntuu siltä, että oma työ näkyy vain hirveän harvoin konkreettisesti pääkaupunkiseudulla. Kun matka etelästä pohjoiseen on niin paljon pidempi kuin täältä sinne päin. Ihmiset eivät vaivaudu matkustamaan ja tulemaan katsomaan esityksiä, Pirjo Yli-Maunula toteaa.

– Akateemikko Marjo Kuusela sanoi joskus, että kyllä hyvä nousee aina esiin, vaikka se olisi missä. Itse en ole yhtä luottavainen. Että tulisi nähdyksi, pitää tehdä työtä paitsi omalla paikkakunnalla, myös valtakunnallisesti.

Pirjo Yli-Maunula

Tanssitaiteilija, taiteellinen johtaja. Syntynyt 1959.

Työsuhteet: Oulun Tanssistudion perustajajäsen, johtotehtävät, tanssinopettaja, koreografi, tanssija 1982–1998. Oulun läänin tanssin ohjaava läänintaiteilija 1990–1991. JoJo – Oulun Tanssin Keskuksen perustajajäsen, taiteellinen johtaja, koreografi, tanssija 1998–2002. Täydenkuun Tanssit -festivaalin taiteellinen johtaja 2002–2006, 2013–2016. Flow Productionsin taiteellinen johtaja, koreografi vuodesta 2006.

Luottamustehtäviä: Suomen tanssitaiteilijain liiton hallituksen jäsen 1989–1993, 1999–2001. Valtion tanssitaidetoimikunnan puheenjohtaja 2001–2003. Oulun kulttuuritapahtumayhdistyksen hallituksen jäsen 2017–2019 ja varapuheenjohtaja 2019–2020. Tapahtumien Hubi, EAKR-hankkeen ohjausryhmän jäsen 2016–2018. Sirkuksen tiedotuskeskuksen hallituksen jäsen 2014–2018. Tanssin Talo ry:n hallituksen jäsen 2016–18. Taideneuvoston jäsen 2016–2019. Oulu2026 kulttuuripääkaupunki -hankkeen Luovat neuvonantajat -ryhmän jäsen 2018–2019.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

17:04
Kokoomuksen Orpo esittää, että hallitustunnustelija olisi sdp:n pääministeriehdokas – "On hieman erikoista, että Antti Rinne toimisi tunnustelijana"
16:56
Pohjantiellä tapahtui peräänajo-onnettomuus Kontinkankaan liittymästä pohjoiseen päin
16:52
Perussuomalaiset harkitsee välikysymystä, jos vihreiden Haavisto jatkaa ulkoministerinä uudessa hallituksessa
16:35
Tutkimus Oulun poliisitalon sairastumisryöpyn syistä valmistui: Työtiloissa runsaasti myrkyllisiä bakteereita ja homeita
16:24
Käräjäoikeus piti Päivi Anttikosken kertomusta syrjinnästä uskottavana, mutta katsoi, ettei hän ollut valitsijoiden mielestä tehtävään paras
15:43
Perussuomalaisten kannatus jatkaa nousuaan gallupeissa – professori Jokisipilä: "Voi nousta 30 prosenttiin"
15:31
Punamultakriisi lauennut? – SDP ja keskusta vakuuttavat löytäneensä taas toisensa
109
Antti Rinne nousemassa hallitustunnustelijaksi – "Ensin on epäluottamusta pääministeri-Rinnettä kohtaan, mutta ei hallitustunnistelija-Rinnettä kohtaan, onhan tämä erikoista"
71
Iin kunta voitti ison eurooppalaisen kilpailun ilmastohankkeellaan – "Koska Ii pystyy tähän, siihen pystyy koko Eurooppa", sanoi Micropoliksen Leena Vuotovesi
63
Teollisuusliitto aloittaa laajat lakot – Pohjois-Suomessa lakkoillaan muun muassa Nokialla, SSAB:lla ja isoilla kaivoksilla
25
Keskustan sisäinen WhatsApp-ryhmä suljettiin vuotojen takia jo lauantaina – Ryhmäjohtaja Kurvinen: "Tällainen toiminta vie luottamusta, pidän sitä suorastaan törkeänä"
21
Lännen Median kysely: Sanna Marin sdp:n puoluevaltuutettujen kärkiehdokas pääministeriksi – joka kolmas valtuutettu ei osaa tai halua nimetä suosikkiaan
21
HS: Teollisuutta uhkaavien lakkojen vuoksi Fermionin lääketehtaalla Oulussa aloitettu alasajo – muun muassa syöpälääkkeen valmistus keskeytyy
14
Pääministerin valinta etenee: Sdp:n puoluehallitus kokoontuu ja valitsee hallitustunnustelijan – Miten ja milloin Suomi saa uuden pääministerin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

330 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Puolison puute voi tappaa miehen!

Eihän se uutinen noin ollut. Yksinäisyyteen mies ottaa viinaa ja sairastuu haimatulehdukseen ja sitten poks. Lue huomise... Lue lisää...
no,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

5.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image