Kulttuuri

Tampereelle valittu Taina Myl­ly­har­ju:­ti­lai­suu­teen oli pakko tarttua

Oulun taidemuseon johtaja Taina Myllyharju siirtynee Tampereelle vasta vuodenvaihteessa. KUVA: Kontiainen Jarmo
Kulttuuri 7.9.2007 0:00
Esko Aho
Oulun taidemuseon johtaja Taina Myllyharju, 39, valittiin torstaina Tampereen taidemuseon uudeksi johtajaksi.

Myllyharju on johtanut Oulun taidemuseota vuodesta 2002 lähtien. Sitä ennen hän toimi muun muassa neljä vuotta taidemuseon johtajana Salossa ja museolehtorina Alajärvellä.

"Harkitsin vielä jokin aika sitten vakavasti, että pitäisikö minun kieltäytyä Tampereen virasta. Mutta kun lisää faktoja ladattiin pöytään, positiivisia puolia alkoi löytyä aina vain enemmän", Myllyharju kertoo.

"Jos en tarttuisi tällaiseen tilaisuuteen, olisin lopun ikää vihainen itselleni. Palkkaa tulee jonkin verran lisää, ja Tampereen kokoisessa kaupungissa ja isossa taidemuseossa haasteitakin on enemmän. Turku-Tampere-Helsinki-bermudankolmiossa työskenteleminen on myös ihan toista, koska kaikki on niin lähellä."

Myllyharju aikoo siirtyä Tampereelle vuodenvaihteessa, mutta hän ei ole vielä ehtinyt neuvotella asiasta Oulun kulttuurijohtajan Risto Vuorian kanssa. Oulun taidemuseon johtajan virka tulee haettavaksi.

Tampereen taidemuseon johtajaksi haki kahdeksan henkilöä. Myllyharjun varalle valittiin Tapani Pennanen. Tampereen paikka tuli auki, kun Janne Gallen-Kallela-Sirén siirtyi Helsingin kaupungin taidemuseon johtajaksi.

Tampere Filharmonian seuraavaksi ylikapellimestariksi nimitettiin samassa yhteydessä Hannu Lintu, 39. Hän aloittaa tehtävässään elokuussa 2009 kolmivuotisella sopimuksella.

Tampereen kulttuuritoimenjohtajaksi nimitettiin filosofian tohtori Jaakko Masonen 1. syyskuuta lukien. Masonen on työskennellyt tehtävässä helmikuusta 2006 lähtien määräaikaisella sopimuksella.

Tampereen kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen johtokunta merkitsi kaikki nimitykset tiedoksi viranhaltijapäätöksinä. Taidemuseon johtajan valinnasta ja kulttuuritoimen johtajan viran vakinaisesta täyttämisestä päätti tuotantojohtaja Toimi Jaatinen.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

288 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko olet maksanut veroja palkastasi?

En ole tarkkaan laskenut, mutta noin miljoona euroa. Parisataatuhatta ajattelin vielä maksaa ennen kuin orava loikkaa py... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image