Kulttuuri

Suomen pohjoisin kau­hue­lo­ku­va­fes­ti­vaa­li kasvaa täysi-ikäiseksi – IIK!!-festivaali kokoaa jälleen kauhuelokuvia Iihin

Kulttuuri 9.10.2019 11:40
Anna Leinonen

Kauhuelokuvafestivaali IIK!! järjestetään Iissä 1.–2. marraskuuta. Festivaalin yhteydessä kilpaillaan jälleen parhaan kauhulyhytelokuvan palkinnosta ja nähdään mykkäelokuvaklassikko livesäestyksellä.

Mykkäelokuvana näytetään Der Golem, wie er in die Welt kamm vuodelta 1921. Livemusiikista vastaa multi-instrumentalisti Mr Cough eli Antti Ylijääskö.

Mykkäelokuvakonsertin lisäksi lauantaina 2. marraskuuta esitetään neljä tai viisi pitkää kauhuelokuvaa, joista osa on uutuuksia ja osa klassikoita, sekä kauhulyhytelokuvakilpailun sarja.

Perjantaina 1. marraskuuta Iin Työväentalolla esitetään festivaalin koululaisnäytökset ja illalla juhlitaan 18 vuotta täyttävää festivaalia ennakkoklubilla Snooker Time -ravintolassa Oulussa.

Tapahtuman koko ohjelmisto julkaistaan festivaalin nettisivuilla lokakuun loppuun mennessä.

MAINOS

Kommentoi

paras kauhuleffa on käsikirjoitettu iin kohdalle E4:lle, kaikki katsomaan kuinka liikenne estetään, ihmiset jäävät tahtomattaan mottiin, nälkä ja taudit lisääntyvät, alkueläimet ja -ihmiset hyökkäävät jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:57
Halla-ahon tietojen mukaan al-Holin leiriltä suunniteltu tilauslento Suomeen – Pääministeri Marin: uuden hallituksen linja ei poikkea aiemmasta
20:18
Mäntylään nousee uusi kerrostaloalue ja lähikauppa – alle jää nykyinen Salen rakennus
19:37
Etta kunnioittaa lauantain Akaa-kotipelissä Juha Keihäskosken uraa – ex-kapteeni teki seuran eteen pitkiä päiviä myös toimiston puolella
19:37
Näkökulma: Uudella hallituksella on vain lyhyt kuherrusvaihe – haasteet pysyvät samoina, vaikka hallitus vaihtui
19:00
Kärppähyökkääjä Jussi Jokinen keksi 16 vuotta sitten ylivoimakuvion, joka toimii edelleen ja on tuottanut kymmeniä läpiajoja – "NHL-valmentaja sanoi, että sinut vedetään kylmäksi siniviivalla" Tilaajille
19:00
Vanginvartijoiden liitto: Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut suurin syy jengiongelman pahenemiseen vankiloissa
17:57
"Rasismiksi kääntyy se, mikä ei tähän saakka ole sitä ollut" – oululaisen emeritusprofessorin mukaan halu tiernapoikaperinteen muuttamiseen perustuu ymmärtämättömyyteen Tilaajille
96
Uusi hallitus puhui ensi kertaa medialle: Pääministeri Marin vakuutti 75 prosentin työllisyyden toteutuvan, puolueiden välejä kehuttiin, al-Hol-vastauksissa kierreltiin
61
Lääkkeiden omavastuut näkyvät ilman viivettä ensi vuoden alusta alkaen, samalla omavastuuosuus nousee
42
J. Rinta-Jouppi avaa käytettyjen autojen myymälän Keminmaahan – "Asiakkaat ovat sekaisin nykyisistä käyttövoimista ja siitä, minkälainen auto pitäisi hankkia"
41
Kokoomus ei tue Antti Rinteen valintaa varapuhemieheksi. Sdp:n toiminnassa "nöyryys loistaa poissaolollaan", sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
27
Tekemällä tehty ongelma murjaanien kuninkaasta Lukijalta
27
Valtuustoaloite esittää villin idean korkealle kurottavasta korkean koulutuksen ja liike-elämän kampuksesta Raatinsaareen
27
Tuore väitös: Puolukkamehu voi alentaa verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamuyöstä alkaen seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio ja Tervola lumipyryn vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, Keski-Lapissa, Pohjois-Lapissa ja Lapin itäosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Ranua, Pello ja Rovaniemi lumi- tai räntäsateen ja kuuraisten teiden vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

10.12.

Fingerpori

10.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image