Kulttuuri

Sosiaalinen media ja ajautuminen kupliin pelottavat teatterin ja elokuvan tekijöitä

Ohjaaja Dome Karukoski pelkää, että Suomenkin päättäjät ajautuvat samanlaiseen imagokulttuuriin kuin Yhdysvaltojen ja Britannian päättäjät.
Kulttuuri 6.12.2019 22:40
Vanessa Valkama

Ohjaaja Dome Karukoski kirjoittaa uutta elokuvaa. Näyttelijä Martti Suosalo tuottaa vaimonsa dokumenttiohjaaja Virpi Suutarin Alvar Aalto -dokumenttia.

Näyttelijä Martti Suosalo on ollut Linnan juhlissa kolme kertaa, ja silloin kun presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto oli Tampereella, hän oli myös kutsuttuna.

Onko mikään muuttunut juhlissa?

– Aika lailla samanlaista.

Sen lisäksi, että Suosalolla on omia teatteriprojekteja muun muassa Espoon kaupunginteatteriin, hän tuottaa vaimonsa, dokumenttiohjaaja-käsikirjoittaja Virpi Suutarin arkkitehti Alvar Aallosta tekemää dokumenttia.

– Ensi-ilta tulee olemaan maaliskuussa. Se on ollut monen vuoden satsaus ja sitä jännitämme.

Tämän vuoden Linnan juhlien teema on tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu. Suosalo on huomannut, että nykyään keskustelut käydään paljon sosiaalisessa mediassa. Hän ei itse ole aktiivinen somessa.

Dokumenttiohjaaja Virpi Suutari ja näyttelijä Martti Suosalo astelemassa pois presidentin kättelystä.

– Tieto tulee siellä niin äkkiä. Me jäämme paljosta paitsi, emme tiedä, mitä siellä tapahtuu. Esimerkiksi meidän lapsemme tietävät. Jos minä menisin äkkiseltään sosiaaliseen mediaan, tulisin varmaan hulluksi, koska olen niin naiivi, että uskon, mitä minulle sanotaan. Se on sama monilla vanhemmilla ihmisillä, me uskomme lukemaamme kuin Jumalan sanaan ja meitä viedään kuin pässiä lieassa.

– Manipulaation taso on kehittynyt sille tasolle, että meitä tosiaan viedään, Suosalo pohdiskeli.

"Kuplassa olemista ja hävettävän huonoa"

Ohjaaja Dome Karukoski sanoi ymmärtävänsä, miksi illan teemaksi oli valittu tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu.

– Vietän aika paljon aikaa Jenkeissä ja Englannissa. Olen huomannut, että niissä keskustelu on niin polarisoitunutta, että se ei enää aja yhteiskunnan asiaa. On arvokasta, että Suomessa on vielä yhtenäisyyden kulttuuria ja pyrkimys huomioida erilaisia mielipiteitä.

Karukosken mielestä ihmiset ovat Yhdysvalloissa ja Britanniassa ahdistuneita ilmapiiristä.

– Keskustelun muoto on enemmän minä vastaan sinä. Itse asialla ei ole enää mitään tekemistä, eikä sillä, mikä on kansalle hyvä ja mikä ei. Se on täysin kuplassa olemista ja hävettävän huonoa, Karukoski laukoi.

– Pelkään sitä, että tavallaan median kautta päättäjät päätyvät Suomessakin sellaiseen kuplaan, etteivät he muista, että olemme pieni maa. Meillä on aika homogeeninen yhteiskunta ja samat tavoitteet. Sellainen imagokulttuuri on syntymässä, että kuka pukeutuu mitenkin ja on minkäkinlainen. Silloin unohtuu, kuka on hyvä ihminen ja oikealla asialla.

Tällä hetkellä Karukoski kirjoittaa seuraavaa elokuvaa ja useita tv-sarjoja. Hankkeet ovat kansainvälisiä, mutta jää nähtäväksi, millä kielellä ne tehdään.

Tolkien-elokuva oli niin raskas rypistys, että Karukoskella ei ole kiire takaisin kuvauspaikalle. Kuvaamisen aika voisi olla taas vuonna 2021.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

6:10
Volkswagenille Kanadassa miljoonasakot päästöhuijauksesta – päästöhuijaus maksanut autonvalmistajalle yhteensä kymmeniä miljardeja
6:00
Lasketaan puuttumiskynnys matalalle, ettei yksikään urheileva lapsi ja nuori joudu kokemaan epäasiallista kohtelua Lukijalta
6:00
Rengasvaurioista normimäärä korvaushakemuksia Pohjois-Pohjanmaalla – Moni autonsa rikkonut voi jättää hakemuksen tekemättä Tilaajille
6:00
Eri puolueet odottavat Niikolta selvityksiä esille nousseista Kiina-yhteyksistä – Epäluottamusta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa
0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image