Kulttuuri

Sisällissota näkyy heti alkuvuodesta teattereissa

Kulttuuri 11.1.2018 10:03 | Päivitetty 11.1.2018 11:26
STT

Sadan vuoden takaista sisällissotaa muistellaan heti alkuvuodesta valkokankaalla ja teattereissa ympäri maan. Näytelmien teemoja ovat esimerkiksi vihollisleireihin ajautuvat ystävykset, punaisen Tampereen ja Helsingin nousu sekä kukistuminen ja naiskaartilaisten kohtalot.

Elokuvateattereissa nähtävä dokumenttielokuva Tammisunnuntai 1918 puolestaan kuvaa sodan alkupäiviä Etelä-Pohjanmaalla ja Vaasassa, kun suojeluskunnat valtasivat Mannerheimin käskystä viisi venäläisvaruskuntaa neljässä päivässä.

Filmi keskittyy erityisesti Ylistaron tapahtumiin, jotka alkoivat sunnuntaina 27. tammikuuta. Siellä suojeluskunnat ja Vöyrin sotakoulu riisuivat aseista 400 venäläistä.

Pituudeltaan 50 minuutin dokumentin ohjaaja on Ilkka Vanne, tuottaja Marko Röhr ja käsikirjoittaja Antti Tuuri. Vanteen mukaan tarina kannatti kertoa, koska venäläisten aseistariisuntaa ei enää juuri muistella muualla kuin Pohjanmaalla.

- Tapahtumat olivat paikallisia, mutta niillä oli suuri strateginen merkitys sodan lopputuloksen kannalta.

Sodan alkutahdeista kerrotaan filmissä valkoisten näkökulmasta.

- Pyrkimyksenä on kuitenkin objektiivisuus, eli asiat kerrotaan kuten ne tapahtuivat. Vastakkain eivät myöskään ole suomalaiset keskenään, vaan suomalaiset ja venäläiset.

Dramatisoituja kohtauksia kuvattiin Ylistarossa viime talvena. Eräässä niistä kuvataan, kuinka aseman lähellä suistettiin erehdyksessä postijuna kiskoilta venäläisjunan sijaan. Filmi tulee valtakunnan levitykseen 26. tammikuuta alkaen.

Veriruusuista kaksi versiota

Teattereissa ensi-iltansa saa tammikuun lopulla ja helmikuussa useampi näytelmä sisällissodasta, ja osa jatkaa viime syksyltä. Esimerkiksi Rovaniemen Teatterin Veljet keskenään kuvaa vihollisleireihin ajautuvia ystävyksiä. Kajaanin kaupunginteatterin Punainen maa, valkea meri on kajaanilaisnaisen selviytymistarina.

Anneli Kannon kirja Veriruusut (2008) on kahden näytelmän lähteenä. Tampereen Työväen Teatterin musikaalin on kirjoittanut ja ohjannut Sirkku Peltola. KOM-teatterin sovituksen Veriruusuista ohjaa Lauri Maijala.

Anneli Kanto on ollut kirjoittamassa myös teatteri Avointen Ovien näytelmää Erottaja 1917-1918. Se kertoo punaisen Helsingin vaiheista.

Tampereen Oopperan suurtuotanto Veljeni vartija kertoo valkoisiin ja punaisiin liittyvistä sisaruksista. Tampereen Teatterin ensi-iltana on näytelmä 1918 Teatteri taistelussa.

MAINOS

Kommentoi

Teatterikansa on perinteisesti umpivasemmistolaista. Ei tarvitse kovasti kuvitella millainen vääristely näissä ”esityksissä” punakapinasta ja punaterrorista annetaan. Naurettavaa touhua ja vielä verorahoilla tuettua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti jää vain muistelun tasolle. Ilmapiiri alkaa olla Suomessa jo pelottavan kiristynyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

147
Kysyimme: Miksi dieselin hinta on jo sama kuin bensiinin?
78
Poliisi kirjoitti 45 rikesakkoa ilman valoa liikkuneille oululaispyöräilijöille, lisäksi polkupyöräilijöille jaettiin valoja
62
HS-gallup: SDP:n etumatka kasvaa, vihreiden kannatus jatkaa murenemistaan
58
Sipilä syytti ay-liikettä painostamisesta - poliitikoilta vaaditaan nyt rohkeutta ja päättäväisyyttä
49
Antti Rinne: "Surkuhupaisammin ei pääministeri Sipilä voi sanoa" – demarien puheenjohtaja vakuuttaa olevansa valmis pääministeriksi
48
IS: Iissä erikoinen kiista frisbeegolfradasta –"maanomistaja" kielsi alueen käytön ja vei korit pusikkoon, kunnanjohtaja aikoo tehdä rikosilmoituksen
39
Miksi nuoret miehet kaahaavat? Vuosittain liikenteessä kuolee noin 40 nuorta miestä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Tämä jupakka jää historiaan esimerkkinä jääräpäisyydestä ja kollektiivisesta tyhmyydestä.

Tenava, olisit lainannut tämänkin Korkmanin sanomasta: "työtaistelu- toimiin on ryhdytty kevyin perustein ja osin poliit... Lue lisää...
Demokratian tekijä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.10.

Fingerpori

16.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image