Kulttuuri

Ouluun laajeneva Suomipop-festivaali julkisti esiintyjiä – samoja artisteja nähdään myös Qstockissa

Kaija Koo esiintyy ensi kesänä Oulussa Suomipop-festivaalilla ja Qstockissa sekä Rovaniemellä Simerockissa.
Kulttuuri 8.12.2017 12:27
Janne Nyyssönen

Ensi kesänä Ouluun ensimmäistä kertaa laajeneva Suomipop-festivaali julkaisi perjantaina nipun ensi kesän esiintyjiä. Nimensä mukaisesti festivaalin ohjelmisto koostuu suurelle yleisölle tutuista valtavirran popnimistä.

Lavalle nousevat muun muassa suurnimet Haloo Helsinki! ja JVG sekä vuosien tauon jälkeen lavoille palaava Tiktak.

Festivaali järjestetään 12.–14. heinäkuuta Oulussa ja Jyväskylässä, jossa kävijöitä oli viime kesänä kolmena päivänä yhteensä 31 000. Tapahtuma oli Jyväskylässä loppuunmyyty.

Oululaisittain festivaalitulokkaan ilmaantumisen tekee mielenkiintoiseksi se, että kolmipäiväinen tapahtuma järjestetään Kuusisaaressa vain kahta viikkoa ennen Qstock-festivaalia, joka niin ikään vietetään Kuusisaaren ympäristössä.

Qstockissa on vuosittain nähty ulkomaisia tähtiä sekä marginaalisempaa rockia, mutta myös suuri joukko kotimaisia valtavirran popartisteja, joiden varaan Suomipop-festivaali pohjautuu.

Tähän mennessä julkistetun ohjelmiston perusteella ainakin JVG, Jenni Vartiainen, Anna Puu ja Kaija Koo esiintyvät molemmissa oululaistapahtumissa.

Suomipop-festivaalia on mukana järjestämässä oululainen Pro Piknik Festivals, joka tuotti vuosia Rotuaari Piknik -tapahtumaa Oulun keskustassa. Suomipopin tulon myötä viime kesän Rotuaari Piknik jäi tällä erää viimeiseksi.

Edellä mainittujen artistien lisäksi Suomipop-festivaalilla esiintyvät myös Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani, Juha Tapio, Neljä Ruusua, Popeda, Lauri Tähkä, Laura Voutilainen, Yö, Apulanta, Roope Salminen & Koirat ja Neon 2.

Lisää esiintyjiä julkistetaan talven aikana.

Myös rovaniemeläinen Simerock on julkaissut ensimmäisiä ensi kesän artistikiinnityksiään.

Festivaalille saapuu muun muassa kymmenen vuoden tauolta palaava suomiräppäri Pikku G.

Simerockissa esiintyvät myös Kaija Koo ja Apulanta. Festivaali järjestetään Rovaniemellä 10.–11. elokuuta.

MAINOS

Kommentoi

Mä en muistanutkaan, että Kaija Koo on noin kaunis. Me starat kaunistumme ja komistumme iän karttuessa. Ja ammattitaito on hanskassa. Tervetuloa Ouluun!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Qstockin nimeksi olisi voinut jo viime vuonna vaihtaa Qspop ja tänä vuonna sama homma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samat artistit vuodesta toiseen. Käy tylsäksi nämä kartelli festarit.
Ps. Muutoksen kovia tuulia kaipaisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jes ei muuttako Suomipoppiin, Qstcok jääköön joka on paisunut liian suureksi ei mitään järkeä. Jes Wau Suomipop !!!!!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Wau mikäbkattaus..suomipoppii ..käyvää nyt himin jäähyväiskeikka ja tuiskun liput ja säästää suomipoppiin ...toivottavasti kuuskaan parihvää kuuluisaa ulkolaista. .ja the 69reklesit ja rasmushan jo on nii sinne ka säästää..cheekkiä unohtamatta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljon paremmalta vaikuttaa tännä vuonna kuin QStcok! Olisi silti kiva tietää mitä esiintyjiä on pe/la -iltoina, koska kolmea päivää en jaksa kännissä olla ja vaimokaan tästä ei tykkää, joten bilettäminen jää ainoastaan pe/la -illoille (torstaista maksan tyhjää, kun en ole menossa)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:43
Auton takaosa putosi railoon Oulujärvellä - autossa olleet henkilöt pääsivät pois ajoneuvosta
18:11
SDP:n puoluekokous siirtyy elokuun loppuun – Kokouspaikkana säilyy Tampere-talo
18:00
Maniassa olo on parhaimmillaan upea ja elämä on yhtä säpinää, mutta sitten kaikki pysähtyy masennukseen – kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava oululainen Saana Tolppanen tuo nyt toivoa toisille Tilaajille
18:00
Noin sata päivätupaa, autiotupaa ja kotaa on suljettu Pohjois-Suomessa – taustalla koronavirusepidemian suitsiminen
17:28
Pitkät päivät kotona laittavat oululaisnuoret koville – "Montako kuukautta tätä kurjuutta kestää, kukaan ei tiedä"
17:27
Iltapäivälehdet: Presidentti Niinistö myöntää esittäneensä kriisiryhmän perustamista – "En missään tapauksessa ajattele, että sillä olisi mitään päätäntävaltaa"
17:08
Rikkoutunut raskas ajoneuvo tukki Pohjantien rampin Laanilassa
140
Puheenaihe: Torjuuko Ruotsi koronaa viisaammin kuin Suomi? "Tämä on sellainen kysymys, johon en voi vastata kyllä tai ei"
80
Koronakuolemien määrä kasvaa Suomessa päivä päivältä, nyt menehtyneitä jo 11 – Oulussa hoidossa viisi potilasta, kaksi tehohoidossa
60
Omistajaohjausministeri Tuppurainen patistaa kohtuuteen johdon palkkioissa kriisissä: "On oikein, että myös johto osallistuu taakanjakoon"
45
Koronakauden uudet tuulet apteekeissa: Nyt lääkkeet voi Oulun seudulla tilata autoon tai kotiin, lääkkeitä kuskataan jopa jalan – jotkut ovat yrittäneet ostaa koronalääkettä
44
Suomen syntyvyys lähti alkuvuoden 2020 aikana nousuun vuosikymmenen mittaisen laskun jälkeen – "Jatkosta ei voi tietää", Väestöliiton johtaja huomauttaa
36
Ensimmäinen koronakuolema Pohjois-Pohjanmaalla, Suomessa kuolleita yhteensä yhdeksän – OYSin 15 työntekijää ja kolme ensihoitajaa altistunut koronalle
30
Poliisi käännytti päivän aikana yli 600 autoilijaa – useat yrittäneet päästä rajan ylitse ilman välttämätöntä tarvetta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Nyt ei ole oikea aika revitellä pörssisijoituksilla?

Eihän se mitään ahneutta ole, päinvastoin, sijoittaminen koituu kaikkien hyödyksi Lue lisää...
nyt sijoittamaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

28.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image