Kulttuuri

Oulu Sinfonia rikkoo raja-aitoja sekoittamalla konsertissa Frank Zappaa ja humman juoksutusta: "Konsertista tulee varsinainen run­sau­den­sar­vi", sanoo Marzi Nyman

Kitaristi ja laulaja Marzi Nyman (vas.), vibrafonisti Arttu Takalo ja käyrätorvensoittaja Tero Toivonen esiintyvät Oulu Sinfonian solisteina keskiviikkona Madetojan salissa Oulussa. Ympäri maata kiertäneen kvartetin täydentää konsertissa kapellimestari Jukka Iisakkila. KUVA: Pekka Peura
Kulttuuri 19.11.2019 16:05
Esko Aho

– Monipuolisuus on meille kaikille tärkeää, sanoo tällä kertaa kitaristina ja laulajana esiintyvä Marzi Nyman.

Meillä hän tarkoittaa itsensä lisäksi lyömäsoittaja Arttu Takaloa, käyrätorvisti Tero Toivosta ja kapellimestari Jukka Iisakkilaa.

– Muodostamme ikään kuin kvartetin, jolla olemme tehneet keikkoja eri puolilla Suomea yhdistellen vapaasti omaa ja muiden musiikkia, tietysti sinfoniaorkesterien toiveet huomioon ottaen .

– Orkesterin koko vaikuttaa kappalevalintoihin, joten aina syntyy tavalla tai toisella uudenlainen yhdistelmä. Olemme tähän mennessä jo käyneet esiintymässä muun muassa Espoossa, Joensuussa, Vaasassa, Seinäjoella, Kotkassa ja Kuopiossa.

Oulussa Z ! (A) -konsertin ohjelma ulottuu keskiviikkona Igor Stravinskysta ja Frank Zappasta Dave Lindholmiin ja Tapio Rautavaaraan.

Nyman kertoo kirjoittaneensa Oulun-konserttia varten laajempia sovituksia vanhoista, sinfonietta-kokoiselle orkesterille alun perin tarkoittamistaan kappaleista.

– Oulu Sinfonian kokoonpanossa ovat mukana esimerkiksi harppu ja piano. Minä soitan, mutta myös laulan sovituksessa Dave Lindholmin laulusta Pieni ja hento ote sekä Tapio Rautavaaran klassikossa Juokse sinä humma, Nyman kertoo.

– Hunt-sävellykseni tein alkujaan jousikvartetille, sähkökitaralle ja käyrätorvelle. Illan toinen käyrätorvikappale, Space Taxi, on Tero Toivosen säveltämä hienoinen kumarrus kohti tanssiorkesteri Iron Maidenia, joka oli Terolle nuorena tärkeä bändi.

Odotetusti Nyman ei osaa kertoa keskiviikkoillan ohjelman tyylistä tarkempaa määritelmää kuin moninaisuuden.

– Konsertista tulee varsinainen runsaudensarvi, tarkoituksellisen kirjava. Itse olen yrittänyt olla rehellinen sille tosiasialle, että musiikissa kiinnostukseni kohdistuu hyvin moneen eri asiaan. Rakastan näitä Rautavaaran ja Lindholmin lauluja.

– Sähkökitarakonsertossanion sarjakuvamaisuutta. Arttu Takalon kappaleita voi ajatella jopa naivistisen romanttisina novelleina, joissa tunne on vahvasti mukana.

Vibrafonistina mainetta niittänyt Takalo soittaa konsertissa pääasiassa omaa pääinstrumenttiaan.

– Ei siellä rumpusettiä taida olla mukana lainkaan, Nyman sanoo.

– Sen sijaan kuullaan monenlaisia mallet-soittimia, joiden virtuoosi Arttu on ollut nuoresta asti.

Arttu Takalo tunnetaan myös orkesterinjohtajana, säveltäjänä ja sovittajana, joka on tehnyt musiikkia sinfonia- ja kamariorkestereille, jazz- ja pop-yhtyeille sekä mainoksiin- ja elokuviin. Takalo esiintyy yli 120:lla äänitteellä ja sooloalbumeita häneltä on ilmestynyt yhdeksän.

Tero Toivonen on soittanut Tapiola Sinfoniettan käyrätorvisektiossa parikymmentä vuotta. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian käyrätorvimusiikin lehtorina hän aloitti 2016.

Marzi Nymania on kuultu muu muassa Lenni-Kalle Taipaleen triossa, Nylon Beatissa, UMO:ssa, Jouni Järvelä Groupissa, XL-yhtyeessä ja Anna-Mari Kähärän orkesterissa. Hän on Espoo Big Bandin vakituinen kapellimestari ja Tapiola Sinfoniettan taiteellinen partneri.

Jukka Iisakkila valmistui Tukholman Kuninkaallisen musiikkikorkeakoulun orkesterinjohdon diplomiluokalta opettajanaan Jorma Panula. Hänen omat soittimensa ovat piano ja sähkökitara. Iisakkila on säveltänyt ja sovittanut musiikkia laidasta laitaan.

Z ! (A)

Oulu Sinfonian konsertti Madetojan salissa Oulussa keskiviikkona 20.11. kello 19.

Ohjelmassa

Igor Stravinskyn Scherzo à la Russe.

Frank Zappan Sofa.

Arttu Takalon Rue de Rivoli, Summer Rain, Valse Absinthe Symphonique ja Old and Gay.

Tero Toivosen Space Taxi.

Marzi Nymanin Kitarakonsertto osa 2, Hunt ja Outo tyttö.

Leonard Bernsteinin Musical Toast.

Dave Lindholmin Pieni ja hento ote.

Tapio Rautavaaran (trad.) Juokse sinä humma.

MAINOS

Kommentoi

Joo käsittämätön hinta, mutta ylisuuria eläkkeitä nauttiville hyväosaisille hyvä syy mennä patsastelevat kulttuurikeskukseen uusissa vetisissä .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:34
Eduskuntaryhmät vastaavat Rinteen kysymyksiin tänään – pääministeriehdokkaasta päätös sunnuntaina
9:36
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
9:00
Kolumni: Arjen hyvät teot elävät kilvan juhlapuheissa, mutta arkitodellisuudessa ihmisen annetaan olla syvässä omassa rauhassa ja pärjätä omin voimin
9:00
Hiljaiseloa tragedian jälkeen – Melina-tyttären tapaturmainen kuolema järkytti oululaisen mestaripainijan Mikael Lindgrenin, 50, elämän perusrakenteita: "Suru on arjessa edelleen läsnä" Tilaajille
8:00
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
8:00
”Kävin kahdesti käsiksi lapseeni” – Työssään muita auttava äiti olisi kaivannut nopeampaa apua, kun suhde murrosikäisen tyttären kanssa meni solmuun Tilaajille
8:00
Harri Virtanen menestyi urallaan, mutta oli kuin romahtamaisillaan: Traumatisoitunut ihminen sabotoi tahtomattaan elämäänsä – siitäkin voi selvitä Tilaajille
15
Suomalaiset kuluttavat jouluun reilut 500 euroa – vain joka neljäs kertoi säästäneensä veronpalautuksia joulua varten
11
Itsenäisyyspäivän marsseihin varaudutaan satojen poliisien voimin – Keskiviikkona poliisi kielsi uusnatsien mielenosoituksen, torstaina ilmoitettiin toisesta vastaavasta
9
Tällainen oli pukuloisto 102-vuotiaan Suomen juhlissa – katso kuvakooste illan kiinnostavimmista puvuista
8
Näin Ruotsin puolustus vahvistuu – Ruotsin puolustusvoimat julkaisi raportin, jossa on suoraa puhetta Suomen tärkeästä roolista ja Baltian haavoittuvuudesta
4
Oululaiset koululaiset suunnittelivat ja tekivät kirjailija Katariina Vuoren korut Linnan juhliin – "Olisi ollut ihanaa ottaa heidät mukaan"
4
Puolustuskyvytön pieksettiin Raahessa – Hovioikeus ei pitänyt pahoinpitelyä törkeänä
3
Onko sinulla sanottavaa Kalevalasta? Lukupiiri puhuu muinaiseepoksesta kaksi tuntia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

224 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Perustoimeentulotuella elävä suomalainen kuuluu maailman 20% eliittiin, kun yhteiskunnan palvelutkin huomioidaan. Sietäi... Lue lisää...
Naurettavaa nillitys...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image