Kulttuuri

Oscarit jaetaan ensi yönä - parhaan elokuvan palkinnosta tiukka kisa

Kulttuuri 4.3.2018 14:02 | Päivitetty 4.3.2018 15:07
STT

Elokuvateollisuuden suurimmat palkinnot Oscarit jaetaan ensi yönä Suomen aikaa Los Angelesin Dolby Theaterissa. 90. kertaa järjestettävän gaalan juontaa talk show -juontaja ja koomikko Jimmy Kimmel, ja paikalle odotetaan noin 3 400:aa vierasta.

Parhaan elokuvan palkinnon saajaksi ei ole tällä kertaa selkeää ennakkosuosikkia. Veikkauksissa kärkisijoille on arveltu muun muassa mustaa komediaa Three Billboards Outside Ebbing, Missouri, fantasiaromanssia The Shape of Water, sotaepookki Dunkirkia ja satiirista kauhuelokuvaa Get Out.

- En muista, että minään vuonna olisi ollut näin paljon epävarmuutta. Arvaan, että The Shape of Water voittaa, mutta se on vain arvaus, sanoo viihdelehti Varietyn elokuvatoimituksen esimies Tim Gray uutistoimisto AFP:lle.

Eniten ehdokkuuksia on kerännyt The Shape of Water, joka kisaa 13 kategoriassa. Dunkirkilla ehdokkuuksia on 8 ja Three Billboards Outside Ebbing, Missourilla 7.

Naiset näkyvästi esillä

Viimevuotisen Oscar-gaalan jälkeen elokuvamaailman näkyvin ilmiö on ollut seksuaalisen ahdistelun vastainen #MeToo-kampanja. Sen odotetaan näkyvän isosti myös Oscar-gaalassa.

Varmasti se näkyy siinä, että tänä vuonna parhaan naisnäyttelijän palkinnon jakavat aiempien vuosien voittajat Jennifer Lawrence ja Jodie Foster. Perinteisesti tehtävä on kuulunut edellisen vuoden parhaana palkitulle miesnäyttelijälle, mutta Manchester by the Sea -elokuvasta palkittu Casey Affleck vetäytyi kunniasta sen jälkeen, kun häntä oli syytetty seksuaalisesta ahdistelusta. Affleck on kiistänyt syytökset.

Palkintopuolella parhaan ohjaajan pystistä kisaa nainen vasta viidettä kertaa Oscarien historian aikana, kun ehdolla on Greta Gerwig elokuvasta Lady Bird.

Palkintojenjakoseremonioiden toivotaan sujuvan paremmin kuin viime vuonna, jolloin parhaan elokuvan palkinto jaettiin virheellisesti La La Landille, vaikka palkinnon voitti Moonlight.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

114
Kysyimme: Miksi Oulun sivistys- ja kulttuurilautakunta lentää Ranskaan?
56
Pihlajalinnan paniikkireaktio – Suomen tärkeimmät kaupungit ovat syyllistyneet ”roskien” lakaisuun Lukijalta
45
HS-gallup: Perussuomalaiset nousussa ja vihreät laskussa – mutta mikä on suurin puolue?
45
Leveäkaistatien maalaukset sotkivat liikenteen Haukiputaalla – autoilijat ovat ajaneet erehdyksessä pientareen puolella
42
Kauppaopiston rakennus Oulun Maunonkadulla halutaan purkaa – tontille suunniteltu seitsemänkerroksista kerrostaloa
31
Saksan liittopresidentti vierailee puolisoineen keskiviikkona Oulussa – "Sen tason vierailu, että odotetaan isoa näkyvyyttä Saksan päässä"
30
Terveydenhuollon henkilökunta on saamassa poliisivaltuuksia – ambulanssihenkilökunta pelkää työturvallisuutensa puolesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola ja Rovaniemi lounaistuuli on huomenna voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää

Näytä minulle yksikin suomalainen köyhä. Verrataan häntä maailman keskivertokansalaiseen. Mitä huomaamme? Suomalainen ... Lue lisää...
Oikea mittakaava

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image