Kulttuuri

Oman perheenkanssa elä­män­kaa­ri­musiik­kia

Aika katsella taaksepäin. Ari Angervo on valinnut juhlakonserttiinsa hänelle tärkeitä teoksia.
Kulttuuri 3.10.2004 0:00
Esko Aho
"40-vuotisjuhlakonserttini ohjelma sisältää elämänkaaren ja -tilanteen kappaleita. Ne ovat kaikki minulle rakkaita ja tärkeitä", tunnustaa viulisti-kapellimestari Ari Angervo.
Tänään sunnuntaina Oulun konservatorion Tulindberg-viikolla pidettävässä kamarikonsertissa soittavat myös hänen kolme aikuista lastaan ja heidän elämänkumppaninsa.

Angervon valitsemat teokset ovat Mozartin Pianokvartetto g-molli, Brahmsin Klarinettikvintetto h-molli ja Schnittken Trio (1985) viime vuosisadan murroskauden edustajana.

Oululaiset muistavat Ari Angervon parhaiten Oulun kaupunginorkesterin tinkimättömänä kapellimestarina, jonka kausi kesti 1980-luvun puolesta välistä vuosikymmenen loppuun. Sen jälkeen hän johti vielä kuutisen vuotta Lapin kamariorkesteria Rovaniemellä.

Tällä hetkellä Ari Angervon päätyö on Tampereella, jossa hän toimii viulunsoiton yliopettajana konservatoriossa.

Oulussa hän johtaa yhä nuorten konservatoriolaisten ja ammattikorkeakoululaisten Oulu Festivo -orkesteria, joka esiintyy Tulindberg-viikolla maanantaina 4.10.



Musiikkia tehdään tosissaan


Mikä saa nimekkään helsinkiläissyntyisen kapellimestarin tekemään töitä Pohjois-Suomessa ja vielä nuorten kanssa?

"Ouluun tuleminen oli minulle aikanaan elämänmuutosasia, joka aluksi ei tietystikään ollut helppo. Mutta olen vähitellen saanut täältä todella hienoja, vakavia ystäviä. Oulu Festivon luominen kymmenen vuotta sitten on kantanut hedelmää. Siitä on tullut valtakunnallisestikin erittäin tasokas orkesteri. Jos saisin lottovoiton, veisin Oulu Festivon heti kiertueelle Uuteen Seelantiin ja Australiaan", Ari Angervo lupaa.

Angervolla on tarjota lyhyt selitys pohjoisen musiikinopiskelun tasokkuudelle.

"Oulussa tehdään yleensäkin musiikin alalla töitä tosissaan, koska monet ihmiset tulevat matkan päästä. Eikä täällä myöskään kerätä lapsille ja nuorille harrastuspaketteja. Etelässä kaikkien pitää ratsastaa, golfata, uida, pelata jääkiekkoa ja tanssia balettia. Täällä ihmiset keskittyvät enemmän yhteen harrastukseen."



Shostakovitshia Länsi-Eurooppaan


Syvällisemmän kamarimusiikkiin perehtymisen Ari Angervo aloitti Suhonen- ja Voces intimae -kvartettien kakkosviulistina 1960- ja 1970-luvulla.

"Suhonen-kvartetti oli hyvin suosittu. Sibelius-Akatemian sali tuli silloin helposti täyteen, vaikka me soittajat olimme vielä opiskelijoita. Nykyään kamarimusiikilla ei ole samanlaista tilausta. 1970-luvulla sitä myös sävellettiin paljon eikä raha ollut yhtä tärkeää kuin tänä päivänä."

Dmitri Shostakovitshin ensimmäinen eurooppalainen esiinmarssi tapahtui Suomen kautta. Ari Angervo oli mukana ikään kuin "kantaesittämässä" kolmea Shostakovitshin jousikvartettoa itäblokin ulkopuolella.

"Muutenkin kirjeenvaihto Neuvostoliiton suuntaan oli ainutkertaista", hän muistelee.



Säätutkijasta viulunsoittajaksi


Helsinkiläinen meteorologian opiskelija työskenteli vuonna 1965 Rovaniemellä päivystävän meteorologin sijaisena, kun oopperanjohtaja Alfons Almi yllättäen soitti hänelle ja pyysi oopperaorkesteriin kakkosviulun soittajaksi.

Näin Ari Angervo liittyi Suomen Kansallisoopperan orkesteriin ilman koesoittoa. Konserttimestariksi hän siirtyi jo vuonna 1968.

Myös Ari Angervon isä, meteorologian ja matematiikan tohtori Juho Angervo (1905-1965) suoritti elämäntyönsä säätutkijana. Hänet tunnettiin lisäksi taitavana muusikkona ja -säveltäjänä.

Oopperakapellimestariksi Ari Angervo siirtyi vuonna 1975. "Tanssija Seija Silfverberg särki nilkkansa ja Sibelius-baletit vaihdettiin Hatshaturjanin Gajaneen. Jussi Jalas kieltäytyi johtamasta Hatshaturjania niin lyhyellä varoitusajalla. En ollut koskaan johtanut orkesteria, mutta sen sijaan olin soittanut baletin kaikki esitykset. Minulle jäi neljä tuntia aikaa valmistautua johtamaan Gajane. Samalla tavalla kävi Joutsenlammen ja Viimeisten kiusausten kanssa."

Sittemmin Angervo on johtanut paljon balettia ja muun muassa toistasataa Joonas Kokkosen Viimeisten kiusausten esitystä.

"Ensimmäisen Viimeiset kiusaukset -produktion valmistaminen Kansallisoopperassa 1975 oli uskomattoman intensiivinen prosessi. Martti Talvela sekä Joonas ja Lauri Kokkonen olivat siinä mukana. Oopperasta tuli valtava hitti ja ulkomainen vientiartikkeli. Kun sai elää mukana Viimeisten kiusausten menestyksessä, tuntui että oli itsekin sen ansainnut."

Ari Angervon 40-vuotistaiteilijajuhlakonsertti alkaa Oulun musiikkikeskuksen Tulindbergin salissa tänään sunnuntaina kello 19. Sitä ennen Tulindberg-viikolla esiintyy samassa salissa kello 15 oululaismuusikkojen Kameleontti-yhtye.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

17:17
Pakkanen näkyy eläinlääkärin vastaanotolla Oulussa: Koirien anaalirauhasvaivat lisääntyvät – lähetä kuva lemmikin talviasusteesta
16:55
Mäkäräiselle kuusi ohilaukausta yhteislähdössä – jäi viimeisten joukkoon
16:38
Lukijoiden lempilapaset - lähetä kuva suosikkilapasistasi
15:35
Iivo Niskanen sivakoi 15 kilometrin kisan voittoon Otepäässä, antoi vahvan kuntonäytteen kohti MM-latuja
15:27
Kansanedustajat yrittävät estää brexitin ilman sopimusta – Britannian parlamenttiin tuodaan maanantaina kaksi uutta lakialoitetta
14:50
VR ja onnettomuustutkintakeskus selvittävät Helsinki-Oulu -junan vaunussa kuultua kovaa ääntä ja tärähdystä – juna jäi Lahteen tutkittavaksi
14:00
Pariisista Kittilään lentänyt Boeing-matkustajakone ilmoitti laskusiivekkeen viasta ja laskeutui Rovaniemelle, kyydissä noin 150 matkustajaa
50
Oulussa herättiin talven tähän asti kylmimpään päivään, maan hyytävin pakkanen Ylitorniolla – Oulussa voidaan hätyytellä pian -30 asteen lukemia
43
Kärpät virittelee raskaan sarjan täsmähankintaa – seura tiukasti Jussi Jokisen perässä, sopimus erittäin lähellä
35
Analyysi: Yli tuhannen NHL-pelin Jussi Jokinen olisi Kärpille loistava lisä, mutta toisi päävalmentaja Mannerille yhden ison haasteen
33
Puheenaihe: Tuliko Oululle seksuaalirikoksista mainetahra? – "Yhtä vähän Turkua on puukotusten jälkeen pidetty terrorismin tyyssijana"
30
Ilmastonmuutos laskee Reinin vedenpinnan tasoa – Kuljetusongelmat Reinillä hidastivat viime vuonna Saksan talouden kasvua
29
Yle: Neljä puoluetta valmis supistamaan ilmavoimien hävittäjien määrää, puolustusministeri taas nostaisi määrän sataan - "Kyse siitä, puolustetaanko koko maata"
16
Trumpin kompromissiehdotus hallinnon avaamiseksi: 370 kilometriä teräsaitaa riittää, 2 750 uutta rajavalvojaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

240 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Alkoholin käyttäjillä huono itsetunto

Juoppoja ikäni seuranneena heidän itsetuntonsa on ylikehittynyttä. Siksi viisaan neuvot lopettaa juominen ei mene jakelu... Lue lisää...
Late vanahana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image