Kulttuuri

Tilaajille

Nykyheavy edustaa sa­lon­ki­kel­pois­ta alakulttuuria – "Ajateltiin en­nak­ko­luu­loi­ses­ti, että heavy on tyhmien ihmisten harrastus"

Muusikko Tuomas Jaatinen myöntää tutkija Aila Mustamon tavoin panneensa merkille, että metallimusiikkiympyrät ovat edelleen varsin miesvaltaisia, vaikka muutosta on senkin suhteen jo ilmassa. –Ehdottomasti kaikki ovat tervetulleita mukaan soittamaan ja nauttimaan raskaammasta musiikista. Se mielikuva on jo vanhentunut, että esimerkiksi naisille sopivia yhtyerooleja olisivat vain kosketinsoittimet tai laulu. KUVA: Janne Körkkö
Kulttuuri 9.6.2018 7:00
Aino Isojärvi

Helsingin yliopiston tuoreen väitöstutkimuksen mukaan heavymusiikki omaa oletettua enemmän yhtäläisyyksiä klassiseen musiikkiin, ja hyödyntää esimerkiksi samoja musiikin teorian lainalaisuuksia. Pitäisikö musiikin eri alatyylejä hyödyntää rohkeammin nykyisessä musiikinopetuksessa?

Musiikkitieteen dosentti Esa Liljan Helsingin yliopistossa toteutetun tuoreen väitöstutkimuksen mukaan heavymetalilla on paljon yhteistä länsimaisen taidemusiikin, esimerkiksi renessanssimusiikin kanssa.  

Tilaajille

Haluatko lukea koko jutun?

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

14:01
Palokoirat löysivät vainun palaneen kirkon raunioista – löytö viittaa siihen, että Kiihtelysvaaran kirkko sytytettiin tahallaan
13:56
Puola joutuu EU-tuomioistuimeen tuomareiden siirtämisestä eläkkeelle
13:54
KRP tutkii Airiston Helmi Oy:n toiminnan pohjamutia myöten — Lehdet: Toinen pidätetyistä Venäjän kansalainen
13:48
Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri myy Oulun Medikiinteistöt Oy:n Lapti Groupille – yhtiö aikoo jatkaa Sairaalanrinteen rakentamista
13:42
Poliiseja pakoon kaahanneelle kolme vuotta vankeutta – Pysähtyi piikkimattoon Oulunsalossa
13:32
Niinistö: Kansallista turvallisuutta edistävät lakihankkeet etenevät – Kansallinen etu turvataan kiinteistökaupoissa, sotilasvirkaan vain Suomen kansalainen
13:27
Laamaselle otteluvoitto MM-judossa
37
Metsäkanalintujen jahdissa on saatu saalista Oulun riistakeskusalueella – "Teerikannat paikoin todella hyvällä mallilla"
24
Raahelaisyrityksen sukelluspallo odottaa yhä vientilupaa – miljoonasopimuksen solmimisesta Kiinaan on jo vuosi
23
Hajuhaitta Oulussa johtuu häiriöstä tuotantoprosessissa Stora Enson sellutehtaalla
19
Oulun kaduille kylvetään vuodessa tonnikaupalla hiekkaa, liukkaudentorjunta aloitetaan yleensä marraskuun ensimmäisellä viikolla
13
Kenelle antaisit kunnian uusista työpaikoista? Sipilän hallituksen ansio on suurempi kuin nolla mutta pienempi kuin 120 000
12
Kärkkäisen maahantuoma klapikone määrättiin poistettavaksi markkinoilta – Tukes löysi testissä vakavia turvallisuuspuutteita
9
Sää ottaa harppauksen kylmempään suuntaan – Oulun seudulle luvassa yöpakkasia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

Minua myös naurattaa tuo ainainen ihmisten purnaaminen köyhyydestä. Rahat riittää kapakissa istumiseen ja tupakin poltto... Lue lisää...
SYLVA L

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

24.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image