Kulttuuri

Näyttelijä Ismo Kallio on kuollut – muistetaan muun muassa Vara-Manun roolistaan

Näyttelijä Ismo Kallio on kuollut 83-vuotiaana. Arkistokuva. KUVA: Ruuska Ari-Matti
Kulttuuri 4.2.2019 12:13 | Päivitetty 4.2.2019 12:43
STT, Ulla Jäske

Ismo Kallio näytteli Kansallisteatterissa ensimmäisen kerran 1955 ja viimeisen vuonna 2013.

Näyttelijä Ismo Kallio on kuollut, kertoo Suomen Kansallisteatteri tiedotteessaan. Kallio oli sairastanut pitkään. Hän kuoli lauantaina 83-vuotiaana.

Ismo Kallio oli Kansallisteatteriin kiinnitettynä näyttelijänä vuodesta 1979 vuoteen 2002.

Kallion viimeiseksi rooliksi jäi Firs-palvelijan rooli Kansallisteatterissa Anton Tšehovin näytelmässä Kirsikkapuisto.

– Hän oli Kirsikkapuiston aikaan 79-vuotias. Kovin moni ei enää sen ikäisenä näyttele, Kansallisteatterin pääjohtaja Mika Myllyaho kertoo

Hän lisää, että muutamia poikkeuksia toki löytyy, muun muassa Seela Sella.

Kallio näytteli Kansallisteatterissa ensimmäisen kerran vuonna 1955.

"Vara-Manun" rooli kertoi heittäytymiskyvystä

Myllyahon mukaan Kallio sanoi olevansa vanhanaikainen näyttelijä.

– En tarkkaan tiedä, mitä hän tarkoitti sanoillaan, mutta hän pohti rooliaan tarkkaan omien kokemustensa perusteella. Hän mietti syy-seuraussuhteita, Myllyaho miettii.

Hänen mukaansa Kallio onnistui niin vakavissa kuin koomisissakin rooleissa.

Teatterin lisäksi Kallio muistetaan Vara-Manuna. Hän esitti presidentti Mauno Koivistoa muun muassa Uuno Turhapuro -elokuvissa. Myllyahon mukaan Vara-Manun rooli kertoo siitä, että näyttelijä osasi heittäytyä moneen rooliin.

Ismo Kalliolle myönnettiin Ida Aalberg -mitali vuonna 1983 ja Pro Finlandia -mitali vuonna 1999.

– Kallion rakkaus teatteriin oli suuri.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22:25
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
20:51
Reissusa: Loma Kilpisjärvellä sisälsi paljon ulkoilua hyvin merkityillä poluilla hyvässä säässä ja upeissa maisemissa
20:31
Suomalaisnaisille heikoin suunnistuksen MM-viestisijoitus 34 vuoteen – Marika Teini kritisoi nimeämistään kisaan
20:19
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
19:58
Suomi luuli tekevänsä ystävällistä pandapolitiikkaa Kiinan kanssa, mutta se olikin myytti – "On vaarallista määritellä kansainvälisiä suhteita erinomaisiksi", sanoo professori
19:40
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
19:00
Kemin Veritorstai vei kahden ihmisen hengen 70 vuotta sitten – hinta oli liian iso työtaistelulle Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa etelätuuli on voimakasta iltapäivällä ja illalla, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Tunnen itseni petetyksi, rinne jakaa vain puoluetukiin ja ilmastonsuojeluun ja taas unohtuu köyhät ja sairaat, sama kaav... Lue lisää...
Tule Sipilä takaisin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image