Kulttuuri

Musiik­ki­ku­vael­ma Laila kantaa kaikuja 60-luvulta – Kajaanin teatteri tuo Ouluun draamaa ja rakastettuja Laila Kinnusen lauluja

Kajaanin kaupunginteatterin musiikkinäytelmä Laila tulee vierailulle Ouluun. Kuvassa Heidi Syrjäkari ja Maria Palmu (Laila). KUVA: Ia Samoil
Kulttuuri 15.11.2019 11:26
Eeva Kauppinen

Uusi muoti, uusi musiikki, television aikakausi, tanssilavat, muutoksen vuosikymmen. Spede, Kekkonen, Kennedy, keskioluen vapautuminen. Kajaanin kaupunginteatterin musiikkinäytelmä Laila vierailee Oulun teatterissa helmikuussa. Seppo Parkkisen kirjoittama kuvaelma sisältää draamaa, epookkia, Laila Kinnusen rakastettuja lauluja ja musiikkia 60-luvun hengessä.

Lailan on ohjannut Oulun teatterista Kajaaniin määräaikaiselle kiinnitykselle siirtynyt Heta Haanperä.

Laila Kinnusen roolissa esiintyvät laulavat ja tanssivat näyttelijät Kristina Koivumies ja Maria Palmu. Maria Palmu on työskennellyt Kajaanin kaupunginteatterissa jo vuoden, Kristina Koivumies on yksi viidestä uudesta Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijästä.

Lailan toteutukseen osallistuvat myös Routa Company ja tanssiurheiluseura Kajaanin Casamba. Koreografina toimii Sonja Pakalén.

Orkesterissa soittavat Antti Alvasto (rummut), Ville Farin (kitara), Juho Hannikainen (puhallinsoittimet), Sirpa Ojala (kosketinsoittimet) ja Sami Tiainen (basso).

Laila Kinnusen syntymästä tuli lokakuussa 80 vuotta.

Omakohtainen esitys transtaustasta

Oulun teatterin kevään vierailukattauksen uutuus o myös näyttelijä Miiko Toiviaisen omakohtainen monologi Kepeä elämäni. Se kertoo siitä, miten transtausta on kääntynyt voimavaraksi ja onnellisuuden lähteeksi.

Oulun ylioppilasteatteri kutsui Miiko Toiviaisen vieraaksi lokakuussa. Ensi keväänä hän nousee myös Oulun teatterin näyttämölle.

– Transihmisyydestä on puhuttu viime aikoina mediassa aika paljon, mutta usein vain traagisten ja synkkien kohtaloiden kautta. Muunkinlaisia näkökulmia kaivataan, joten tässä on omani, Miiko Toiviainen sanoo.

Miiko Toiviainen on vuoden nuori lausuja 2018. Kepeä elämäni sai ensi-iltansa Kajaanin Runoviikolla. Ohjaus on Riikka Oksasen, dramaturgia Aino Pennasen.

Toiviainen valmistui Teatterikorkeakoulusta keväällä 2018. Hän on sittemmin näytellyt Helsingin kaupunginteatterissa, Teatteri Takomossa, NAMT-musikaalifestivaaleilla New Yorkissa, Samppalinnan kesäteatterissa Turussa ja Teatteri Vanhassa Jukossa. Toiviainen on suorittanut myös musiikkiteatterin maisteritutkinnon Mountview Academy of Theatre Arts -korkeakoulussa Lontoossa.

Toiviainen asui nuorempana Oulussa neljän vuoden ajan opiskellessaan Limingan taidekoulussa ja Madetojan musiikkilukiossa.

MAINOS

Kommentoi

Nyt laskutus seis kertakaikkiaan.Kuukausipalkkaiset lavalle!
Ei tule vikinöitä ja kaikki näkyy.Rio toimii omillaan, vierailijat sinne!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Teatterissa isolla näyttämöllä keväällä
Omia esityksiä 39 kpl
Oopperaa 10 kpl
Vierailuja 19 kpl
Missä ne kuukausipalkkalaiset töitään tekevät? Niitä satoja esityksiänsä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoista.Teatterissa esitetään...kuvaelma.
Kansakoulussa -60 luvulla meillä tehtiin kuvaelmia .
Eli ei esitys ei konsertti ei musikaali vaan- kuvaelma.Interestin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt tuntuu että aina vaan hullummaksi menee? Olisko syytä sulkea teatteri hetkeksi? Kaikki pihalle ja uusin voimin uudet työntekijät sisälle? Puhdistuisi ilma.
Toimitiloja kaikille oululaisille tekijöille? Sirkus. Tanssi. Musiikki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmettelen kovasti mitä kuukausipalkkaiset näyttelijät tekevät teatterissa, jossa enimmäkseen näyttää olevan vierailuesityksiä? Onko tämä Karhulan johtamaa talouspolitiikkaa, että veronmaksajien rahoilla vedetään lonkkaa ja laskutukset vaan jatkuu?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaksi esitystä Lailaa ja monta sataa talon omia näytöksiä. Kuukausipalkkalaiset tekevät aika paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Teatterin omia esityksiä isolla näyttämöllä kevään aikana
alle 50! Loput vierailuja. Noin 2,5 iltaa viikossa. Oopperan aikana kaikki lomilla? Uudet treenit alkanee tammikuussa?Samaan aikaan säästökonsutti alottaa hommansa. Nyt on hyvät neuvot kalliit!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa tarkistaa faktat ennenkuin kirjoittaa.
Omat kuukausipalkkaiset lavalla isolla näyttämöllä 39 kertaa- 2 x / vko.10 esitystä on oopperaa. Siellä näytti olevan muita tekijöitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitäkö se oulun teatteri nyt on?Ei ole juurikaan omia esityksiä.
Eikö nämä ole juuri niitä jotka olisi pitänyt oman porukan tehdä ihan sillä kuukausipalkalla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli laskuttaako Heta Haanperä nyt?Joku jokatapauksessa .
Miksi teatteri ei tee itse esityksiä meille veronmaksajille?
Läpinäkyvyyttä asioihin!!Kiitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen työsuhteessa ainoastaan Kajaanin teatterissa, jonne olen ohjannut Laila-kuvaelman, joka on nyt osa Kajaanin teatterin ohjelmistoa. Erilliskorvauksia vierailuista en saa. Ilolla odotamme Oulun kyläilyä koko työryhmä. Laila on ollut Kajaanin Teaaterille mieluinen ponnistus, onhan Laila ollut kiinnostava ilmiö 60-luvun viihdemaailmassa, puhumattakaan hänen upeista lauluistaan. Tällaisten vierailujen järjestäminen ei ole taloudellisesti kultakaivoksia, mutta teatterien yhteinen tahtotila mahdollistaa niiden toteutumisen. Meille kajaanilaisille tämä helmikuun vierailu on talven valopilkku, toivottavasti se tuo iloa myös oululaisille teatterin ystäville. Tavataan teatterissa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole taloudellisesti kultakaivoksia? Kuitenkin näistä laskutuksista on riittänyt huutoa jo monta vuotta.
Ja ajettiin tekevät ihmiset pois Oulusta juurikin näiden laskujen ja vierailujen vuoksi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielenkiintoista olisi tietää että paljonko katsojia on teatterin näytännöissä ja paljonko vierailuissa? Samuli Putro oli täynnä... Muihin on tilaa mutta ei kiinnosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

125
"Näyttää että tiistaina äänestetään pääministeristä" – Hallitusneuvottelut käynnistyivät odotetusti entisellä hallituspohjalla, Rinne jatkaa ainakin sdp:n puheenjohtajana
94
Sanna Marinista on tulossa uusi pääministeri, Marin voitti äänestyksessä Antti Lindtmanin täpärästi
71
Ulkoministeriön henkilöstön edunvalvoja Verkkouutisille: "Luottamus Haavistoa kohtaan horjunut erittäin pahasti"
70
Leskinen pääsi pisteille heti voittoisassa HIFK-debyytissään – Raksilan yleisön luopiohuutelu ei jäänyt ex-kärpältä huomaamatta: ”Eihän se hyvältä tunnu, mutta ymmärrän yleisön reaktion”
60
SDP:n yllätysveto: Eronnut Sirpa Paatero palaa kuntaministeriksi – omistajaohjaus siirtyy Tytti Tuppuraiselle, Antti Rinteestä varapuhemies
44
Puheenaihe: Pitääkö nuorten lukutaidosta olla huolissaan? – "Jatkossakaan mekaaninen lukutaito ei tietenkään riitä, vaan on ymmärrettävä myös sisältöä"
41
Näkökulma: "Tää on viimeinen taisto?" – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Miksi pitäisi jonkun/minun olla kiinnostunut köyhistä? Minulle ei kuulu kenenkään köyhän toimeentulo eikä eläminen vaan ... Lue lisää...
Oman onnen seppä.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image