Kulttuuri

Merellistä Oulua et­si­mäs­sä – ­ke­sä­kuus­sa juhlitaan Me­ri­mie­hen­museon avajaisia, tutustutaan 1960-luvun merimiehen kotiin ja kiivetään m/s Alpon kannelle

Museaalisesti entisöity hinaaja Alpo laskettiin vesille Toppilassa toukokuussa 2003. Maailman merien päivänä 8. kesäkuuta Alpolla on avoimet ovet. KUVA: Kontiainen Jarmo
Kulttuuri 24.5.2019 15:00
Kaleva

Oululainen merellinen kulttuuriperintö on vahvasti esillä Koti merellä -viikonloppuna 7.–8. kesäkuuta. Tapahtuma johdattelee oululaiseen merenkulun historiaan. Tarjolla on tietoa, esineistöä ja oululaiseen merenkulkuun liittyviä paikkoja.

Valtakunnallisen Maailman valtamerien päivän kunniaksi Museo- ja tiedekeskus Luuppissa voi tutustua kolmeen merelliseen kohteeseen.

Perjantaina 7. kesäkuuta Pikisaaressa vietetään Matilan talonakin tunnetun Merimiehenkotimuseon avajaisia kello 15–18. Matilan talo on ollut suljettuna muutaman vuoden perusteellisen remontin vuoksi.

Museon uudistettu näyttely esittelee Oulun purjelaivakautta sekä varhaisempaa merimiesten elämää merellä ja maissa. Uuden perusnäyttelyn näkökulmaa avataan merimiehen vaimon ja lasten elämän kautta.

Matilan talo on Oulun vanhin puinen rakennus, ja se on rakennettu vuosina 1737–1739 alkuaan Limingan tullituvaksi Liminkaan johtavan tien varteen

Pikisaaren Merimiehenkotimuseo avataan pitkän remontin jälkeen 7. kesäkuuta. Restaurointikisälliopintoja täydentävä Henna Rantakeisu mallasi sapluunamallia museon seinälle viime maaliskuussa. KUVA: Anni Männikkö

Avajaisissa esiintyy duo Sakari Viirret ja Eija Martinmäki merihenkisellä musiikilla. Juhlapuheen pitää Oulun kaupungin entisen tilakeskuksen johtaja Jouko Leskinen.

Museossa voi tutustua myös Oulun Merimieskirkon historiaan, ja Merellinen Oulu -yhdistys pitää solmukoulua.

Maailman merien päivä esittelee merellistä kulttuuriperintöä

Lauantaina 8. kesäkuuta vietetään Maailman merien päivää. Päivän teeman mukaisesti tuodaan esiin oululaista merellistä kulttuuriperintöä ja ovensa yleisölle avaavat myös Merimiehenkotimuseon lähellä sijaitsevat merelliset käyntikohteet kello 12–18.

Hietasaaressa pääsee tutustumaan höyry- ja moottorilaivakauden esineistöön Oulun Seudun Merieläkeläisten yhdistys ry:n ylläpitämässä Merimiehen koti -museossa (Vaaskiventie 13).

Pihapiirin pienempi rakennus on sisustettu 1960-luvun tyyliin ja sinne on kerätty vanhoja meriltä tuotuja matkamuistoja ja muuta merellistä tavaraa.

Museo esittelee kotia, jollaisesta moni hietasaarelaispoika lähti aikoinaan merille.

Toppilansalmessa satamahinaaja m/s Alpolla on myös avoimet ovet ja alukseen pääsee tutustumaan miehistön ohjaamana.

Hinaaja Alpo on rakennettu Yhdysvalloissa vuonna 1943. Se otti osaa Normandian maihinnousun suunnitteluun toisessa maailmansodassa vuonna 1944, ja toimi myöhemmin muun muassa miinanraivaustehtävissä.

Vuonna 1951 alus siirtyi Ouluun Toppilan satamaan, jossa se avusti rahti- ja laivaliikennettä aina vuoteen 1989 asti. Normandian maihinnoususta tulee 6. kesäkuuta 2019 kuluneeksi 75 vuotta.

MAINOS

Kommentoi

Oulun matka merellisessä kaupungiksi on valovuoden mittainen. Käykää kesällä vaikka Luulajassa, niin ymmärrätte, mitä on merellisyys Perämeren rannikkokaupungissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos Oulu haluaa olla uskottava kulttuurikaupunki niin merelliseen Ouluun kuuluu olennaisesti Oulu laiva.

Oulu laivan kunnostukseen löytyy kyllä rahaa kun leikataan seuraavista kohteista.
1. Sea Allas Pool Kiikelin rannassa
2. Kaupunkipyörät
3. Kärppien liiketoiminnan tukeminen
👍

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauneus kattojan silimäsä, mutta sympaattisempi tää Alapo o ku Oulu-laiva - noin niinku ulukokoisesti tullista tulleena läpsytimet jalasa rannalta ihimeteltynä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

75
Mielikuvat, populismi ja politiikan ääripäät puhuttivat keskustalaisessa kesäillassa – Sipilä: "Maailmankirjat ovat eri asennossa kuin neljä vuotta sitten"
52
Pääministeri Rinne uskoo, että sivu suun menneet johtopaikat edesauttavat Jutta Urpilaisen pääsyä komissaariksi
50
Puheenaihe: Tarvitaanko Suomeen kaivosvero?
30
Törkeästä veropetoksesta epäilty mies pakeni nuuskalastin kanssa, oli ajaa tullimiesten päälle Tervolassa – poliisi tutkii asiaa murhan yrityksenä
28
Vuodetut asiakirjat luovat karun kuvan sopimuksettoman brexitin vaikutuksista – Britanniaa saattaa uhata pula polttoaineesta, ruuasta ja lääkkeistä
18
Sammaltien muuttaminen yleiskaavassa työpaikka-alueeksi huolettaa asukkaita – "Uusia rakennuslupia voi nykytilanteessa saada, mutta hakijaa informoidaan yleiskaavasta, ympäröivästä alueesta ja siihen liittyvistä riskeistä"
14
Lapsen ei tarvitse opettaa itseään, muistuttaa Opetushallitus – opetusneuvos teroittaa opettajien roolia: "Kaiken pitää olla suunniteltua"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: 
Maan pohjois- ja länsiosassa etelätuuli on voimakasta aamulla ja aamupäivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hoitajien palkkoja pitää leikata

Tuollaisia juttuja tulee, kun tietyt ihmisrymät ei käytä kondomia Lue lisää...
Skeptikko

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image