Kulttuuri

Maailman puraisu

Lestadiolaistytöistä kertova Dome Karukosken Kielletty hedelmä on hyvä elokuva, arvioivat Riikka Säärelä, Henrik Pitkälä, Kaisu Heikkilä ja Paula Tervo.
Kulttuuri 22.2.2009 0:00
Ilkka Lappalainen
Elokuvateatterissa istuu harvinaisia vieraita: vanhoillislestadiolaisten perheiden kasvatteja. Heidän edessään levittäytyvällä valkokankaalla oman uskonnollisen yhteisön nuoret örveltävät; ryyppäävät, harrastavat esiaviollista seksiä ja käyvät elokuvissa. Tekevät kaikkea sitä, mikä on kielletty.

Elokuva, Dome Karukosken Kielletty hedelmä, kertoo kahdesta tytöstä. Pohjoispohjalaisten vanhoillislestadiolaisten perheiden aikuisiän saavuttaneet nuoret - Maria ja Raakel - lähtevät kesäksi tutustumaan maallisen maailman herkkuihin. Harhailtuaan aikansa hukassa Helsingissä he palaavat kotikonnuilleen. Maria lopullisesti, Raakel sittenkin vain käymään.

Elokuva koskettaa. Naurattaa. Itkettää. Ahdistaa. Herättää myötätuntoa, inhoakin. Ennen kaikkea se tulee iholle. Kaikki neljä vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä kasvanutta katsojaa, jotka Kaleva kutsui arvioimaan elokuvaa, löytävät elokuvasta itsensä ja omaan kasvuunsa liittyvän ilon ja tuskan. Samalla sivutaan sitä, miksi yksi kuuluu liikkeeseen, miksi toinen jättää sen.

Etenkin elokuvan loppu, kun Raakel lähtee pois kotoaan, koskettaa Paula Tervoa. Äiti tarjoaa lähtijälle kaurapuuroa eikä oikein tiedä miten olisi ja mitä sanoisi tyttärelleen. "Bussissa Raakel itkee ja hymyilee, on onnellinen. Hän ottaa vastuun omasta elämästään."

Elokuvan loppu liikuttaa kaikkia. Raakelin lähtö vilistävine maisemineen panee Kaisu Heikkilän kysymään, mikä on se tyhjyys, minkä tyttö kohtaa. "Hän oli kuin jossain avaruudessa matkalla jonnekin."

Henrik Pitkälä sanoo kokeneensa elokuvan lopun toisella tavalla. Hänen mielestään Raakel tiesi ja teki, mitä halusi. "Sellaista ei voi tehdä tyhjyydestä."

Vaikka äidin kaurapuurotarjous oli eleenä lämmin, Henrik Pitkälä arvioi äidin vetävän maton Raakelin jalkojen alta sanomalla, että tyttö joutuu helvettiin. "Äidiltä tuli kahdenlaisia sanoja yhtä aikaa: kuumaa ja kylmää vettä niskaan."

Kaisu Heikkilä pitää elokuvan kiintoisimpana kohtana hetkeä, jolloin Raakel laittaa Lumenea silmäluomiin. Teko on vanhemmille viesti siitä, ettei hän halua uskoa enää.

"En tulkinnut Raakelin lähtöä niin, että hän lähti pois yhteisöstä. Sen sijaan hän ryhtyi hakemaan omaa suhdettaan uskoonsa, menneisyyteensä ja vanhempiinsa. Näin, että hän oli täysin tiensä alussa. Se itketti minua. Se tyhjyys, missä tyttö kulkee", Kaisu Heikkilä pohtii.

"Minun mielestäni hän oli jo löytänyt suhteen omiin vanhempiinsa ja siihen, mitä hän ajatteli", Henrik Pitkälä päättelee. "Tavallaan ymmärrän, mitä tarkoitat tuolla tyhjyydellä. Se on sitä, kun on siirtymässä kulttuurista toiseen - vanha ei miellytä eikä uudesta tiedä yhtikäs mitään."

Kaisu Heikkilän mielestä kyse ei ole siirtymisestä toiseen kulttuuriin.

Riikka Säärelä näkee Rakelin ratkaisun näin: "Hän on erilainen suhteessa sekä entiseen yhteisöönsä että muihin - jossain siellä rajamailla. Ei oikein kukaan vielä, mutta ehkä kohta."

Raakelin tarinassa Riikka Säärelä löytää yhtymäkohtia omaan elämäänsä. Raakel esiintyi aluksi tiukkana; katsoja saa kuvan, ettei ainakaan hän luovu uskostaan. Tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun Raakel ensimmäisen kerran paljastaa tapaamalleen pojalle jotain itsestään. Kun hän määrittelee itsensä sanomalla, että "minä en ole kukaan", hän katsoo itseään ilman uskonnollista kehystä. "Silloin hän alkoi etsiä sitä, mitä hän on itse", Riikka Säärelä sanoo.

Jokainen nuori etsii rajojaan aikuistumisen kynnyksellä. Siinä suhteessa elokuva sopii kenen tahansa kehitystarinaksi. Mutta onko lestadiolaisnuorten rajojen etsiminen jollain lailla erilaista kuin muilla nuorilla? Kuinka paljon uskonto aiheuttaa kysymyksiä?

Vanhoillislestadiolaisten keskuudessa "elämää peilataan syntien ja pahojen tekojen kautta ainakin jossakin vaiheessa", Henrik Pitkälä sanoo.

Riikka Säärelä pitää ongelmallisena omien ajatusten kieltämistä. "Herättää syyllisyyttä, jos ajattelee niitä asioita."

Lestadiolaisten tavat - erilaisine meikkaamis- ja muine kieltoineen - eivät olleet sellaisia, joista Riikka Säärelä itse pyrki erityisesti irti. Hänelle kynnyskysymykseksi muodostui lopulta ideologia: "Tuo eksklusiivisuus (ainoa oikea usko) oli ehkä se, joka tökkäsi eniten. Se, mitä tytöt tässä elokuvassa kokeilivat - meikkaaminen ja juominen - tulivat eteeni vasta myöhemmin."

Paula Tervon mielestä sitä prosessia, mikä tyttöjen päässä liikkui, ei elokuvassa juurikaan näkynyt. "Ehkä Raakelista oli jotain aistittavissa, mutta Mariasta ei."

Tältä osin myös Henrik Pitkälä pitää elokuvaa pinnallisena. Tehdään ja touhutaan, mutta aika vähän kysytään, keskustellaan ja pohditaan.

Monista asioista annetaan liioitteleva kuva. Muun muassa siitä, kuinka uskonyhteisön miehet kantavat huolta nuorista ja ajavat jopa heidän perässään Helsinkiin katsomaan, miten nämä pärjäävät.

Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä tapahtuvan valvonnan Henrik Pitkälä muotoilee sanoilla "ollaan huolissaan".

Kaisu Heikkilää ei häiritse, vaikka kaikki elokuvan yksityiskohdat eivät olekaan yksi yhteen todellisuuden kanssa, sillä elokuva on "hirveän hyvä mielenmaiseman kuvaus".

"Siinä on yhtäpitävyyttä se, että miesten ääni kuuluu voimakkaasti omassa päässä. Kontrolli on omassa identiteetissäni ollut iso juttu. Keskustelun puuttuminen ja vuorovaikutuksen puute ovat olleet leimallisia. Ehkä nyt nuoret puhuvat enemmän kuin minun nuoruudessani. Paljon on vaiettuja asioita, jotka ovat piilossa mielessä; tulee hirveitä ajatuksia ja pelottaa. Jotenkin ei löydä vuorovaikutusta, kohtaamiskenttää", Heikkilä sanoo.

Paula Tervo myöntää, että hän itse prosessoi yhä sitä, miten suhtautua lestadiolaiseen liikkeeseen. Mieltä hallitsee "keskeneräinen olo". "En oikein tiedä, miten olisin ja ajattelisin. Uskoako vaiko ei? Tätä on aika vaikea kohdata ja pohtia. Helpompi olisi purkittaa: joko on tai ei ole lestadiolainen."

Vanhoillislestadiolaisuuteen liitetään paljon ahdistavaa. Kaisu Heikkilä nostaa esille elokuvan kohtaukset, joissa saarnaajat puhuvat lihan pahuudesta. "Se vastasi minun mielenmaisemaani; että oma ruumiini on jotenkin paha. Ja sitä kautta kaikki halu ja himo on pahasta. Olen kokenut sen niin, ja se tuli tuossa elokuvassakin esille."

"Minun päässäni on ollut seksuaalisuuteen liittyvänä tällainen opetus: olet jollain tavalla epäseksuaalinen olento, se pitää pitää piilossa, ja vasta sitten kun olet avioliitossa, voit olla seksuaalinen. Tätä kuvasti elokuvassa hienosti kohtaus Tonin ja Raakelin fyysisestä lähestymisestä. Miten kipeä se oli. Ja miten Raakel sanoi, että älä koske minuun. Siinä Rakel tutustui oman ruumiinsa kieleen."

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Henrik Pitkälä antaa jonkinlaisen tunnustuksen sille, että lestadiolaiskodista voi saada matkaevääkseen hyviä moraalisia suuntaviivoja. Lestadiolaisuudesta irtaantumisen päätarkoitus ei ole huvittelu. Sen varjolla lähteminen ei edes kannata. "Pelkkää tyhmyyttään örveltämään lähtevät ovat niitä, jotka palaavat kotiin häntä koipien välissä, kuten elokuvan Maria."

Jos liikkeen sääntöjä rikkoo, vanhemmat kantavat huolta ja surua, Riikka Säärelä sanoo. Monille vanhemmista nämä ovat elämän ja kuoleman kysymyksiä - ikuisuuskysymyksiä.

"Onko siinä vain kyse siitä, että pelätään omaa itseä?" kysyy Henrik Pitkälä. "Jos tilannetta alkaisi käsitellä syvällisemmin, voisi paljastua oman elämän ahtaus. Joutuisi pian ajattelemaan jotain, joka sitten alkaisi ahdistaa. Niin sanottu rakkaus voi lähteä ahdistuksestakin", hän päättelee.

"Itsellenikin monet asiat ovat olleet elämän ja kuoleman kysymyksiä. Jos tuota teen, olenko silloin kadotuksessa", Paula Tervo pohtii.

Kadotuksella tarkoitetaan yhtä kuin helvetti. Kaikkea mahdollista pahaa. Ajatus on, että kuoleman jälkeen on tarjolla joko kaikkea mahdollista hyvää tai kaikkea mahdollista pahaa.

Lestadiolaisuus mielletään erilaisten kieltojen kautta: ei seksiä ennen avioliittoa, ei ehkäisyä, ei televisiota, ei elokuvia ja niin edelleen. Miten ne mielletään? Puhutaanko niistä vai tehdäänkö muualla tavoin ymmärretyksi, mitä saa tehdä ja mitä ei?

"Vaikka sanotaan, että kieltoja ei ole, niitä esitetään silti epäsuorasti", Henrik Pitkälä korostaa. Sallittu ja ei-sallittu tulevat selväksi ajan mittaan, pikku hiljaa. Kielletyistä asioista sanotaan, että ne ovat syntiä ja että uskovainen ihminen ei halua tehdä niin.

Paula Tervo ei koe "kieltoja" kieltoina. "Olen itsellinen ihminen ja mietin, mitä itse ajattelen asioista ja mitä ne minulle merkitsevät."

Mikä saa ihmiset toimimaan tiukasti ulkoisten merkkien mukaan ja ryhmänä?

"Omien ajatusten kieltäminen", Paula Tervo vastaa. "Omat ajatukset saattavat aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää. Vaatii uskallusta ajatella. Helpointa olisi ottaa vastaan valmis paketti ja valmiit vastaukset mielessä oleviin kysymyksiin, mutta silloin en eläisi omaa elämääni."

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Lieköhän suurin osa nuorista vapaa-ehtoisesti mukana? Olen tuossa suhteessa eri mieltä. Se kasvatus on niin hienovaraista ja syvälle mielen psyykeeseen pureutuvaa. Taustalla väijyy pelko ikuisesta kadotuksesta ja helvetin lieskoista... niinkin viaton asia, kuin esiaviollinen seksioman rakkaan kanssa riittää kadotukseen - ellei tee mystistä parannusta. Pakottaminen on niin hienovaraista ja "Jumalan sanan mukaisen rakkauden" siivittämää, ettei tavallinen tallaaja edes huomaa sitä. Toisaalta jos on onnellinen ne laput silmillä, niin eihän siinä ole sitten mitään vikaa... kylläkin olen "kentällä" kuullut, miten hyvin moni ns. lestadiolaisnuori kärsii siitä siinä uskossa, että en enää usko Päivämiehen vaaleanpunaiseen "siionissa on turvallista ja rakkautta" - litaniaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan asiallinen juttu ja tuli pääpiirteissään esille se, miten homma menee. Jos alkaa ahdistaa, on parempi luopua. Itsekin olen ahdistuksen vaiheet käynyt läpi, mutten kokenut kuitenkaan, että jollain muulla tavalla olisin onnellisempi. Ei elämä ainakaan helpompaa ole toisella puolella. Ja ennen kaikkea olen kokenut uskon omakohtaisuuden: sen mistä ehkä luovunkin koen tekeväni ennen kaikkea oman uskoni en kenenkään muun vuoksi tai painostamana... Ja muistettava on, että suurin osa nuoristakin on aivan vapaaehtoisesti mukana. Jos jotakin painostetaan tai pakotetaan, ei se ole oikeanlaista Jumalan sanan mukaista rakkautta. Sellainen ei ole opetus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuorena ja lestadiolaiseperheen kasvattina haluan ehdottomasti nähdä tämän elokuvan. Parasta mitä itselleni on elämässäni tapahtunut, on siinä kun pääsin niistä uskon kulisseista irti, joita kasvatuksen myötä yritettiin antaa. Ns. omakohtaista se ei ollut koskaan ja henkinen pakottaminen taustalla täyttää usein henkisen väkivallan tuntomerkit. Monen kohdalla surullista mutta totta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yllättävän asiallista tekstiä toimittajalta, ottaen huomioon kaikentasoisen kirjoittelun mitä viime aikoina mediassa on ollut. Tässä toimittaja on ihan selkeästi jonkin verran jyvällä asioista, eikä vain lauo jostain suomi24:n keskustelupalstoilta lukemiaan juttuja. Kyllä uskovaisena olo on mukavaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä sitä ahdistusta on varmasti paljon enempi muualla kuin lestadiolaisten nuorten keskuudessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se miksi niitä rajoja pitää olla. Jos esim. alat juomaan alkoholia siitä tulee helposti paljon tärkeämpi kuin usko. Uskohan on lestaadiolaisille kaikkein tärkein asia. Eikä mikään saa mennä sen edelle. Urheilu jne. Jos on esim. televisio niin helposti jää seurojen ajaksi katsomaan sitä lempiohjelmaa. Mikä on silloin tärkeintä?!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskomatonta lehdentoimittamisen tasoa Kalevalta: "Huhutaan, että..." Jättäkää se huhuilu iltapäivälehdille ja keskittykää tasapuoliseen lehdentekoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uskoa voi monella tavalla. Toisia nuoria ahdistaa esim. tiukka lestadiolaisuus. Se on vieläkin liian ankara usko nuorille. Täytyy lesdaatiolaistenkin jo alkaa höllentämään nöörejä eli lieventämään tuota "kuria". Eihän siinä uskossa ole enään mitään tolkkua jos siinä ihminen vain ahdistuu lisää kun muutenkin ihmisillä on nykyisin liian tiukkaa. Lesdaatiolaiset höllentäkää sitä kuria jo. Jo on aika.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

217 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mansikka maalle töihin?

Vai halventava kirjoitus? Suorastaan rikastuttava kirjoitus tuo oli. 17E/h. Se on nuorelle hyvä palkka. Ota laiska neuvo... Lue lisää...
Roverauta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image