Kulttuuri

Las Ketchup Suomeen huhtikuussa

Kulttuuri 5.12.2002 17:11 | Päivitetty 5.12.2002 17:12
Kaleva
Yli kolme miljoonaa singleä ja miljoona albumia myynyt tyttötrio Las Ketchup saapuu keikalle Suomeen. Muun muassa megahitti The Ketchup Song kuullaan Helsingin Jäähallissa 23. huhtikuuta.

Kolmen parikymppisen espanjalaisen sisaruksen Pilarin, Lolanja Lucian muodostaman yhtyeen valtaisa menestys ei näytä laantumisen merkkejä.

Trio on saavuttanut kulta- ja platinalevyjä muun muassa Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Italiassa, Portugalissa, Espanjassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Australia.

Parhaillaan Amerikan valloituksensa aloittanut tyttötrio on jo ottanut jalansijaa sikäläisille markkinoille Las Ketchup-kuumeen levitessä myös rapakon toiselle puolelle.

Lavalla tyttöjen lisäksi nähdään yhdeksänmiehinen livebändi.

Lipunmyynti keikalle alkaa keskiviikkona 11. joulukuuta.

Katso myös opetusvideo Las Ketchup -tanssiin.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image