Kulttuuri

Lappi kiinnostaa elokuva- ja tv-tuo­tan­to­yh­tiöi­tä

Kulttuuri 6.2.2018 13:05 | Päivitetty 6.2.2018 19:36
STT

Kansainväliset elokuva- ja tv-tuotantoyhtiöt ovat kiinnostuneet Suomen Lapista. Kiinnostus on paitsi pitkäkestoisen työn tulos, myös seurasta valtion luomasta audiovisuaalisen tuotannon kannustinjärjestelmästä. Järjestelmä on ollut käytössä nyt vuoden.

Elokuvakomissaari Anna Niemelä viestintä- ja markkinointitoimisto House Of Laplandista kertoo, että suurten tuotantojen kysyntä on noussut viimeisen vuoden aikana. Lapin elokuvakomissio on yrittänyt edistää asiaa ainakin kymmenen vuotta, mutta valtion rientäminen apuun merkitsi sitä, että Suomea päästiin markkinoimaan kuvauspaikkana toden teolla.

Av-kannustinjärjestelmässä tuotannoille hyvitetään osuus tuotantokustannuksista. Vastaavaa järjestelmää käytetään laajalti Euroopassa.

Niemelä sanoo, että Lapin valtti on huikeiden maisemien lisäksi hyvä infrastruktuuri ja hyvät majoitusmahdollisuudet. Valtavalta alueelta löytyy paljon erilaisia kuvauslokaatioita. Työryhmä tulee muualta, mutta tuotantoyhtiöt käyttävät paikallisia avustajia.

- Alueelle on tullut paljon paluumuuttajia alalta, koska he tietävät, että täällä on töitä, Niemelä sanoo.

Nordic noiria tunturissa

Nyt Inarin ja Utsjoen alueilla kuvataan Arctic Circle -nimistä tv-sarjaa, jossa on mukana sekä suomalaisia että ulkomaisia tunnettuja näyttelijöitä.

Niemelän mukaan kyseessä on ensimmäinen Lapissa tuotettava draamasarja, jossa ulkokuvat ovat aitoja ja tarina sijoittuu pohjoiseen.

Suomeksi sarjan nimi on Ivalo Inarin kunnan keskustaajaman mukaan. Kyseessä on nordic noir -lajityypin sarja.

Suomalaisnäyttelijöistä mukana ovat muun muassa Iina Kuustonen ja Pihla Viitala. Heidän lisäkseen sarjassa esiintyvät esimerkiksi saksalaisnäyttelijät Maximilian Brückner ja Clemens Schick sekä islantilainen Joi Johannsson. Sarjan tuottavat suomalainen Yellow Film & TV ja suuri saksalainen Bavaria Fiction.

Suosiota Suomelle?

Myös näyttelijä Johannssonin kotimaa Islanti on ollut tuotantoyhtiöiden suosiossa. Maassa on kuvattu muun muassa Game of Thrones -sarjaa. Johannsson kertoo, että osittain tämän seurauksena Islanti kiinnostaa matkailijoita ympäri vuoden. Samaa suosiota hän ennustaa myös Suomelle.

- Ihmiset ovat nähneet maailmaa. Nyt karu pohjoinen kiinnostaa, hän sanoo.

Hänelle itselleen puuton tunturimaisema ei ole kovinkaan eksoottinen; häntä kiehtovat tykkylumen peittämät puut, joita kasvaa Saariselän rinteillä.

Ivalo-sarjaan tuotetaan digitaalisesti muun muassa keskeisenä tapahtumapaikkana nähtävä hotelli ja helikoptereita. Vain maisemaa ei tarvitse tehdä digitaalisesti.

- Nyt näyttelijät ovat ekstraa, ja todellisessa pääosassa on Lappi, Johannsson sanoo.

----

Korjattu islantilaisnäyttelijän sukunimen kirjoitusasu klo 19.36: Johannsson, ei Johansson.

MAINOS

Kommentoi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa ei ole korruptiota vaan koko järjestelmä on läpimätä!

Ja harvassa maassa hallitus saa jatkaa, kun yksi puolue hajoaa ja hallitukselle jää roimasti alle 50% kannatus. Tämä maa... Lue lisää...
mp.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image