Kulttuuri

Ku­lut­ta­ja­jär­jes­tö moittii Christon ins­tal­laa­tio­ta ra­han­haas­kuuk­si

Kulttuuri 25.6.2016 22:46
STT

Italialainen kuluttajajärjestö Codacons arvostelee bulgarialaistaiteilija Christon taideinstallaatiota veronmaksajien rahan tuhlaukseksi. Codacons ilmoitti valittavansa Christon installaatiosta julkisten varojen käyttöä valvovalle viranomaiselle.

Christon "Floating Piers" eli "Kelluvat laiturit" on ollut valtaisa yleisömenestys. Kolme kilometriä pitkä oranssista kankaasta ja kelluvista kuutioista rakennettu silta yhdistää mantereen ja pienen saaren Italian Iseojärvellä.

Codaconsin mukaan on syytä epäillä, että valtavien vierailijamäärien vastaanotto, jälkien siivous ja turvatoimet tekevät koko hankkeesta niin kalliin, että sen järkevyys ja hyödyllisyys on kyseenalainen.

Installaation järjestäjät ilmoittivat aiemmin tällä viikolla, että sillat suljetaan öisin, koska rakennelma kuluu odotettua nopeammin. Järjestäjät odottivat, että installaatio keräisi noin puoli miljoonaa vierailijaa reilun kahden viikon mittaiseksi suunnitellun aukiolonsa aikana. Suosio on ollut suurempaa. Viiden ensimmäisen päivän aikana silloilla käveli jo yli 270 000 ihmistä.

MAINOS

Kommentoi

Taiteen ja kulttuurin järkevyys ja hyödyllisyys ovat kyseenalaisia...? Taitaa olla italian persut asialla tässä valituksessa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21.8.
Kerrostaloasunnossa tulipalo Rovaniemellä – ei henkilövahinkoja
21.8.
Syyttäjä: Omakotitaloista vietiin yli 50 000 euron edestä tavaraa – Kohteisiin päästiin löytämällä vara-avaimet
21.8.
Lippo löi itsensä pääsarjan portille – Ulvilan kentästä peräti 24 juoksua
21.8.
Sulava Arktis houkuttelee rahakkaita turisteja: Suomessa rakennettu alus matkaa parhaillaan Koillisväylän läpi, ja lipun hinta oli lähes 40 000 euroa
21.8.
"Hallituspuolueilla on myös palkansaajanäkökulmaa" – SAK:n Eloranta kehuu joitain kokoomuksen työllisyyshuomioita, mutta kritisoi leikkauksia
21.8.
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
21.8.
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image