Kulttuuri

Kolmen kitaran perheen kesäloma on ollut tiukkaa treeniä – Oulu on Kampmanien perheen toinen kotikaupunki

Niina, Marko ja Kristian Kampman konsertoivat tiistaina Oulun tuomiokirkossa. KUVA: Maiju Pohjanheimo
Kulttuuri 15.7.2019 19:44
Pia Kaitasuo

Oulu on kolmen kitaran perheen toinen kotikaupunki. Tiistaina musisoidaan tuomiokirkossa.

Oulun tuomiokirkon kesäkonserttisarjan avaa harvinainen yhtye: saman perheen kolme kitaristia.

– Harvinaisempaa on vielä, että meillä on myös oppilas–opettaja-suhde, Niina-tyttärensä ja Kristian-poikansa kanssa konsertoiva helsinkiläistynyt oululainen Marko Kampman toteaa.

Abiturientti Niina opiskelee myös Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla ja lukion aloittavan veljensä tavoin Pop-jazz-konservatoriossa sähkökitaran soittoa.

Kampman-junioreita naurattaa, kun kysyy, pitikö kitara valita soittimeksi.

– Minä oikein kinusin, että saisin aloittaa, mutta isä oli vähän vastaan, Niina kertoo.

– Aloitusikää siinä mietin, tämä kommentoi.

– Kitara on aika fyysinen soitin: yhden äänen synnyttämiseen tarvitaan kahden käden täsmällinen liike.

Oppiin Niina kuitenkin pääsi seitsemän täytettyään, Kristian oli viiden. Hänen ei tarvinnut myöskään miettiä, mille ryhtyisi.

– Kyllä minua kiinnostaa muutkin instrumentit, mutta tuon kitaran kanssa menee nyt paljon aikaa.

Marko Kampman myöntää olevansa erikoisessa tilanteessa.

– Opettajana toivoo heidän paneutuvan kitaransoittoon ja vanhempana toivoo, että he saisivat tehdä mitä haluavat.

Akustisesta sähkökitaraan

Kaupunginorkesterin solistinakin esiintynyttä Marko Kampmania kuultiin Oulussa viimeksi vuosi sitten, mutta tyystin toisenlaisella ohjelmistolla.

Kampman näet on perustanut nimeään kantavan bändin, jossa akustinen on vaihtunut sähkökitaraan, ja miehen keralla musisoivat perkussionisti Osmo Liikanen ja basisti Roope Liikanen.

Marko Kampman Band tekee tribuuttikeikkaa Jimi Hendrixin nimeen vannoen.

Onko tässä kyseessä kaipuu teini-iän pitkätukka-aikoihin?

Kampman näet soitti hevirockia Tyron-yhtyeessä, joka hävisi nipin napin vuoden 1981 Rockin SM -kisojen aluekarsinnan.

– Tuomariäänin 8–7, hän toteaa.

Jatkoon – ja koko kisan voittoon – ylsi 22 Pistepirkko. Mutta kova oli Tyronkin.

– Minä olin 14, muut 13-vuotiaita.

Hendrixiin hän sanoo tarttuneensa täydennyskouluttautumisen tähden.

– Lopetin näet bändisoiton jo yläkouluikäisenä. Yhdessä päivässä. Minulle tuli valtava halu, pakko, saada keskittyä klassiseen kitaraan. Myin kamat ja sain ostetuksi kelpo kitaran.

Oma kokemus antaa perspektiiviä työhön Riihimäen musiikkiopistossa.

– Olemme tehneet Opetushallituksen hankerahoituksen tuella oppi-aineet yleiskitara ja yleishuilu huilua opettavan Markku Hirvosen kanssa. Saimme jatkohankkeen vuoden 2020 loppuun. Siinä lisäämme oppi-aineisiin soitinkohtaisen musiikin teorian.

Treeniä vedetään öisinkin

Kolmikko on viettänyt pari viikkoa Markon äidin, Elna Stjernan lapsuudenkodin maisemissa Pulkkilassa. Lomailtu ei ole.

– Joka päivä on vedetty tiukkaa treeniä – tai itse asiassa olemme soittaneet öisin, Marko kertoo.

– Työleiri se on ollut, Niina kommentoi.

Kolmikko onkin luottavaisin mielin Oulun-konsertin ohjelmiston suhteen. Ohjelma etenee kronologisesti esitellen kitaralle sävellettyä ja sovitettua, soolo-, duo- ja trio-ohjelmistoa.

Luvassa on muun muassa rakastettu taituriteos Francisco TarreganRecuerdos de la Alhambra, joka on 16-vuotiaan Kristianin soolonumero.

– Krissu on edistynyt viime aikoina isoin harppauksin, isä-opettaja toteaa vakuuttavasti.

Tuomiokirkko soi tiistai-iltaisin

Oulun tuomiokirkossa kuullaan heinä–elokuun vaihteessa neljän tiistaikonsertin sarja.

Sen aloittaa 16.7. kello 20 Trio Kampmanin kitarakonsertti.

Marko Kampman, 51, aloitti kitaraopintonsa Oulun musiikkiopistossa ja valmistui Sibelius-Akatemiasta ja Baselin musiikkiakatemiasta Oscar Ghiglian konserttiluokalta. Hän voitti Tychyn kansainvälisen kitarakilpailun vuonna 1992.

Niina Kampman, 19, opiskelee Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla Otto Tolosen johdolla ja Pop-jazz-konservatoriossa.

Kristian Kampman, 16, on sisarensa tavoin isänsä oppilaana ja opiskelee myös sähkökitaran soittoa Pop-jazz-konservatoriossa.

23.7. esiintyvät baritoni Jere Hölttä, mezzosopraano Emma Hirvilammi ja pianisti Tetjana Kushniruk.

30.7. urkuri Markku Mäkinen konsertoi Suomen ja Italian satavuotiaan diplomaattisen suhteen kunniaksi.

6.8. urkuri James D. Hicks (USA) tulkitsee pohjoismaisia urkuteoksia.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

84
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää
55
Oulun Allas Sea Poolin aikataulua jatkettiin vuodella – nyt merikylpylän arvioidaan avautuvan keväällä 2021
51
Ouluun halutaan rakentaa maailman pohjoisin mallastamo, hankkeelle haetaan rahoittajia: "Tarvitaan paikallista mallasta, paikallista humalaa ja paikallista hiivaa"
42
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
24
EU-jäsenyys hyödyttänyt Suomen taloutta – eurolla ollut ensin myönteinen, sitten kielteinen vaikutus
23
Sykkelit saadaan viimein käyttöön ensi viikolla, viimeiset kaupunkipyörät asennetaan paikoilleen viikonlopun aikana
18
Oulu palkkaa ulkopuolisen selvittäjän etsimään säästökohteita – "Oulu ei ole mikään kriisikaupunki, mutta työtä pitää tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Työssä käyvät, tykkäätkö työstäsi?

En tykkää. Eikä se johdu työpaikasta tai sen huonosta ilmapiiristä. Työnteko ei vain kiinnosta. Raha ainoa motivaattori ... Lue lisää...
Patonki

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image