Kulttuuri

Kir­jak­ri­tiik­ki: Riikka Pulkkisen Totta

Kulttuuri 11.11.2010 12:21 | Päivitetty 11.11.2010 12:22
Heidi Heinonen
Romaani

Riikka Pulkkinen: Totta.

Otava 2010.

Odotukset Riikka Pulkkisen uusinta teosta kohtaan ovat kovat, koska esikoinen, Raja (2006), keräsi kriitikoilta paljon kiitosta. Vaikka asetelma ja henkilöhahmojen sielullinen struktuuri ovat pitkälti samanlaisia kuin esikoisessakin, odotukset jopa ylittyvät.

Tässäkään rakkaus ja kuolema eivät piittaa elämän asettamista rajoista. Henkilöhahmot ovat koulutettua eliittiä ja totuuslauseiden voimaa koettelee jälleen hyvästien eteen asetettu vanha aviopari. Niin ikään sen tekevät hillitön ja tuhoisa salasuhde sekä maailmaa harteillaan raahaava pikkutyttö.

Mutta tässä uusimmassa suuret aiheet, kuten kysymys valinnoista, kohtalosta ja rakkauden olemuksesta, niveltyvät edellistä paremmin osaksi kertomusta.

Elsa sairastaa syöpää, eikä mitään ole enää tehtävissä. Terminaalissa, matkalla kohti kuolemaa, on aika jättää hyvästit aviomiehelle Martille, tyttärelle Eleonooralle ja lapsenlapsille.

Valehdella ei enää viitsi, aikaa ja voimia on siihen aivan liian vähän. Niinpä Elsa kertoo tyttärentyttärelleen Annalle lastenhoitajasta Eevasta, joka 1960-luvulla oli särkeä Elsan ja Martin avioliiton.

Pieninä palasina Anna saa vihjeitä siitä, mitä todella tapahtui, mutta totuudesta on tullut toissijainen. Hän on punonut jo tarinan -- myös omaksi lohdukseen.

Tarina muistuttaa hyvin paljon menneen vuosisadan moraalimelodraamaa, jossa porvarillista perheidylliä horjuttava, langennut toinen nainen saa traagisen lopun. Annan tarina on siis kaavamainen, nimenomaan naisille elokuvien ja kirjallisuuden avulla opetettu, mutta sen omakohtaisuus ei jätä tilaa kyynisyydelle.

Tunteet ovat aina totta ja ne syntyvät jokaisessa yhtä tuoreina, olivatpa niihin johtaneet tilanteet kuinka kliseisiä tahansa.

Teoksen tärkein teesi tulee ilmi jo alun sitaatissa. Siinä Pulkkinen lainaa Isak Dinesenia (joka oli Karen Blixenin salanimi): "Kaikki surut voidaan kestää, jos ne ovat osa tarinaa tai jos niistä kirjoitetaan sellainen."

Tarina pakottaa mielettömyyden tyyntymään mielekkyydeksi ja löytää sattumasta tarkoituksen.

Kirjallisuus on totuuksien tavaratalo, josta voi etsiä omalle murheelleen hohdokkaan tarinan tai jos on lahjoja, sepittää kokonaan uuden itse. Ja Annalla on. Hän tarttuu ohikulkijoihin kuin keskeneräisiin luonnoksiin ja piirtää kuvan valmiiksi. Niin valmiiksi, ettei alkuperällä ole enää merkitystä.

Verrattoman tunteiden tulkin Pulkkisesta saavat ihmiset elämänkaaren alku- ja loppupäässä. Lapsen kokemuksen kuvaus on herkkää ja kaunista, ja se, miten Pulkkinen kirjoittaa vanhan ihmisen persoonan ja yksilöllisyyden esille, ihailtavaa.

Teos rakentaa vanhuudesta mielenkiintoista ja arvokasta, siis sellaista, mihin nuoruutta palvovassa ajassa liian harvoin törmää.

Annan suhde isovanhempiinsa on kadehdittavan läheinen: sukupolvien välinen kuilu on kurottu umpeen, kaikki etäisyyttä synnyttävät käytöskuviot rikottu.

Näin kerrottuna vanhuudesta ja kuolemasta tulee luonnollinen osa elämää, eikä se jää vain korulauseeksi. Elsan kuolema on kaunis ja koskettava.

Elsan kuoltua Martin halu jättäytyä muistoon on kuvaus sellaisesta rakkaudesta, josta ennen muinoin vannottiin vasta kuoleman erottavan: "Hän katsoi taas vesilasia. Lasissa oli haalea huulten jälki, puoliväliin vettä. Jos hän liikahtaisi, kaikki kallistuisi menneeseen, putoaisi imperfektiin."

Pulkkinen kirjoittaa kliseiden ansoja vilisevästä aiheesta, rakkaudesta, tuoreesti. Teksti koukuttaa, koskettaa ja on yhtä aikaa sekä viihdyttävää että älyllistä.

Kaiken yllä loistaa pohjoinen valo, jonka vaihtelu toimii tärkeänä tunnelman säätelijänä. Siellä, missä rakkaustarinan siemen on jo istutettu nuoren tytön mieleen, se valaisee kaipuuta: "Ja minulla on Kuhmo, niitty ja järvi ja metsäpolku joka muistaa minut. Minulla on ikävä kotiin, yöt joina makaan valveilla sängyssä katuvalon kiilassa ja itken kaipuutani - - ."

Vastaavasti Elsan palava halu elää piirtyy lukijan mieleen Helsingin kevätillan viipyvänä valona, jossa "aurinko uhrasi itsensä hitaasti yölle, kaikki näytti leijuvan vaaleanpunaisessa usvassa".

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

288 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko olet maksanut veroja palkastasi?

En ole tarkkaan laskenut, mutta noin miljoona euroa. Parisataatuhatta ajattelin vielä maksaa ennen kuin orava loikkaa py... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image