Kulttuuri

Kiinnostus herää katvealueilla – ou­lu­lais­tu­neen Markku Heikkisen do­ku­ment­tie­lo­ku­vas­sa pureudutaan muu­ka­lai­suu­teen

Dokumentaristi Markku Heikkinen näkee yhtäläisyyksiä Kongon rajaseutujen ja Kainuun metsämaiden ihmisissä. KUVA: Maiju Pohjanheimo
Kulttuuri 1.2.2018 20:10
Taneli Kärki

Dokumenttiohjaaja Markku Heikkistä kiinnostavat ihmiset elämän katvealueilla. Heikkisen uusin, Suomesta kansalaisuutta hakevaa miestä käsittelevä dokumenttielokuva nähdään DocPoint-festivaaleilla Helsingissä.

– Mitä on olla suomalainen tai jonkun muun valtion kansalainen? Isompi määrite on, mitä on olla ihminen, ohjaaja Markku Heikkinen miettii.

Miehen uusin, Ei tietä kotiin -dokumenttielokuva käsittelee kansallisuuteen, pakolaisuuteen ja identiteettiin liittyviä kysymyksiä Kongosta Suomeen kuusi vuotta sitten saapuneen Charles Nyakarashin kautta. Elokuva näytetään tänään ja lauantaina Helsingissä järjestettävillä DocPoint-dokumenttielokuvafestivaaleilla.

Kirje tyttärelle

Koko projekti sai alkunsa havainnosta, jonka Heikkinen teki kuluvan vuosikymmenen alussa. Vuolijoella ja Kajaanin keskustassa oli alkanut näkyä värikkäisiin vaatteisiin pukeutuneita, tummahipiäisiä ihmisiä seisomassa lumihangessa. Ohjaaja kiinnostui hänelle vieraista ja oudoista kiintiöpakolaisista, jotka olivat saapuneet Kainuuseen kaukaa Itä-Kongon rajaseuduilta.

– Tutustuin ensin Charlesin vaimon perheeseen kotouttamiskielikurssilla. Charles tuli omia reittejään kuvioihin puolitoista vuotta myöhemmin, Heikkinen kertoo.

Nyakarashista tuli lopulta Heikkisen dokumenttielokuvan päähahmo. Itä-Kongon rajaseuduilta kotoisin oleva Nyakarashi matkustaa elokuvassa Ruandaan tavatakseen äitinsä ja perheensä, jotka asuvat Kiziban pakolaisleirillä. Samalla elokuva muotoutuu Nyakarashin kirjeeksi, jossa hän kertoo perheensä taustoista Suomessa asuvalle tyttärelleen.

Kahden maan ja kulttuurin välissä

Vuonna 2010 alkaneen elokuvaprojektin aikana on muuttunut paljon.

Markku Heikkiseen tarttui elokuvan tekoprosessin aikana annos kyynisyyttä. Elokuva on kuitenkin toiveikas. KUVA: Maiju Pohjanheimo

– Euroopan turvallisuuspoliittinen tilanne, pakolaistilanne, Suomen yhteiskunnan poliittinen tilanne ja pakolaisiin liittyvä keskustelu ovat muuttuneet. Tämä vaikutti myös elokuvan sisältöön, Heikkinen sanoo.

Pohjimmiltaan elokuva kertoo muukalaisuudesta eli siitä, miltä ihmisestä tuntuu olla kahden maan ja kulttuurin välissä. Heikkinen näkee aiheessa yhtäläisyyksiä omiin juuriinsa.

– Äitini oli Karjalan evakoita. Dokumentin taustalla varmaan painaa, että perheelläni on tosi surullinen evakkotarina äitini puolelta.

Ohjaajana Kainuusta Ouluun muuttanutta Heikkistä ovat aina kiinnostaneet vaikeissa asemissa olevat ihmiset ja heidän kohtalonsa.

Peruskouluopettajan vika katosi

Vastikään valmistuneen elokuvan tekoprosessin aikana ohjaajaan tarttui myös kyynisyyttä. Heikkisen mukaan hänessä oli tuotannon alkaessa peruskouluopettajan vikaa, eli pyrkimys takoa ihmisten päähän suvaitsevaisuutta ja uteliaisuutta tutustua itselleen vieraisiin asioihin.

– Nyt olen huomannut, että ei ihmisiä kiinnosta minkään vertaa. Yrjö Kallista mukaillen: Minkä minä sille voin, jos ihmiset valitsevat unen todellisuuden sijaan, ohjaaja toteaa turhautuneena.

Osa turhautumisesta on ohjaajan mukaan luopumisprosessia, joka kuuluu valmistuneen elokuvan jälkityövaiheeseen. Toinen puoli on Suomessa ja maailmalla vallitseva poliittinen tilanne.

– Elämme todellisuudessa, jossa neljätuhatta ihmistä hukkuu vuodessa Välimereen ja me olemme täällä ihan tyytyväisiä joulukinkkujemme kanssa. Sellaisessa todellisuudessa tällaisen elokuvan tekeminen on haastavaa, mutta myös kiinnostavaa.

Yhdistäviä tekijöitä

Dokumenttielokuvaansa Heikkinen kuvailee toiveikkaaksi. Elokuvaa kuvattiin Itä-Kongon rajaseudulla, Ruandan metsäisillä alueilla ja Kainuussa.

Afrikkaan sijoittuvat kohtaukset purkitettiin vuosi sitten helmikuussa.

– Oli tosi vaikeaa saada kuvauslupia järjestymään. Jotenkin siitä kuitenkin selvittiin ilman rahaa ja ketään voitelematta, Heikkinen ihmettelee.

Kuvaukset keskittyivät alueille, joista suurin osa Kainuuseen tulleista kongolaisista on kotoisin.

– Heillä on aika samanlainen tausta kuin esimerkiksi omalla isälläni on ollut: Köyhiä pienviljelijöitä, joilla on paljon lapsia ja elanto saadaan metsästä.

Mukana festivaaliohjelmassa

Elokuva hyväksyttiin mukaan DocPoint-festivaalin viralliseen sarjaan, vaikka aikataulu meinasi kiristyä loppua kohden muun muassa muiden projektien ja tekovaiheessa vaihtuneen rahoituksen vuoksi.

– Festivaaleille pääsy on tosi kiva asia. Olen iloinen työryhmämme puolesta. Olemme saaneet tehdä muutamia elokuvia yhdessä ja siinä on kehittynyt keskinäinen luottamus ja intuitio, Heikkinen sanoo.

Markku Heikkisen dokumenttielokuva näytetään torstaina ja lauantaina DocPoint-festivaaleilla Helsingissä. KUVA: Maiju Pohjanheimo

Lauantain festivaalinäytöksen ohella järjestetään keskustelutilaisuus, johon on kutsuttu myös maahanmuuttovirasto Migrin edustaja.

– Tarkoitus on keskustella siitä, että miten elokuvamme päähenkilön kansallisuus voidaan todentaa, kun hänen kotimaansa ei häntä enää tunnusta ja hänellä on naapurimaan passi.

Heikkisen seuraavat projektit ovat jo työn alla.

– Olen kuvannut pari vuotta Kajaanissa tanssivia eläkeläisiä, jotka tekivät elämänsä ensimmäisen, vanhenemista käsittelevän modernin tanssiesityksen. Siitä tulee positiivinen Kainuu-elokuva rohkeista ihmisistä.

Toisena aiheena ohjaaja kertoo valmistelevansa jännitysdokumenttielokuvaa poliitikko ja valtiotieteiden tohtori Ele Aleniuksesta.

Markku Heikkisen ohjaaman Ei tietä kotiin elokuvan teaser-traileri.

Markku Heikkinen

Syntynyt Kajaanissa vuonna 1966.

Asuu Oulussa.

Valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen linjalta.

Ohjannut noin 20 dokumenttielokuvaa vuodesta 1993 lähtien.

Aiempia dokumenttielokuvia muun muassa Talvivaaran miehet (2015), Olipa kerran seminaari (2015) ja Laskettu aika (2009).

Sai vuonna 2015 elokuvataiteen valtionpalkinnon.

MAINOS

Kommentoi

"Nyt olen huomannut, että ei ihmisiä kiinnosta minkään vertaa. Yrjö Kallista mukaillen: Minkä minä sille voin, jos ihmiset valitsevat unen todellisuuden sijaan, ohjaaja toteaa turhautuneena."

Hm hm... entäs jos se onkin niin, että herra ohjaaja elää omassa kuplassaan/unessaan/unelmassan. Kun faktoja lyödään pöytään, niin kokonaisuus voi muuttua.

Vahvasti epäilen, että tämä yhden ihmisen näkökulmasta tehty "dokumentti" on vain yhden ihmisen mielipiteistä tehty mielipide.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Elämän katvealueilla". Huh, minä ensilukemalla ajattelin karuja kohtaloita kun kännykkä ei toimi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Varmasti hyvä dokkari vaikka en aiheesta niin lämpene. Mutta eiköhän heidänkin oleskelu täällä jotenkin rahoiteta vaikka tiukkaa tekee kun omiakin siipiveikkoja ja -pirkkoja on ihan yli kantokyvyn. Toki osa ulkomailta tulevista alkaa myös tuottamaan valtiolle verotuloja eikä vain kuluja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

" Toinen on ”yhden ajatuksen -syndrooma”: siinä ihminen on niin tarrautunut johonkin kantaan (usein ajasta jäljessä olev... Lue lisää...
Hihiii

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.12.

Fingerpori

14.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image