Kulttuuri

Jämäkästi kai­nuu­lai­sil­la juurilla

Linja-autoilija Otto Kyllönen. "Pitäisi tehdä jostakin kainuulaisesta persoonasta näyttely, johon liittyisi tarina siitä ihmisestä. Esimerkiksi otto Kyllösestä liikkuu huikea määrä erilaisia juttuja", kertoo Jorma Komulainen. KUVA: Jorma Komulainen
Kulttuuri 19.7.2003 0:00 | Päivitetty 19.7.2003 9:39
Esko Aho
Kamarimusiikkifestivaalin aikana Kuhmo-talon aulassa voi tutustua kuhmolaissyntyisen, nykyisin Espoossa asuvan valokuvaajan Jorma Komulaisen näyttelyyn 70-lukulaisia Kainuusta.

Näyttely sisältää kuvallisia dokumentteja oman arvonsa tuntevista ihmisistä, joiden on ollut pakko seistä omilla jaloillaan, tehokkaasti ja jämäkästi.

"Kun Kainuun mies takoo viikatteen, siitä ei voi tulla muuta kuin paras mahdollinen", kuvaaja määrittelee.

Komulainen tunnetaan ennen kaikkea lehtikuvaajana. Pitkän uransa aikana hän on ehtinyt työskennellä muun muassa Savon Sanomissa ja Suomen Kuvalehdessä.

Mauno Koiviston presidenttikautena Komulainen toimi tasavallan päämiehen hovikuvaajana.

Kuhmon Kamarimusiikin ensimmäinen virallinen kuvaaja hänestä tuli 1970-luvulla.

Valokuvat ovatkin sen jälkeisinä kolmenakymmenenä vuotena tuoneet paljon hyvää pr:ää Kuhmon maailmankuululle tapahtumalle.

Kuuluisaa Kuhmon henkeä tallennettaessa aiheet vain alkoivat ajan myötä lipsua liikaa fiktion puolelle.

"Todellisuudessa täällä ei kuljeta viulun jousi suussa eikä soiteta munaskuita myöten järvessä seisoen", huomauttaa Kamarimusiikin konkari, jolle tämä kesä on järjestyksessä 28.



Historian tallentaja


Jorma Komulaisen harrastuksena ja intohimona on kuvien digitaalinen arkistoiminen.

Hän vaatii Suomeen dokumenttikuva-arkistoa mahdollisimman pian. Hanke aloitettiin kulttuuriministeri Suvi Lindénin kautena, mutta sen jälkeen se on pysähtynyt opetusministeriön byrokratiaan.

"Kun saan esimerkiksi tietää, että jokin rakennus Kuhmossa puretaan, käyn kuvaamassa paikan ennen purkamista ja vielä sen jälkeen, kun tilalle on rakennettu uusi kerrostalo. Mutta työni ei enää ole samalla tavalla johdonmukaista kuin 1970-luvulla, koska muiden kiireitteni takia minulla ei ole mahdollisuutta keskittyä kuukausiksi yhteen aihepiiriin."

"Yhteiskunnan dokumentointia tulisi tehdä hyvin laveasti. Pitäisi uskaltaa kuvata kaikkea mahdollista, sekä ongelma-alueita että myönteisiä ilmiöitä. Jo 1950-luvulla Kersti Rechardt tallensi kuhmolaisia uittoja ja savotoita Museovirastolle. Miksei tällaista dokumentointia edelleen jatketa? Sen tulisi olla yksi Oulun läänin taidetoimikunnan tärkeimmistä tukimuodoista", Komulainen pohtii.



Keskusteluyhteys


Syntyperäisenä kainuulaisena Jorma Komulaisen on ollut helppo päästä ihmisten lähelle. Ensin juodaan kahvit ja puhutaan kaikki päivän tärkeät asiat, mitä kylällä ja omassa kunnassa on sattunut. Sitten vasta otetaan kamerat esille.

"Totta kai ihmiset ovat avoimempia eivätkä jännitä kuvaamista, kun meillä on sama keskusteluyhteys. Aikaa pitää varata paljon, sillä yhden henkilön ensimmäiseen tapaamiseen täällä kuluu vähintään kahdesta neljään tuntia."

Kuhmo-talon näyttely sisältää 1970-luvun hengen mukaisesti vain mustavalkoisia otoksia, mutta myöhemminkään esimerkiksi värilämpötilamittarit ja suodattimet eivät ole kuuluneet Komulaisen työkalupakkiin.

Hän pyrkii kuvaamaan mahdollisimman yksinkertaisella kamerakalustolla, etteivät ihmiset säikähtäisi. Välineistä ei saa tulla kuvaustilanteen hallitsijoita.



Kovin onttoa


Lehtikuvista Jorma Komulainen puhuu kiihkein, asiantuntevin äänenpainoin. Hän korostaa erityisesti sitä, että kuvat eivät saa olla liian taiteellisia.

Asiat tulee pyrkiä esittämään yksinkertaisesti, selkeästi ja oivaltavasti. Lehtikuva on tapahtumien tallentamista, mutta sekin pitää tehdä hyvin.

"Taidelaitosten kautta alalle tulleet ihmiset eivät usein ymmärrä, mitä varten lehtikuvia otetaan. Uskotaan kaikenlaisen temppuilun, kuten kuvien vinoon panemisen ja omalaatuisen rajaamisen, olevan jotenkin fiksua. Sisällön onttous on opettajien vika. Olinkin mukana puuhaamassa Suomen kuvajournalisteille yliopistotasoista koulutusta Tampereelle."

Silti ihmiset Kuhmo-talon näyttelyssä tuovat väistämättä mieleen muun muassa Esko Männikön romanttissävyisen nykyrealismin.

"Valokuvaaja vaikuttaa kuvan ottamishetken ja objektiivin valinnoilla, mutta kuvan tekevät kuvattavat ihmiset. Jos onnistuu sijoittamaan kohteen oikeaan miljööseen niin, että kokonaisuus on hyvä, lopputulos voi olla myös taidetta. Ajatellaanpa vaikka ranskalaisen mestarin Henri Cartier-Bressonin kuvia. Ne ovat herkullisia sen hetken otoksia", Komulainen selvittää.

Monet suomalaiset lehtikuvaajat voisivat olla Cartier-Bressonin tavoin kuuluisia, jos heillä olisi ollut mahdollisuus liikkua samalla tavalla maailmalla ja tehdä uransa aikana enemmän kirjoja kansainväliseen levitykseen.

Esimerkkeinä Jorma Komulainen mainitsee edesmenneen Osvald Hedenströmin ja sipoolaisen Caj Bremerin.

Kirjojen julkaiseminen on luonnollinen jatko lehti- tai dokumenttikuvaukselle. Niiden kautta tullaan tunnetuiksi, ja hyvistä valokuvaajista kasvaa legendoja.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tuliko katsottua MOT työnvälityksestä

Mauno Koivisto siteerasi aikoinaan jotain henkilöä sanoin: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike." Tässäkin asiassa tun... Lue lisää...
Rivien välistä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image