Kulttuuri

Israelin armeijan lentäjästä kasvoi Norjassa asuva boi­kot­tiak­tii­vi – "Olisin häpeissäni, jos minun pitäisi kertoa, että menin viihdyttämään apartheid-valtiota"

Yonatan Shapiran kasvoi 1970-luvulla sionistisessa kodissa, jossa korostettiin Israelin valtion tukemista. Hän eteni sotilasuralla pelastuslentäjäksi. KUVA: ABIR SULTAN / EPA
Kulttuuri 11.5.2019 15:16
STT

Samalla kun Tel Avivissa viisuväki juhlii, vain muutamien kymmenien kilometrin päässä ihmisiä elää arkeaan kansainvälisesti laittomaksi määritellyn miehityksen alla.

Entinen Israelin armeijan lentäjä ja muusikko Yonatan Shapira näkee erittäin ongelmallisena, että kansainväliset artistit osallistuvat Euroviisuihin, kun palestiinalaisia sorretaan järjestelmällisesti Länsirannalla ja Gazassa.

– Olisin aika häpeissäni, jos minun pitäisi kertoa ystävilleni ja perheelleni, että menin viihdyttämään apartheid-valtiota ja autoin epädemokraattista maata valkopesussa, nykyisin Norjassa asuva Shapira sanoo STT:lle Tel Avivissa.

Shapira ja useat muut vertaavat Israelin ylläpitämää järjestelmää usein Etelä-Afrikan apartheid-rotuerottelupolitiikkaan. Kansainvälinen keskustelu siitä, harjoitetaanko maassa apartheid-politiikkaa vai ei, on käynyt kuumana viime vuosina.

– Israel ei ole demokratia. On tärkeää sanoa tämä uudestaan ja uudestaan, Shapira sanoo.

– Kyseessä ei ole demokratia, kun viisi miljoonaa ihmistä (suurin osa Israelissa ja palestiinalaisalueilla asuvista palestiinalaisista) ei voi äänestää ja vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu paikassa, jossa he elävät. Kyseessä ei ole demokratia, kun ihmisiä asuu ghetoissa ja ihmisiä pommitetaan kuoliaaksi.

"Yhtäkkiä näin itseni sorretun silmin"

Yonatan Shapiran tie boikottiaktivistiksi oli rosoinen. Hän kasvoi 1970-luvulla sionistisessa kodissa, jossa korostettiin Israelin valtion tukemista.

1990-luvulla hän liittyi armeijaan, kuten suurin osa lukionsa päättävistä israelilaisista. Sotilasuralla hän eteni pelastuslentäjäksi ja kuljetti helikopterilla hoitoon taistelukentällä tai itsemurhaiskuissa loukkaantuneita.

– Olin kapteeni, tällaisten operaatioiden johtaja ja kaikkea sellaista, nykyisin Yhdysvalloissa lentäjänä työskentelevä Shapira sanoo.

Toisen intifadan, eli 2000  –  2005 tapahtuneen Israelin miehitystä vastustavan väkivaltaisen palestiinalaiskansannousun aikana, Shapira alkoi ymmärtää omaa rooliaan Israelin kansainvälisesti laittomana pidetyn miehityksen ylläpitäjänä.

– Minun ei tarvinnut ampua tai painaa liipasinta. Roolini oli ikään kuin ambulanssilentäjänä. Varmasti ihmiset, joita kuljetin helikopterillani, ampuivat ja tappoivat ihmisiä.

Sitten Shapiran nuorempi veli liittyi armeijaan, ja hän alkoi kuulla tarinoita armeijan toimista Länsirannalla.

Tapaaminen palestiinalaisen Nablusin kaupungista tulevan pakolaisopiskelijan kanssa muutti lopulta suunnan täysin.

– Hän kertoi siskostaan, joka oli halvaantunut helikopterista ammutusta ohjuksesta, Shapira muistelee.

– Yhtäkkiä näin itseni sorretun silmin. Olin nähnyt itseni lentäjänä, joka ajattelee rauhaa ja haluaa keskustella toisen puolen edustajien kanssa. Todennäköisesti hänen silmissään en ollutkaan erilainen tai paljoakaan parempi kuin lentäjä, joka ampui hänen siskoaan. Viimeinkin näin itseni hyökkääjänä.

Lentäjä näkee, että hiljaisuudella ja epäsuoralla osallistumisella hän mahdollisti syyttömien tappamisen.

"Minun täytyisi liittyä palestiinalaisten johtamaan kamppailuun"

Kun Shapira lopulta pitkän ja henkisesti kivuliaan oppimisprosessin päätteeksi kieltäytyi palvelemasta enää Israelin armeijassa, hän halusi puolustaa ihmisiä ja ihmisoikeuksia. Hänestä oikea tapa parantaa ihmisten elämää Israelissa ja Lähi-idässä on olla solidaarinen sorretuille.

Vuonna 2003 Shapira kokosi yhteen lähes 30 ilmavoimien lentäjän joukon, joista kolmasosa oli yhä aktiivisia reservissä. Yhdessä he julistivat, että eivät aio enää noudattaa käskyjä ja lentää lentoja, joiden tarkoitus on vahingoittaa syyttömiä palestiinalaisia. Vuosien ajan hän toimi erilaisissa järjestöissä.

– Minulle tuli kuitenkin selväksi, että minun täytyisi liittyä palestiinalaisten johtamaan kamppailuun, Shapira sanoo.

Lopulta lentäjä liittyi Israelin hallinnon boikotointia ajavaan Boycott, Divestment and Sanction -liikkeeseen (BDS).

Israelissa ja Yhdysvalloissa liikettä on kritisoitu. Washingtonissa senaatissa meni helmikuussa läpi laki, jonka mukaan hallinnon toimielimet voisivat kieltäytyä tekemästä yhteistyötä Israelia boikotoivien yritysten kanssa.

Yhteiskunnallisen aktiivisuutensa takia Shapira ei saa enää töitä israelilaisista lentoyhtiöistä, minkä takia hän lentää nykyisin pelastushelikoptereita Yhdysvalloissa.

Israelissa monet aktivistit nähdään helposti julkisessa keskustelussa pettureina.

Viime kesänä maassa meni läpi laki, joka estää järjestöjä, joiden mielestä armeijan sotilaita vastaan tulisi tarpeen vaatiessa käyttää oikeustoimia, luennoimasta kouluissa. Lain uskotaan kohdistuneen erityisesti Breaking the Silence -järjestöön, jossa Israelin armeijan entiset ja nykyisetkin sotilaat kertovat puolustusjoukkojen toimien epäkohdista Länsirannalla ja Gazassa.

"Osallistumalla otat Israelin puolen"

Yonatan Shapira huomauttaa, etteivät suomalaiset ole irrallisia Israelin toimista miehitetyillä alueilla. Esimerkiksi viime kesänä Suomen puolustusvoimille päätettiin hankkia 162 miljoonan euron arvoinen israelilainen Gabriel-ohjusjärjestelmä.

– On helppo sanoa, että miehitys on huono juttu, Shapira sanoo.

Hänestä ajatus pitäisi pitää mielessä, kun äänestää vaaleissa, tai kun päättää osallistua Euroviisujen kaltaiseen tapahtumaan, joka hänen mielestään antaa mahdollisuuden Israelin propagandalle ja niin sanotulle valkopesulle. Valkopesulla yhteiskunnallisessa yhteydessä tarkoitetaan usein esimerkiksi valtion hyvien puolien pinnallista korostamista ja virheiden tai ongelmien peittämistä.

Shapiran mukaan noin 100  000 eurooppalaista allekirjoitti erilaisia adresseja viisujen boikotoimiseksi. Euroviisut kuitenkin järjestetään Israelissa, ja ainakaan vielä artistit eivät ole niitä boikotoimassa.

Lentäjän mukaan liike ei kuitenkaan ole epäonnistunut. Hänestä on tärkeää, että he ovat pystyneet kasvattamaan kansainvälistä tietoisuutta ihmisoikeusloukkauksista palestiinalaisalueilla.

– Osallistumalla ja antamalla sen (Euroviisujen) tapahtua, otat Israelin puolen, etkä ole niiden miljoonien puolella, jotka yrittävät päästä pois ghetoista, hän sanoo.

Shapira tuo mukaan keskusteluun Gazan kaistaleen. YK:n mukaan kaistan 1,6 miljoonasta asukkaasta yli puolet on alaikäisiä. Muun muassa Norjan pakolaisneuvosto -avustusjärjestö on kutsunut Gazan kaistaa suurimmaksi ulkoilmavankilaksi.

– Jos aikoo laulaa rakkaudesta ja rauhasta paikassa, joka on lähellä päämajaa, joka pitää näitä lapsia vankilassa, auttaa vanginvartijaa, lentäjä sanoo.

Kommentointi juttuun on päättynyt.

Boikottia vastustetaan Yhdysvalloissa ja Israelissa

– BDS (Boycott, Divestment and Sanctions) -liike on saanut paljon kritiikkiä erityisesti Israelissa ja Yhdysvalloissa. Liikettä on syytetty muun muassa antisemitistismistä.

–  Saksalainen Deutsche Welle kirjoittaa yhden liikkeen perustajista Omar Barghoutin sanoneen, että Israelin valtion kritisointia ei tule rinnastaa suoraan antisemitismiin.

–  Kansainvälisen kampanjan tarkoituksena on taloudellisin keinoin saada Israel lopettamaan miehityspolitiikkansa. Boikotin lisäksi liikkeen keinoja ovat maahan suunnattujen investointien vähentäminen ja taloudelliset pakotteet.

–  Esimerkiksi viime vuoden alussa Israel listasi 20 kansainvälisen järjestön edustajaa, joita on kielletty matkustamasta maahan BDS-yhteyksien takia. Joukossa oli myös 1940-luvulla Nobelin rauhanpalkinnon saanut protestanttinen kveekariliike.

–  Yhdysvalloissa erityisesti republikaanit ovat yrittäneet saada BDS-kampanjaa vastustavia lakeja läpi.

–  Euroviisujen alla Guardian uutisoi, että Israel aikoo estää viisujen häiritsemistä suunnittelevien aktivistien pääsyn maahan. Erityisesti BDS-aktivistit ovat kannustaneet artisteja ja muita ihmisiä boikotoimaan viisuja.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentointi on lukittu.

Norjassa asuva israelilainen mies toimii USA:ssa helikopterilentäjänä. Onpa pitkä työmatka. Taitaa olla palestiinalaisprinssin juttuja tämä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

nyt olisi ollut täydellinen vuosi YLEnkin jättää viisut välistä ja pitää tauko rahojen tuhlaamisesta kun tietää, että edustajalle tarjolla on parhaimmillaankin jumbosija jos finaaliin asti edes pääsee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä nyt äkkiä unohtuvat itsemurhapommittajat busseissa ja kaupoissa, veitsi-iskut kaduilla, öiset ammuskelut ja käsikranaatti-iskut. Tämä stoori on vain yksi tarina. Totuus voikin sitten olla tarua ihmeellisempää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomalaisten sotilaiden sissikoulutukselle ja -taidoille olisi varmaan käyttöä palestiinalaisten puolella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Gazan viipaleen voisi palauttaa juhlallisesti omistajilleen. MIttavia sotakorvauksia vastaan tietysti. Perinteisesti sodassa joku häviää jotain ja minusta kun tällä kertaa kyseessä on hyökkääjä, joka hävisi, niin aina parempi. Länsiranta on sitten paljon huonompi ajatus palauttaa noille sotaisemmille naapureille. Yrittäisivät vain uudestaan hyökätä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno mies. Upeaa huomata että tällaisia rohkeita syntyperältään Israelilaisia
löytyy! Ja todettakoon vielä että olen siis syntyperäinen valkoihoinen suomalainen
ateisti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:29
THL päivitti ohjeet terveydenhuollolle ja riskialueille matkustaneille – koronan leviäminen lisää painetta myös poliitikoille
14:11
"Egyptiä ja minua ei eroteta ennen kuin makaan hänen mullassaan" – Egyptin ex-presidentti Hosni Mubarak on kuollut: Nousi valtaan vahingossa ja piti siitä kiinni 30 vuotta
13:50
Talviriehassa riitti ohjelmaa Oulun Pikkaralassa
13:45
Posti ostaa uusia lajittelukoneita, osa sijoitetaan Ouluun ja osa Helsinkiin – kone lajittelee lähetykset jakelujärjestykseen
13:33
Ekopaaston teemana ovat tämä vuonna vastuulliset vaatevalinnat – ohjelmassa muun muassa vaatteidenvaihtokutsut
13:28
Yle: Suomenlapinkoirien kenneliä pitänyt nainen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen eläinsuojelurikoksesta
12:13
THL: Koronaviruksen tartuntariski on suurentunut osassa Italiaa, Etelä-Koreassa ja Iranissa – toimi näin, jos sairastut ja olet matkustanut epidemia-alueella
38
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
30
Oululaisen lähiöpubin omistajat myivät alkoholia ohi kassan eivätkä merkinneet omia juomia kirjanpitoon – käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen
21
Uusi Oulun kaupunginvaltuuston kokoussali herätti ihastusta valtuutetuissa – Teatterin Pikisalissa riitti tilaa ja happea hengitettäväksi
17
Korona saavutti Teneriffan ja leviää yhä Italiassa – virus masensi pörssejä maanantaina, miten käy tänään?
16
Seitsemän ihmistä on kuollut koronavirukseen Italiassa – pelätään miljardimenetyksiä matkailussa, naapurimaiden terveysministerit hätäkokoukseen.
15
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella
13
Tuore selvitys on herätys työnantajille: Rahalla palkitseminen motivoi eniten työntekijöitä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

205 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ihminen on loppupeleissä aina yksin

Oletko itse iloinen ja onnellinen toisten ihmisten hyvästä tuurista ja menestyksestä? Miten ilmaiset sen? Oletko itse hy... Lue lisää...
Väärät ystävät sinul...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image