Kulttuuri

HIM-yhtyeen syksyssä kirja ja kokoelmalevy

Kulttuuri 10.10.2002 15:33 | Päivitetty 10.10.2002 15:42
STT
Suomalaisen rockin vientivaltti HIM julkaisee singlekokoelman The Single Collection 11. lokakuuta.

Lokakuun lopussa ilmestyy toimittaja Juho Juntusen kirjoittama historiikki Synnin viemää (WSOY), joka "kertoo yhtyeen edesottamuksista meillä ja muualla".

HIM on parhaillaan studiossa äänittämässä neljättä albumiaan, joka julkaistaan ensi keväänä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

18:11
Karjasillan ja Oulujoen nuorten ikä jäi pois seurakuntavaalien merkinnöistä – alle 18-vuotiaatkin äänestivät, vaikka siltä ei näyttänytkään järjestelmässä
18:00
Itsenäisyyspäivästä on muodostunut erimielisten kokoontumispäivä – Poliisi varautuu mielenosoittajien yhteenottoihin Helsingissä
17:26
Sovittelu EU:n talousarviosta jatkuu joulukuussa – Parlamentti ja neuvosto eivät päässeet vielä yhteisymmärrykseen
17:21
Kalajoen kaupunginjohtaja palkittiin kunniakirjalla
17:03
Vuokko Väyrynen pääsi sairaalasta kotihoitoon – Paavo Väyrynen toimii lähiajat omaishoitajana
16:25
Potkosen MM-nyrkkeilyt päättyivät puolivälieriin, mutta "paniikkinappulalle ei ole tarvetta"
16:19
GPS-häiriköinnistä Venäjää huomauttanut Suomi odottaa vastuullista käyttäytymistä – "Haluamme varmistaa, ettei tällaista tapahdu tulevaisuudessa"
67
Liikenneministeri Berner Suomen Kuvalehdelle: ”Dieselautojen myynti tullaan jollain aikavälillä kieltämään”
61
Tulli: "Nyt rysähti!" – Virolainen nuuskajengi salakuljetti Suomeen tuhansia kiloja, miljoonien eurojen tapaus
53
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
40
Kiire ja suorituspaineet uuvuttavat lapsia ja nuoria – asiantuntijat penäävät lisää lepoa ja vaatimusten vähentämistä
38
Oululaiset ruokakaupat myyvät hävikkiruokaa ResQ-sovelluksen kautta – ruokakasseille ollut kova kysyntä
29
Lakeuden EKO tekee uudet jätehuoltomääräykset – "Niissä tiukennetaan lajitteluvelvollisuuksia"
23
Kokoomus esittää osin maksutonta varhaiskasvatusta, ryhmäkokoja ei pienennetä – perhevapaisiin 6+3+3-malli

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

101 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Nyt itket kun eläkkeitä leikataan? Yritä nyt päättää y.... Kyseessä ei ole mikään suuren ikäluokan salaliitto. Olethan o... Lue lisää...
ööh....

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image