Kulttuuri

Heli Slungan ja Miki Liukkosen kir­ja­julk­ka­rit 45 Specialissa

Heli Slunga kertoo kirjoittavansa intohimolla, itseään säästämättä. KUVA: Jaana Skyttä
Kulttuuri 17.8.2012 11:15
Kaleva

Oululaisten kirjailijoiden, Heli Slungan ja Miki Liukkosen, uutuusteokset julkaistaan tänään perjantaina 45 Specialissa.

Heli Slunga on kaksi runokokoelmaa julkaissut kirjailija, kolumnisti ja esiintyvä taiteilija, jonka runoja on käännetty useille kielille. Hän sijoittui toiseksi J. H. Erkon runokilpailussa vuonna 2007 ja hänet on valittu Oulun vuoden 2013 taiteilijaksi.

Tuoretta teosta Orjan kirja (WSOY) on kuvattu säälimättömäksi ja röyhkeäksi runokokoelmaksi.

Miki Liukkonen on oululainen musiikin, kirjallisuuden ja kuvataiteen vapaa työläinen joka voitti J. H. Erkon runokilpailun vuonna 2009. Liukkonen julkaisi viime vuonna ensimmäisen runoteoksensa Valkoisia runoja, joka saa nyt jatkokseen tarinallisen runoteoksen Elisabet (WSOY).

Tilaisuudessa esiintyvät myös helsinkiläinen kirjailija-blueslaulaja Jaana Seppänen Keijo Röntysen säestämänä, sekä yhtye Tornion Syntymättömät Ministerit, jotka molemmat esittävät Heli Slungan teksteihin säveltämiään kappaleita.

Illan aikana nähdään myös muita runoilijoita, muun muassa Katariina Vuorinen ja Esa Hirvonen.

Kaikille avoin tilaisuus alkaa kello 19. Vapaa pääsy.

Lue Heli Slungan haastattelu ja Orjan kirja -teoksen arvostelu perjantain Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan etelä- ja keskiosassa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta keskiyöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Maan pohjoisosassa luoteistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

192 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Venäläisiä syrjitään Suomessa.

Venäjä käy hybridisotaa Suomea vastaan. Tänään kello 12 käynnistetty verkkohyökkäys Suomen viranomaisten asiointipalvel... Lue lisää...
Suomea testataan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

26.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image