Kulttuuri

Heli Slunga Oulun Vuoden taiteilija 2013

KUVA: Tapio Maikkola
Kulttuuri 29.3.2012 19:29
Kaleva

Uuden Oulun ensimmäinen Vuoden taiteilija on kiiminkiläinen runoilija Heli Slunga.
 
Kirjailija, kolumnisti, esiintyvä runoilija ja toimittaja Heli Slunga on julkaissut kaksi runoteosta Varjomadonna ja Jumala ei soita enää tänne. Hänen runojaan on käännetty italiaksi, englanniksi, ranskaksi, islanniksi ja venäjäksi antologioihin ja kirjallisuuslehtiin.

Slunga on saavuttanut toisen sijan J.H.Erkon runokilpailussa 2007 sekä Poetry Slam SM-kilpailussa vuonna 2010.

Slungan tavoite vuoden taiteilijana on uudistaa ja tuoda esiin lavarunoutta.

Heli Slunga saa vuodelle 2012 taiteilijavuoden valmistelua varten 5 000 euroa. Varsinaisen toimintavuoden määrärahat vahvistetaan kulttuuritoimen käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä.
 
Oulun Vuoden taiteilijaksi nimeäminen tarkoittaa räätälöityä tukipakettia, jossa yhteisesti sovitaan valmisteluvuoden kuluessa varsinaisen toimintavuoden työn ja yhteistyöprojektien sisällöistä. Tavoitteena on tehdä tunnetuksi valitun vuoden taiteilijan edustamaa taiteenalaa ja edesauttaa työtilaisuuksien syntymistä kentälle. Tänä vuonna Vuoden taiteilijaksi ovat voineet hakea oululaiset, haukiputaalaiset, kiiminkiläiset, oulunsalolaiset ja yli-iiläiset taiteilijat.

Aikaisemmat vuoden taiteilijat ovat olleet tanssija/koreografi Pirjo Yli-Maunula ja lastenmusiikkiorkesteri Soiva Siili.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Kovin on laihat eväät hänellä vuoden taiteilijaksi, mutta valitsijat tietänee paremmin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Odottelen vain niitä itse ottamiaan valokuvia hänen runokirjoihinsa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika surullista. Slunga on nimittäin tunnettu vahvoista poliittisista kannoistaan. Pysyisi siinä tekotaiteessaan, eikä alkaisi politikoimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan tuntematon taiteilija minulle ja varmaan monelle muullekin mutta tuileepa tällä tavalla tutuksi,siihen kai pyritäänkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:58
Kreikan parlamentti valmistautuu jännittävään äänestykseen Makedonian nimestä
14:57
Kolmatta kertaa nuorten MM-pronssille hiihtänyt Anita Korva: "En olisi pari kuukautta sitten uskonut"
14:46
Puhe kansakunnan tilasta on yli 200 vuotta vanha perinne – Asiantuntija ei usko tradition katkeavan, vaikka puheen ajankohdasta tuli kiistakapula Yhdysvalloissa
14:22
Maarit Feldt-Rannan syöpä on uusiutunut – SDP:n kansanedustaja jää sairauslomalle
14:14
Suomessa noin 500 maitotilaa lopettaa toimintansa vuosittain – Erilaisina tuotteina kulutetusta maidosta joka kolmas litra tulee ulkomailta
14:14
Länsimaat asettuivat tukemaan Venezuelassa presidentiksi julistautunutta Juan Guaidóa
13:51
Heikki Lampela menetti lupansa toimia asianajajana – KKO hylkäsi Lampelan valituslupahakemuksen
65
MT: Lidlin salmonellaa sisältänyt jauheliha havaittiin Oulussa – "Takaisinvedossa on kyse kuluttajan varoittamisesta"
53
Viime kesän kuivuus toi noin 10 prosentin korotuksen sähkölaskuun – sadekesä pudottaisi sähkön hintaa, muttei sähkölaskun loppusummaa
52
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla 16 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna – työttömien määrä laski 3 800 hengellä
34
Hailuodon kiinteän yhteyden rakennustyöt voisivat alkaa loppukesästä 2020 – "Valtio alkaa maksaa, kun liikenne menee yli"
33
Qstock yhteistyöhön design-yritys Vallilan kanssa – muun muassa Pikisaari, Rautasilta ja toriaitat koristavat festivaalikassia
31
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
26
Pohjantuuli puhaltaa – Oulunsalon Riutunkarin tuulivoimalat halutaan korvata uusilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

246 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Myynti ikäihmisille

Eiköhän ne tiedot rauhanyhdistyksellä vaihda omistajaa. Sopivasti uskonveljet töissä paikoissa, jossa pääsee käsiksi tie... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image