Kulttuuri

Harry Potterin ikäraja harmittaa

Kulttuuri 23.1.2006 17:44 | Päivitetty 23.1.2006 17:48
Mari Hautamäki
Valtion elokuvatarkastamon ylitarkastaja Maarit Pietisen mukaan päätös ikärajojen asettamisesta oli helppo, sillä elokuvan levittäjäkin suositteli 11-vuoden ikärajaa.

"Filmi on aina valkokankaalta katsottuna vaikuttavampi elämys kuin kotioloissa tv:n ruudulta seurattuna."

Yrittäjä Pirkko Koski Oulun elokuvateatteri Starin lipunmyynnissä joustaa ikärajoissa, jos lapsen vanhemmat ovat mukana.

"Jos he katsovat, että lapsi on sopivan ikäinen ja osaa lukea, niin joustamisen varaa on. Tietenkin kerron, että elokuva saattaa olla pelottava, mutta eniten oikeastaan huolestuttaa kuvan pituus. Jaksaako lapsi istua kaksi ja puolituntia?", Koski miettii.

Kritiikki osattiin arvata

Vaikka Harry Potter -kirjoja lukevat nuoremmatkin, evätään heiltä mahdollisuus päästä seuraamaan sankaria valkokankaalta.

"Arvattiin jo silloin kun ikärajoista tehtiin päätöstä, että varmasti herää keskustelua ikärajoista, koska Potter on suosittu myös alle yhdeksän vuotiaiden keskuudessa", huokaa ylitarkastaja Maarit Pietinen Valtion Elokuvatarkastamosta.

Harry Potterin ensimmäinen elokuvaversio ei Pietisen mukaan ole raaka, mutta pelottava sisältäessään klassisen kauhuelokuvan efektejä.

"Tarkastajien joukkoon kuuluu myös psykologeja, ja he olivat ehdottomasti sitä mieltä, että vaikka lapsi tietäisi tarinan päättyvän hyvin, hän ei tarinan temmatessa mukaan muista loppukohtausta", hän painottaa.

Kauhuleffan piirteitä

Professori Lauri Törhönen puntaroi YLE:n aamu-tv:ssä yhdessä poikansa kanssa Harry Potter -elokuvaa.

Isä-Törhönen kuvaili sen olevan tehty Alfred Hitchcockin kauhuleffa -formaatilla, jossa pääosan näyttelijän ei tarvitse olla kummoinen, koska katsoja itse asettuu kokijan rooliin.

"Hyvässä elokuvassa, kuten hyvässä lastenelokuvassakin on klassinen asetelma, jossa hyvä taistelee pahaa vastaa ja voittaa. Loppu on onnellinen. Efektien käyttö oli niin rajua, että päädyimme näihin ikärajoihin. Itseasiassa päätös oli elokuvatarkastamolle helppo, sillä elokuvan levittäjä Sandrew-Metronome toivoi yhtätoista vuotta ikärajaksi", Pietikäinen huomauttaa.

Usein elokuvayhtiöt haluavat painaa lastenelokuvien ikärajan mahdollisimman alas, jotta filmi keräisi paljon lapsikatsojia.

Tekstitetty elokuva vaatii myös lukutaitoa, mutta se ei ollut ikärajakriteeri.

"Jos lapsi ei pysty seuraamaan edes dialogia, niin elokuva muuttuu entistä pelottavammaksi. Vaikka elokuva olisi dupattukin, niin se olisi saanut saman ikärajan", hän huomauttaa.

Hyvä keskustelun avaus

Ylitarkastajan mukaan ikärajoissa ei jousteta.

"Lain mukaan absoluuttisia ikärajoja tulee noudattaa. Kahdenvuoden jousto on vanhempien vastuulla."

Elokuvatarkastamoon on tullut yhteydenottoja harvinaisen monilta vanhemmilta, jotka ovat ihmetelleet korkeaa ikärajaa.

"Koska tätä elokuvaa odotetaan monissa lapsiperheissä, yhteydenottoja on tullut runsaasti."

Pietisen mukaan vanhempien soitot ovat lisääntyneet muutoinkin ja palautetta annetaan aiempaa enemmän, juuri ikärajoista.

"On hyvä, että ikärajoista keskustellaan. On vanhempia, jotka eivät edes ajattele elokuvalla olevan haitallisia vaikutuksia lapsiin."

Ruotsi yhtä mieltä

Kun elokuva tulee videolevitykseen, on sen suositusikäraja täydellisesti vanhempien vastuulla.

"Täytyy muistaa, että kodissa pienellä kankaalla efektitkään eivät vaikuta niin vahvoilta. Katselutilanne on kotona ihan toinen kuin isossa teatterissa", Pietikäinen lisää.

Ruotsissa ja Norjassa Harry Potter -elokuvan ikäraja on sama kuin Suomessa. Yhdysvalloissa ja Englannissa käytetään PG eli Parental Guidance -suositusta, mikä tarkoittaa sitä, että pienemmät lapset pääsevät leffaan vain vanhempien seurassa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Elokuvahan voidaan lopettaa elokuvateattereissa jolloin lapsi voisin katsoa elokuvan vapaasti

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

60
HS: Yli 30 Suomen eurovaaliehdokkaista on ollut syytettynä rikoksesta – joka neljännellä perussuomalaisten ehdokkaalla ollut syyte, yksi puolue silti omilla luvuillaan
40
Sebastian Tynkkynen pyytää eroa Oulun kaupunginvaltuuston jäsenyydestä – perustelee eronpyyntöään kansanedustajan tehtävillä
33
Oulun kaupungin budjettivaje täytyy korjata, mutta mistä ja mitä sitten? Lukijalta
26
Alankomaat voitti Euroviisut, yleisöäänet ratkaisivat voiton – katso voittoisa esitys
22
Puheenaihe: Voisiko kuka tahansa valita Vuoden urheilijan? "Viimeinen pisara minulle on e-urheilu"
22
Rinteen mukaan näyttää siltä, että talousasiat ratkeavat – hallitusneuvotteluissa väännetään sunnuntaina muun muassa rahasta
15
Itävaltaan ennenaikaiset vaalit "niin pian kuin mahdollista" – Varaliittokansleri erosi salavideon paljastaman korruptiotapauksen vuoksi

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pankki kiimassa säähtöihini

Vuosikausiahan tuo pankki on ehdotellut aikoja sijoitusneuvojalle. Pitävät jonkun aikaa taukoa ja uudelleen, vaikka ilm... Lue lisää...
OLD ENOUGH

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image