Kulttuuri

Hän oli suomalainen – The Voice of Finland!

Tavallinen suomalainen. Tämä mies ei ollut rocktähden näköinen.
Kulttuuri 12.2.2019 14:04 | Päivitetty 12.2.2019 14:57
Ilari Tapio

Olli oli oppivuosinaan kipeiden kepposten tekijä ja ehdoton luonne. Suomalaisen iskelmärockin vanhempi valtiomies hänestä kehkeytyi vasta keski-iässä.

Hän on kuollut! Olli Lindholm on kuollut! Puolenpäivän aikaan tullut shokkiuutinen levisi Porissa tiistaina kulovalkean voimalla. Vaikka ei enää porilainen ollutkaan, Pori oli Lindholmin kaupunki. Lindholm oli Porin ässä.

Silti Yön keulahahmo oli myös suomalainen, hyvin suomalainen. Hänen persoonaansa ja olemukseensa tiivistyi samanlaista reilua ja rehellistä katajaista luonteenlaatua kuin edesmenneisiin Tapio Rautavaaraan ja Kari Tapioon sekä Ikurin edelleen hyrräävään dynamoon Pate Mustajärveen.

Olli Lindholm oli tavallinen tähti: Suomen ääni.

Harva miestä on rautaa – Olli oli

Lindholmin kaltaisen suomalaisen miehen profiiliin kuuluu vahvuuksia ja heikkouksia.

Vuonna 1964 Porissa syntynyt juntikka oli nuorena poikana punk sanan alkuperäisessä merkityksessä (huligaani). Hän oli häirikkö, jonka uhmakäyttäytymistä ohjasi jonkinlainen luontainen maanisuus. Lahjakas hän oli lähinnä kyseenalaisten tempausten ja kipeiden kepposten keksijänä ja toteuttajana.

Oi maamme suomi! Olli Lindholm, Porin Ässät ja "kotimaa tää pohjoinen" kuuluivat yhteen. KUVA: Rami Hanafi

Spontaani suorasanaisuus ei kadonnut, mutta iän ja Yön myötä Lindholmista alkoi paljastua myös herkkiä piirteitä. Välillä tuntui, että hänen rajujen vastakohtaisuuksien repimä psyykeensä pysyi koossa vain sinitarran tai ihmeen kaupalla.

Samalla Suomen Olliin alkoivat konkretisoitua sellaiset peruskansalliset viisaudet kuin "Luja tahto vie vaikka läpi harmaan kiven", "Vaikeudet on tehty voitettaviksi" ja "Harva Meistä on rautaa".

Ilman Olli Lindholmin teräksistä tahtoa ja ehdotonta luonnetta Yö-yhtye ei olisi koskaan noussut nykyiseen asemaansa saati pysynyt siinä: "Hän tahtoi nimensä tähtiin, hän halusi olla kuolematon . . ."

Vain elämää – ja siitäkin nousi kohu

Keski-iässä Olli Lindholm tasaantui ja rauhoittui siinä määrin kuin hänen kaltaisensa suomalainen joko-tai-mies voi rauhoittua.

Naisten mies. Vuonna 2010 Olli Lindholm tulkitsi rakkauslauluja naistenpäivän konsertissa Tampereella.

Hänestä tuli eräänlainen Pori-rockin ja suomalaisen iskelmärockin vanhempi valtiomies ja isähahmo sekä tuomari ja valmentaja. Hän oli Idolsin vieraileva tuomari ja The Voice of Finlandin tähtivalmentaja. Vuonna 2017 hän eli Vain elämää, ja kohuhan siitäkin nousi.

Toissijainen kysymys kuuluu, osasiko laulaja laulaa? Sillä ei ole merkitystä Olli oli Olli.

Olli Lindholm

19.3.1964 – 12.2.2019

Porilainen Olli Lindholm aloitti uransa 16-vuotiaana Ulvilassa hard rock -bändi The Tamibandissa.

Seuraavat bändit: Rawness, The Beautyboys, T. T. Salonen Judas Band.

Sitten hän tapasi Jussi Hakulisen ja aloitti STRRIX-bändin laulajana Hakulisen tilalla vuonna 1981.

Seuraavana vuonna bändin nimi vaihtui Yöksi.

Yö-yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat Joutsenlaulu, Rakkaus on lumivalkoinen ja Pettävällä jäällä.

Lindholm voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon vuonna 2008.

Hän toimi Idols-laulukilpailun vierailevana tuomarina keväällä 2011 ja vuonna 2015 hän aloitti The Voice of Finlandin tähtivalmentajana.

Hän oli mukana myös Vain elämää -televisiosarjan kuudennella tuotantokaudella vuonna 2017.

Lindholm on tehnyt sanoitusten lisäksi sävellyksiä Yön lisäksi myös Appendixille, Pate Mustajärvelle ja Popedalle.

Lindholm oli naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista lasta.

Yö-yhtyeen oli tarkoitus aloittaa akustinen kiertue perjantaina Valkeakoskelta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kiitos Olli kaikista näistä vuosikymmenistä. Tulen jälleen kuuntelemaan konserttejasi, kunnes olen itsekin siirtynyt rajan tuolle puolen. Lepää rauhassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti saadaan nähdä jo nauhoitetut jaksot Ollin muistoa kunnioittaen. Uusi valmentaja tilalle viemään Ollin valitsemat laulajat voittoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

20:18
Mäntylään nousee uusi kerrostaloalue ja lähikauppa – alle jää nykyinen Salen rakennus
19:37
Etta kunnioittaa lauantain Akaa-kotipelissä Juha Keihäskosken uraa – ex-kapteeni teki seuran eteen pitkiä päiviä myös toimiston puolella
19:37
Näkökulma: Uudella hallituksella on vain lyhyt kuherrusvaihe – haasteet pysyvät samoina, vaikka hallitus vaihtui
19:00
Kärppähyökkääjä Jussi Jokinen keksi 16 vuotta sitten ylivoimakuvion, joka toimii edelleen ja on tuottanut kymmeniä läpiajoja – "NHL-valmentaja sanoi, että sinut vedetään kylmäksi siniviivalla" Tilaajille
19:00
Vanginvartijoiden liitto: Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisut suurin syy jengiongelman pahenemiseen vankiloissa
17:57
"Rasismiksi kääntyy se, mikä ei tähän saakka ole sitä ollut" – oululaisen emeritusprofessorin mukaan halu tiernapoikaperinteen muuttamiseen perustuu ymmärtämättömyyteen Tilaajille
17:13
Kokoomus ei tue Antti Rinteen valintaa varapuhemieheksi. Sdp:n toiminnassa "nöyryys loistaa poissaolollaan", sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
84
Uusi hallitus puhui ensi kertaa medialle: Pääministeri Marin vakuutti 75 prosentin työllisyyden toteutuvan, puolueiden välejä kehuttiin, al-Hol-vastauksissa kierreltiin
60
Lääkkeiden omavastuut näkyvät ilman viivettä ensi vuoden alusta alkaen, samalla omavastuuosuus nousee
42
J. Rinta-Jouppi avaa käytettyjen autojen myymälän Keminmaahan – "Asiakkaat ovat sekaisin nykyisistä käyttövoimista ja siitä, minkälainen auto pitäisi hankkia"
36
Kokoomus ei tue Antti Rinteen valintaa varapuhemieheksi. Sdp:n toiminnassa "nöyryys loistaa poissaolollaan", sanoo kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja
27
Tekemällä tehty ongelma murjaanien kuninkaasta Lukijalta
27
Valtuustoaloite esittää villin idean korkealle kurottavasta korkean koulutuksen ja liike-elämän kampuksesta Raatinsaareen
27
Tuore väitös: Puolukkamehu voi alentaa verenpainetta ja parantaa verisuonten toimintaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu erittäin huonoksi aamuyöstä alkaen seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio ja Tervola lumipyryn vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa, Keski-Lapissa, Pohjois-Lapissa ja Lapin itäosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Ranua, Pello ja Rovaniemi lumi- tai räntäsateen ja kuuraisten teiden vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

10.12.

Fingerpori

10.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image