Kulttuuri

Gallen-Kallelan Aino-taru pysyy Ateneumin seinällä - museon­joh­ta­jal­ta aika ajoin kysytty, eikö teos sisällä törkeää ahdistelua

Kulttuuri 5.2.2018 18:53 | Päivitetty 5.2.2018 18:56
STT

Akseli Gallen-Kallelan maalaama triptyykki Aino-taru vuodelta 1891 pysyy Ateneumin seinällä, kirjoittaa museonjohtaja Susanna Petterssonblogissaan. Näin siitä huolimatta, että #metoo-ilmiön myötä museot maailmalla ovat kohdanneet vaateita ongelmallisiksi koettujen teosten poistamiseksi seiniltä.

Petterssonin mukaan häneltä on aika ajoin kysytty, eikö Aino-taru pitäisi poistaa näkyviltä.

- Kysyjät kokevat Väinämöisen törkeäksi ahdistelijaksi, ja Ainokin on kuvattu alastomana, hän kirjoittaa.

Petterssonin mukaan ahdisteluun, seksuaalisuuteen ja alaikäisten alastomuuteen liittyvät aiheet ovat viime aikoina kuumentaneet museokenttää. Esimerkiksi Manchester Art Gallery poisti hiljattain ripustuksestaan J. W. Waterhousen teoksen Hylas and the Nymphs vuodelta 1896, sillä sen arveltiin loukkaavan joitakin katsojia.

- Teoksen poistaminen ei kuitenkaan mennyt ihan putkeen. Hurraahuutojen sijaan museota syytettiin sensuroimisesta, ja teko rinnastettiin natsien rappiotaidejahtiin, kuvailee Pettersson.

Petterssonin mukaan liiallinen poliittinen korrektius ja taiteen poistaminen näkyvistä on vaarallista. Museoiden pitää toimia monimuotoisten tulkintojen areenoina.

- Tämän hetken olennaisin kysymys onkin suhteellisuudentajun ja historiatietoisuuden säilyttäminen. #Metoo-kampanja esittää oikeita kysymyksiä, mutta niitä ei voi soveltaa takautuvasti teoksiin, jotka ovat oman aikansa ja syntyhetkensä ilmentymiä, kirjoittaa Pettersson.

Linkki juttuun

MAINOS

Kommentoi

Voi hyvä luoja tätä mielensäpahoittajien aikaa. Mihin tämä maailma on menossa?Kohta museot joutuvat poistamaan kaikki taulut ja patsaat joissa on alastomuutta koska niissähän ihminen esineellistetään seksiobjektiksi ( joidenkin mielestä ).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

105
Vuokra-asunnot odottelevat asukkaita – "Oulussa on vuokralaisrintamalla hiljaisinta"
88
Kerro meille: Viillokkia, vatkulia, pinaattikeittoa – mikä kouluruoka oli herkkua, mikä ei mennyt alas millään?
65
Esirippu laski, yksi aikakausi päättyi – alkaako Lipossa uuden rakentaminen lahjakkaiden juniorien varaan vai onko seuran taru lopussa?
52
Oulun tornitaloista ja muista korkeista rakennuksista tarkka selvitys - kaupunki aikoo perehtyä korkean rakentamisen hyödyntämiseen ja kehittämiseen
42
Festivaalien talkootyöläisten verotuskäytönnöt puhuttaneet viime päivinä – Oulun suurfestivaalit vakuuttavat veroasioiden olevan kunnossa
40
Ruotsin autotuhopoltoista epäilty otettu kiinni Turkin rajalla
37
Oulun kaupunki hyväksyi Hailuodon pengertien suunnitelman

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa ei ole korruptiota vaan koko järjestelmä on läpimätä!

Mikä on ero Suomen ja Italian korruption välillä? Italiassa poliisi sentään yrittää kitkeä korruptiota ja jahtaa mafiaa.... Lue lisää...
PlayTheGame

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image