Kulttuuri

Engelin jäljet näkyvät Oulussa

Tuomiokirkko on yksi Carl Ludwig Engelin Ouluun suunnittelemista rakennuksista. KUVA: Pekka Peura
Kulttuuri 21.3.2011 0:00
Pia Kaitasuo
Carl Ludvig Engelin arkkitehtuuria pääkaupungissamme ihasteleville huomautettakoon, että on sitä meilläkin. Oulussa! Rinta rottingilla ei silti kannata käydä, sillä ei Engelin pontimena ollut oma halu komistaa pohjoista pikkukaupunkia. Työ lankesi hänelle viran puolesta.

Suomen hallinnollisen elämän kasvu osana Venäjän keisarikuntaa vaati panostamista rakentamiseen ja Engel Intendentinkonttorin päällikkönä sai arkkitehtoniset avaimet luoda uutta ja vaikuttavaa.

Parahiksi suurin osa Oulua joutui samaan aikaan (1822) liekkien nuolemaksi, joten aluksi tarvittiin asemakaava. Keskeiseksi tuli aukio, johon katsottiin sijoitettaviksi kirkko, koulu, kaupungintalo ja lääninhallitus. Kaksi ensin mainittua Engel piirsikin.

Kirkko oli palanut kivijalkaan, samoin erillinen kellotapuli. Pyhäinpäivänä 1832 kokoonnuttiin ensimmäiseen jumalanpalvelukseen juhlavaan uudisrakennukseen, jossa oli käytetty osin vanhoja rakenteita.

Tänään Oulun tuomiokirkossa käyvät saavat oivan esimerkin Engelin harmonisesta klassismista.

Intendentinkonttorissa syntynyt ajatus koulusta osana aukion arkkitehtuuria on kantanut todella hienon sadon: rakennuksen 1890 ruotsinkieliseltä lyseolta saanut nykyinen Oulun Lyseo tunnetaan valtakunnallisesti presidenttien kouluna. Ja onpa poeetta V.A.Koskenniemi, lyseolainen reilun sadan vuoden takaa, pukenut miljöön lyyriseen muotoon Koulutie-runossaan.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

että työeläkettä saava maksaa myös omalla tekemällään työllä. Miten et osaa arvostaa tehtyä työtä? Taidat saada liikaa s... Lue lisää...
unohdat aina

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image