Kulttuuri

Eeva Kilvelle ja Cia Rinteelle kir­jal­li­suu­den val­tion­pal­kin­not

Taidetoimikunnan mukaan Eeva Kilpi, 91, on monin tavoin innoittava esikuva. KUVA: Joel Maisalmi
Kulttuuri 29.11.2019 11:04 | Päivitetty 29.11.2019 11:06
STT

Journalisti ja kriitikko Kalle Kinnunen pokkasi elokuvataiteen palkinnon.

Mittavan uran tehnyt kirjailija Eeva Kilpi ja kansainvälisesti tunnettu runoilija Cia Rinne on palkittu kirjallisuuden valtionpalkinnolla. Elokuvataiteen valtionpalkinnon on puolestaan saanut elokuvajournalisti Kalle Kinnunen.

Valtion taidetoimikunta myönsi yhteensä 14 valtionpalkintoa, jotka olivat suuruudeltaan 14  000 – 30  000 euroa. Palkinnot jakoi tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.)

Taidetoimikunnan mukaan Kilpi, 91, on monin tavoin innoittava esikuva.

– Hän osoittaa, että taiteilijan työ voi olla luomisvoimaista ja ajatonta tekijän ikävuosista huolimatta. Hänen viimeisimmät teoksensa ovat kirkkaita, syvästi inhimillisiä ja puhuttelevia, todetaan taidetoimikunnan perusteluissa.

Rinne puolestaan on palkintoperusteiden mukaan kansainvälisesti tunnetuimpia nykyrunoilijoitamme, vaikka hän onkin kotimaassa vielä verrattain tuntematon.

– Hän kirjoittaa kielen perusteisiin menevät monikieliset ja minimalistiset runonsa englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja muilla eurooppalaisilla kielillä sekä käyttää käsitetaiteellisia ja visuaalisia keinoja, toimikunta muistuttaa.

Journalistille elokuvataiteen valtionpalkinto

Elokuvataiteen valtionpalkinnon saanut journalisti ja kriitikko Kalle Kinnunen on taidetoimikunnan mukaan tehnyt työllään näkyväksi elokuvan taiteen, tuotannon ja liikealan ulottuvuuksia tarkasti ja monipuolisesti. Perinteisen journalismin lisäksi Kinnunen on herättänyt keskustelua Kuvien takaa -blogissaan.

– Kinnunen on kyennyt elokuvajournalistina ansaitsemaan elantonsa aikana, jolloin mediatalot ovat profiloituneet kulttuurijournalismin resurssien alasajossa, toimikunta muistuttaa.

Oopperalaulaja Camilla Nylund ja muusikko Paula Vesala palkittiin musiikin valtionpalkinnoilla, ja räppäri Ailu Valle sai lastenkulttuurin valtionpalkinnon. Vesalaa ylistettiin monilahjakkaana visionäärinä, joka oman musiikkinsa lisäksi säveltää ja sanoittaa muille artisteille. Nylund taas on tämän hetken kysytyimpiä kansainvälisiä oopperataiteilijoitamme.

Arkkitehtuurin valtionpalkinto jaettiin maisema-arkkitehti Gretel Hemgårdille ja muotoilun valtionpalkinto Korutaideyhdistys ry:lle.

Näytelmäkirjailija Heini Junkkaala ja tanssitaiteilija Liisa Pentti palkittiin esittävien taiteiden valtionpalkinnolla.

Visuaalisten taiteiden valtionpalkinnot jaettiin kuvataiteilija Jukka Korkeilalle, valokuvataiteilija Tiina Itkoselle ja mediataiteen asiantuntija Perttu Rastaalle, ja monitaiteen valtionpalkinnon sai taiteilija Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimonen.

Valtionpalkinnoista päättävät valtion taidetoimikunnat. Palkinnot myöntää Taiteen edistämiskeskus (Taike).

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

0:13
Ovensuukyselyt: Konservatiivit ottamassa murskavoiton Britannian parlamenttivaaleissa – ennusteen mukainen vaalitulos tietäisi nopeaa brexitiä
12.12.
Nelostie suljettu liikenteeltä Rovaniemellä Petäjäkosken ja Jaatilan välillä – liikenne ohjataan kiertotielle
12.12.
Auto syttyi palamaan lattiaa hitsattaessa Oulaisissa – ajoneuvo tuhoutui käyttökelvottomaksi, henkilövahingoilta säästyttiin
12.12.
Liikkuvan poliisin perinneyhdistys: peltipoliisien sijoittelulle ei suurelta osin järkeviä perusteita – "Kansan silmissä kameratolpista tullut sakotusautomaatteja"
12.12.
Kärppien tähdet Juho Lammikko ja Jesse Puljujärvi pohjustivat Leijonien nousun ahdingosta jatkoajalle – sitten Tshekki tarjosi kylmän suihkun voittomaalin muodossa
12.12.
Oulun Uinti yllätti naisten viestihopealla SM-altaassa Tampereella
12.12.
Mies uhkasi rikosseuraamustyöntekijää puhelimitse – kertoi tarkoituksenaan olleen valittaa työtehtävien hoidosta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.12.

Fingerpori

13.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image