Kulttuuri

Bowie syöksi Beatles-sukupolven vallasta

David Bowie vuonna 1985. KUVA: Harrison Funk / ZUMA Wire
Kulttuuri 11.1.2016 11:27
Pirjo-Liisa Niinimäki

David Bowie oli rockmusiikissa 1970-luvulla lähes samanveroinen uudistaja kuin Beatlesit ja Rolling Stones olivat olleet 1960-luvulla. Näin arvioi popmusiikin veteraanivaikuttaja Markku Veijalainen, joka oli 1960–70-luvuilla muun muassa nuortenlehti Intron toimittaja ja kustantaja.

– En voi sanoa, että olisin itse ollut Bowie-fani, sillä kuuluin edelliseen sukupolveen. Ja Bowiehan vei valtaistuimen minun suosikeiltani, Veijalainen tunnustaa.

Hän sanoo kuitenkin seuranneensa ammatillisesti David Bowien uraa ja ihailleensa erityisesti tämän poikkitaiteellista otetta. Bowie oli myös kuvataiteilija. Hänen visuaalinen otteensa näkyi jo ensimmäisellä Suomen-vierailulla Messukeskuksen UKK-hallissa 1976.

– Konsertti oli kyllä elämys, Veijalainen muistelee.

Visuaalisena elementtinä oli valkoinen valo, mutta sitä oli kymmeniä eri sävyjä. Vastaavaa ei ollut nähty Suomessa aikaisemmin. Myös Bowien kameleonttimainen olemus alati vaihtuvine muotivaatteineen jäi mieleen.

Veijalaisen mielestä Bowie maine rakentuikin muun muassa siitä, että hän onnistui konserteissaan yhdistämään ränttätänttä-rokkia ja taiteellista esitystä ennennäkemättömällä tavalla.

Markku Veijalainen on myös yksi niistä 200 onnellisesta, joilla on seinällään David Bowien omakuva ajalta, jolloin verkkokaupasta ei vielä tiedetty mitään.

Kuvataiteilijanakin uraa viritellyt Bowie oli ensimmäisiä, joka myi taidetta Internetin kautta. Kun myyntiin ilmestyi rocklegendan signeeraamia grafiikanlehtiä, Markku Veijalainen innostui oitis.

– Systeemi oli siihen aikaan hankala. Tilaus, varaus ja maksu piti tehdä monimutkaisesti pankin kautta. Mutta taulu tuli kuin tulikin postista, hän kertoo.

Veijalainen kuvailee teosta hiukan pelottavannäköiseksi ja surrealistiseksi, mutta se on hänellä yhä seinällä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ei kai yksi mies todellisuudessa ollut Beatlesin ja Rolling Stonesin loppu. Bowie tuli heidän jälkeensä, näiden kahden suuren suosion aikana hän ei olisi saanut ääntään kuuluviin. Beatles oli jo 1970 lopettamassa keikkailun, olivat saaneet tarpeekseen. Rolling Stones tuli myöhemmin uudelleen, tekivät sen hetkisen maailmanhistorian tuottoisimman kiertuueen eri maissa. Näin kirjoittivat lehdet, ja kai siinä jonkin verran perää on. Mutta vielä, ei Bowie yksin dominoinut 70- lukua, muitakin todellisia suosikkeja oli, suurempiakin kuin hän. 70- luvun Bowie ei kiinnostanut silloin, tosin olin vielä lapsi, en edes nuori tuon vuosikymmenen alussa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Et sitten edes lukenut aloitusta tai et järkytykseltäsi ymmärtänyt sitä. Lainaus: "...pitää osata olla menemättä lankaan... Lue lisää...
Sifferi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image