Kulttuuri

Asianajajan mukaan alaikäinen näki Jari Sillanpään aktin nyt jo kuolleen hierojan kanssa – oliko kyse vahingosta vai tar­koi­tuk­sel­li­suu­des­ta?

Asianajaja Riitta Leppiniemi puolustaa laulajatähti Jari Sillanpäätä tämän hyväksikäyttöoikeudenkäynnissä.
Kulttuuri 26.2.2020 14:56
Ilari Tapio

Hieroja on sittemmin menehtynyt, mikä vaikeuttaa asioiden selvittämistä.

Asianajaja Riitta Leppiniemi kertoi keskiviikkona käräjäoikeuden lounastauolla, mistä Jari Sillanpään hyväksikäyttösyytteessä puolustuksen mielestä on kyse.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun laulajatähti kutsui kotiinsa hierojan. Jostain syystä hierojalla oli mukanaan alaikäinen, 12-vuotias lapsi.

Hieronta ei kuitenkaan jäänyt vain hieronnaksi. Se johti intiimiin kanssakäymiseen täysi-ikäisen hierojan kanssa.

Alaikäinen henkilö näki aktin ja otti siitä kuvan. Tämä on Leppiniemen mukaan riidatonta.

Epäselvää sen sijaan on, oliko alaikäisen päätyminen aktin silminnäkijäksi tahatonta vai tahallista. Se on oikeudenkäynnin keskeinen kysymys.

– Siitä olemme kaikki yksimielisiä, että jos se on ollut vahinko, se ei ole rangaistavaa, Leppiniemi sanoi.

– Syyttäjän mukaan Sillanpää olisi pyytänyt tätä nuorta kuvaamaan. Riidatonta kuitenkin on, ettei heillä ollut edes yhteistä kieltä.

Sillanpää kertoi empineensä tilannetta huomattuaan, että mukana oli alaikäinen henkilö.

Leppiniemen mukaan myöhemmin kävi ilmi, että poliisi epäili hierojaa lapsiin kohdistuneista lainvastaisista teoista. Hieroja on kuitenkin menehtynyt.

Sillanpään syyte koskee lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämistä.

Asianajaja korostaa, ettei syytteessä ole kyse fyysisestä lapseen kohdistuneesta koskettelusta tai kanssakäymisestä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentointi on lukittu.

Vaikka olisi miten tahallinen, niin teon tunnusmerkistö ei täyty millään. Käsittämätön syyte. Media voisi kiinnittää tähän vähän huomiota.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lapsen kannalta on sama, näkikö hän tapauksen vahingossa vai tarkoituksella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On totta,että harmillista kun näin on käynyt,asiasta tietysti kannattaa puhua ja on varmasti puhuttukkin lapsen kanssa.Olemme paljon irtaantuneet arjesta, sairastuminen,syntymä, kuolema ja sukupuoliyhteys on aikamoinen tabu,on hyvä, että lapsia suojellaan liian aikaiselta seksuaalisuuteen liittyvistä asiosta. Toisaalta on muistettava,että meitä jo iäkkäämpiä edeltävä sukupolvi asui useasti noin 30-40 neliön yhdessä huoneessa ja useasti lapsia oli perheessä kymmenkunta. Kyllä ainakin osa noista lapsista sai alkunsa ihan siinä samassa tuvassa. Tärkeintä kai lienee,että tämä lapsi saa nyt tarvitsemansa tuen asian käsittelyyn ja toisaalta olen aidosti sitä mieltä, että nuo ns. älykännykät tms pitäisi antaa lasten käyttöön vasta kun he ovat tarpeeksi kypsiä niitä käyttämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

31.3.
Urpiaisia ruokinnalla Lukijalta
31.3.
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
31.3.
Haukiputaan yli 40-vuotias Jatulin liikuntakeskus kaipaa kipeästi isoa remonttia – vajaan yhdeksän miljoonan peruskorjaushanke on paraikaa selvityksessä
31.3.
Messi piikitteli Barcelonan seurajohtoa – "Olemme aina olleet ensimmäisinä auttamassa seuraa, kun on ollut tarve"
31.3.
Muhoksen kunta aloittaa yt-neuvottelut – vielä ei selvillä, kuinka suurta henkilöstömäärää lomautukset koskevat
31.3.
Maaliskuun lukijakuva: Enkun tunti sujuu Iidalla kotona Kiimingissä pappakoiran kanssa
31.3.
MTV Uutiset selvitti että enemmistö suurimmista pörssiyhtiöistä aikoo maksaa osinkoa koronaviruksen keskellä

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

Eikö samalla logiikalla työttömäksi jäävänkin pitäisi olla nillittämättä työttömyyttään ja kestää se puoli vuotta ilman ... Lue lisää...
Eikö työttömäksi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

1.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image