Kulttuuri

Tilaajille

Arvio: Walesin Tiikeri valloitti Teatrian karismallaan – syvä baritoni soi puhtaasti 79-vuotiaanakin

Tom Jones esiintyi Oulussa Teatrialla lauantaina. Arkistokuva keväältä 2019. KUVA: ETIENNE LAURENT
Kulttuuri 4.8.2019 16:32
Juha Sutela

Walesin Tiikeri ärjähteli ja loi Teatrialle sähköisen tunnelman. 

Konsertti Tom Jones Oulussa Club Teatrialla lauantaina 3. elokuuta.

Tom Jones Oulussa! Tällaista ei vielä jokin aika sitten olisi uskonut kokevansa, vaikka Walesin Tiikeri kiertääkin yhä aktiivisesti maailmaa ja on käynyt Suomessakin pitkän uransa aikana viitisentoista kertaa. Club Teatrian esiintyminen oli itse asiassa Jonesin vuoden 2019 kiertueen viimeinen; loppuvuosi menee tv-töissä Voice of UK:n tuomarina.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Uutisvirta

26.1.
Anita Korva näki valonpilkahduksia Rokualla OHS:n kansallisissa kisoissa
26.1.
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
26.1.
OLS pullotti pinkin pyörremyrskyn – Pitkä tappioputki katkesi, kun huippujoukkue Classic kaatui Kastellissa
26.1.
Mediat: Ex-koripallotähti Kobe Bryant on kuollut helikopterionnettomuudessa – pidetään yhtenä kaikkien aikojen NBA-pelaajista
26.1.
Ynni otti voiton Kristika Turusta vuoristoratamaisen esityksen jälkeen, katso kuvia ottelusta
26.1.
Talvinen sää palaa Ouluun: Ensi viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
26.1.
Kapteeni täynnä tahdonvoimaa – Vili Hautala laittaa kroppaa peliin Ynnin puolesta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi aamuyöstä alkaen Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

210 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image