Kulttuuri

Arvio: Pää tyynyyn! -esityksen hahmot ovat kuin yö ja päivä – Uneton Ankka häiritsee Karhun nuk­ku­maan­me­noa

Lastenteatteri Kurnuttava Sammakko vieraili Oulussa tiistaina. Ankkana lauloi animaatioelokuvien äänenä tuttu Markus Niemi ja Karhuna soitti ilmakitaraa Kimmo Tihveräinen. KUVA: Turun kaupunginteatteri
Kulttuuri 3.12.2019 15:27
Eeva Kauppinen

Nukkumaan meneminen on joskus vaikeaa. Kello tikittää, mutta uni ei tule. Nukkuminen voi lapsen mielestä olla tylsää, koska kukkuminen ja leikkiminen olisi kivempaa. Tähän ristiriitaan pureutuu pikkulapsille suunnattu näytelmä Pää tyynyyn!

Turkulaisen lastenteatterin Kurnuttavan Sammakon esityksen innoittaja on Jory John ja Benji Davies suosittu kuvakirja. Kaksikko loi kirjasarjaansa kaksi vastakohtaista hahmoa, energisen Ankan ja rauhaa rakastavan Karhun.

Ankan ja Karhun naapurisopu on koetuksella, koska toinen tahtoisi jo panna pään tyynyyn, mutta naapuri käy koko ajan ylikierroksilla. Sympaattinen ja humoristinen teos leikkii kirjainten graafisella ulkomuodolla ja sivujen kuvajaolla. Kirjasinlajikkeen paksuus ja koko kasvaa sitä myötä, kun Karhu ärsyyntyy jatkuvasti esiin ponnahtavaan kaakattavaan Ankka-naapurinsa.

Kirjantekijät paljastavat, että unisatu on omistettu Jory Johnin äidille, joka alati jaksaa muistuttaa aikuista poikaansa kunnon yöunien tärkeydestä.

Kurnuttavan Sammakon vakituinen vieraileva dramaturgikäsikirjoittaja Juho Golnick on tehnyt ison työn "lihottaessaan" 15-sivuisen kuvakirjan reilun puolen tunnin mittaiseksi uninäytelmäksi. Mukaan on otettu niin sanottu kaikkitietävä kertoja, voice over, joka johdattelee juonta, ja jota näytelmän hahmot myös suoraan puhuttelevat.

Kerrostaloelämän makua lisää pihalla mouruava Naksu-kissa ja lapsille tuttua lelumaailmaa Karhun leikisti puhuva Benji-unilelu. Kirjassa unilelulla ei ole nimeä. Näytelmässä sen nimi on Benji, joka on kiva silmänisku kirjojen kuvittajalle.

Benji Daviesin kuvitus tuo Ankan ja Karhun jorinoihin huumoria. Hänen piirtämänsä inhimillistetyt eläinhahmot ovat hyvin ilmeikkäitä sulkineen ja karvoineen. Samaan pyrkivät näyttelijät Markus Niemi ja Kimmo Tihveräinen sekä Kaarina Kopolan pukusuunnittelu.

Varsinkin Markun Niemen Ankka siipeilee sujuvasti. Laulutaitoinen Markus Niemi saa naapureiden tarinan välillä rokkaamaa kunnolla.

Flegmaattisen karhun osa tuntuu vastaavasti istuvan Kimmo Tiherväiselle, joka pääsee näyttämöllä näyttämään ilmakitaran soittotaitojaan ilmakitaransoiton MM-kisakaupungissa Oulussa.

Ohjaaja Thomas Dellinger on hakenut toteutukseen teatterileikkiä. Karhu ja Ankka rikkovat näyttämön sääntöjä kävelemällä välillä seinän läpi ja käyttävät näkymättömiä ovia kuin oikeita.

Riku Suvitien lavastuksen huoneet ovat kuin yö ja päivä. Ankan buduaari on keltainen ja Karhun tummansininen.

Esitys pitää yllä kovaa vauhtia. Ikään kuin tekijät tahtoisivat varmistaa, että eipä nukuta katsomossakaan.

Mikrofonien käyttö vähän ihmetyttää Oulun teatterin pienen näyttämön vierailuesityksessä. Mikitys taittaa pois autenttista tunnelmaa teatterin edustamasta läsnäolon taiteesta. Kertojan äänenä käytetty näyttelijä Taneli Mäkelä rauhoittaa menoa turvallisella ja vakaalla tyylillään.

Lastenteatteri Kurnuttava Sammakko: Pää tyynyyn! Alkuperäisteos Jory John ja Benji Davies. Käsikirjoitus Juho Golnick. Suomennos Roope Lipasti. Ohjaus Thomas Dellinger. Lavastus Riku Suvitie. Puvustus Kaarina Kopola. Musiikki Valtteri Lipasti. Valo- ja äänisuunnittelu Arttu Aarnio. Näyttelijät Markus Niemi ja Kimmo Tihveräinen. Kertoja Taneli Mäkelä. Oulun teatterin pieni näyttämö 3.12. Ikäsuositus 3+.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

105
Antti Rinne nousemassa hallitustunnustelijaksi – "Ensin on epäluottamusta pääministeri-Rinnettä kohtaan, mutta ei hallitustunnistelija-Rinnettä kohtaan, onhan tämä erikoista"
70
Iin kunta voitti ison eurooppalaisen kilpailun ilmastohankkeellaan – "Koska Ii pystyy tähän, siihen pystyy koko Eurooppa", sanoi Micropoliksen Leena Vuotovesi
61
Teollisuusliitto aloittaa laajat lakot – Pohjois-Suomessa lakkoillaan muun muassa Nokialla, SSAB:lla ja isoilla kaivoksilla
25
Keskustan sisäinen WhatsApp-ryhmä suljettiin vuotojen takia jo lauantaina – Ryhmäjohtaja Kurvinen: "Tällainen toiminta vie luottamusta, pidän sitä suorastaan törkeänä"
21
HS: Teollisuutta uhkaavien lakkojen vuoksi Fermionin lääketehtaalla Oulussa aloitettu alasajo – muun muassa syöpälääkkeen valmistus keskeytyy
20
Lännen Median kysely: Sanna Marin sdp:n puoluevaltuutettujen kärkiehdokas pääministeriksi – joka kolmas valtuutettu ei osaa tai halua nimetä suosikkiaan
14
Pääministerin valinta etenee: Sdp:n puoluehallitus kokoontuu ja valitsee hallitustunnustelijan – Miten ja milloin Suomi saa uuden pääministerin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

328 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Puolison puute voi tappaa miehen!

Eihän se uutinen noin ollut. Yksinäisyyteen mies ottaa viinaa ja sairastuu haimatulehdukseen ja sitten poks. Lue huomise... Lue lisää...
no,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

5.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image