Kulttuuri

Antti Tuiskun uusi albumi myi kultaa jo ennakkoon

Kulttuuri 12.5.2005 14:44
STT

Idols-tähti Antti Tuiskun kakkosalbumi Antti Tuisku on ylittänyt 15 000 myydyn kappaleen kultalevyrajan jo julkaisupäivänään.

Arvometalli ei ole Anti Tuiskulle mikään uusi tuttavuus. Viime vuonna julkaistu albumi Ensimmäinen on yltänyt jo tuplaplatinaan asti.

Antti Tuisku aloittaa kiertueensa Tampere-talosta 21. päivä tätä kuuta. Tuiskulla pitää kiirettä, sillä esimerkiksi kesä- ja heinäkuun aikana esiintymisiä on yhteensä yli 20 kappaletta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

16:03
Oulun seudulla kuvatulle Kaikki synnit -rikossarjalle sataa tunnustusta – kahmi Venla-ehdokkuuksia viidessä eri kategoriassa
16:02
"Husu" Hussein kertoo saaneensa huomautuksen taksifirmalta – Jatkossa edellytän itseltäni parempaa käytöstä ja harkintakykyä
15:51
Oulun poliisilaitos puhallutti pikkujoululiikenteessä lähes 3000 kuskia viikonlopun aikana – puolet kärähtäneistä ajoi huumeiden vaikutuksen alaisena
15:25
Pelti rytisi maanantaiaamuna Kainuussa kahteen otteeseen
15:14
Kysely kertoo lihaan liittyvästä kahtiajaosta ja mahdollisesti kytevästä murroksesta
15:07
Kuusamon Juuso-karhu petaa innolla talvipesäänsä videolla – "On autuas olo", naurahtaa Sulo Karjalainen
15:04
Arvio: Äitimyyttiä nenuliin – käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä Hanna Vahtikari etsii näytelmässään äitiyden syvää ydintä
55
MTK:n kysely: Kolme neljästä suomalaisesta pitää lihan kulutustaan sopivana – MT: Alle 30-vuotiaista lähes viidennes ei syö lihaa lainkaan
44
Andersson ehdotti: Valtio voisi yhden vuoden ajan maksaa lähes kokonaan kulut polttomoottoriautojen muuttamisesta biokaasulla käyviksi
27
Käteisen puute suomalaisissa pankeissa ihmetyttää kanadalaisia – viime vuonna he kirjoittivat yli 700 miljoonaa shekkiä
24
Postin työkiistaan ei saatu vieläkään ratkaisua, tukilakot laajenevat maanantaina – "On vaikea arvioida, kuinka pitkään vielä menee"
22
Postilakon tukitoimet laajenevat: ensi viikolla postin käsittely loppuu asiamiesposteissa
17
Oululaiset yläkoululaiset saunottivat asunnottomia ja auttoivat naapureita – "Sai nähdä, että ihmiset olivat todella kiitollisia siitä, mitä me teimme"
17
1,8 miljoonan euron rahapelivoiton lunastaminen viivästyi kuukausilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.11.

Fingerpori

18.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image