Kulttuuri

Alatalolle ja Rinteelle Juha Vainio -palkinto

Kulttuuri 29.7.2005 21:52
STT

Työpari Mikko Alatalo-Harri Rinne on palkittu Juha Vainion rahaston tämänvuotiselle tunnustuspalkinnolla. 5 000 euron palkinto luovutetaan kaksikolle illalla Kotkan Meripäivillä.

Rinne (s. 1948) ja Alatalo (s. 1951) tapasivat 1970-luvulla toisensa sekä Juice Leskisen Tampereella opiskelijapiireissä. Kolmikko alkoi pian kirjoittaa yhdessä lauluja. Alatalon siirryttyä soolouralle Rinteestä tuli hänen tärkein yhteistyökumppaninsa. Kaksikon yhteistyönä on sittemmin syntynyt lähes neljäkymmentä albumia sekä useita laulukokoelmia.

Juha Vainio -palkinto jaetaan tänä vuonna viidennentoista kerran. Palkinto myönnettiin ensimmäistä kertaa työparille.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

200 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalaisprofessorin väitös; Suomi olisi voinut välttää talvisodan

Jopas on herra Stephen Kotkinilla s.17.2.1959 puheet ja tutkimustulokset. Suomi oli itsenäinen maa, joten miksi Stalin h... Lue lisää...
Sotamies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image