Kulttuuri

Agit Prop -yhtyeestä tunnettu Pekka Aarnio kuoli 72-vuotiaana – musiikkialan tärkeä taus­ta­vai­kut­ta­ja tuotti levyjä Tuomari Nurmiosta Ultra Brahan ja Baddingiin

Kulttuuri 14.5.2019 20:34
STT

Pitkän linjan musiikkialan ammattilainen Pekka Aarnio kuoli 72-vuotiaana Helsingissä maanantaina. Aarnio kuoli pitkällisen sairauden jälkeen.

Hänet muistetaan parhaiten Suomen tunnetuimman poliittisen lauluyhtyeen Agit Propin jäsenenä. Uransa aikana hän myös tuotti lukuisia levyjä ensin Love Recordsilla ja myöhemmin Atte Blomin kanssa perustamassaan Johanna-levy-yhtiössä.

Tiedon kuolemasta vahvisti STT:lle Monna Kamu Agit Prop -yhtyeestä.

Aarnio oli monipuolinen tuottaja ja iso taustavaikuttaja musiikin kentällä. Hänen tuottamiaan albumeja ovat muun muassa Tuomari Nurmion debyytti Kohdusta hautaan ja Ultra Bran Vapaaherran elämää, Kalifornia ja Kroketti. Lisäksi hän tuotti esimerkiksi Rauli Badding Somerjoen, Pelle Miljoonan ja Leevi and the Leavingsin musiikkia.

Gösta (Sundqvist) oli hyvin määrätietoinen sovituksia ja studiota myöten, sama juttu Ultra Bran Kerkko Koskisen kanssa, Aarnio kertoi Helsingin Sanomien 70-vuotishaastattelussa vuonna 2017.

Hän myös tähdensi haastattelussa, että Ultra Bran mahdolliset Agit Prop -vaikutteet ovat Koskisen kädenjälkeä.

Kertakokoonpanosta huikeaan suosioon

Aarnio perusti Agit Propin vuonna 1970 yhdessä ystäviensä Martti Launiksen ja Sinikka Sokan kanssa. Vuonna 1972 mukaan tuli vielä yhtyeen neljäs vakituinen jäsen Monna Kamu.

Alun perin Agit Prop perustettiin kertaluontoiseksi kokoonpanoksi Uudenmaan Sosialistisen Nuorisoliiton edustajaksi Berliinin II poliittisen laulun festivaaleille. Kvartetti jatkoi toimintaansa saatuaan innostuneen vastaanoton festivaaleilla ja kotimaassa. Myöhemmin yhtye keikkaili ulkomaillakin.

Aarnio on itse perustellut yhtyeen suosiota sillä, että "ei tätä muut oikein tee".

Helsinkiläinen Aarnio aloitti uransa folk-buumin innostamana vitsikkäästi nimetyssä ja omaperäisessä Guldgurkorna-triossa käydessään Ressun poikalyseota. Yhtyeen jäsenet pukeutuivat boheemisti ja tulivat tunnetuiksi varsin viisastelevista välispiikeistä, jotka Aarnio vei mukanaan Agit Propiinkin.

–  Samalla kun oli mielestään hyvinkin arvokkaalla asialla, saattoi ruokkiakin snobismia, hän on tunnustanut.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

22:00
Lumotut sanat -festivaali kokoaa oululaisia lapsia ja perheitä kirjallisten asioiden äärelle kuukauden ajan
20:47
Lyonissa kirjepommi haavoittanut useita ihmisiä – kukaan ei ole kuollut
20:47
Talon lunastus ja purku tiehankkeen alta aiheuttivat haikean mielen – Iin ohitustiehanke saattaa alkaa toteutua luultua nopeammin, jo kymmenen vuoden päästä Tilaajille
20:00
Kysyimme, ehtiikö vielä varata kampaajaa ensi viikon lopun valmistujaisia varten – "Muutamia vapaita aikoja on"
19:42
Kumpi tienaa enemmän euroedustaja vai kansanedustaja? – Brysselissä tilille voi kilahtaa kuukausipalkkioiden ja kulukorvausten lisäksi tuhansien eurojen veroton päiväraha
19:40
Sakari Mannisen Minna-äiti pyrkii seuraamaan poikansa jokaisen pelin, puolivälierän suoritus liikutti kyyneliin – Kaapo-koira kaipaa kotona isäntänsä rapsutusta
19:21
Seta huolestui translain kohtalosta hallitusneuvotteluissa – Rinne sanoo ihmisiä auttavia muutoksia olevan tulossa
66
Hamal tekee kahta työtä ja yrittää ansaita nettona 2 600 euroa kuussa, jotta saisi perheensä Suomeen – Korkea tuloraja on vähentänyt perheenyhdistämisiä
53
Nuoret jalkautuivat toisen kerran kaduille ympäri maailmaa ilmaston puolesta – missä ovat aikuiset?
38
Näin asianajajat ja muut oikeusavustajat törttöilevät – "Tuomarilla on persiljaa korvissa aina, kun minä puhun"
38
Fennovoima: Kaikki lupa-asiakirjat STUKille viimeistään keväällä 2021 – "Viime kesän jälkeenhän koko hankkeen aikataulu on muuttunut"
34
Jupakka sai uuden käänteen – Heinäluoman rypsiöljyerä myyty loppuun
29
Osaajapula voi olla ratkaiseva isku yksittäisen yrityksen maailmanvalloitukselle – miksi ict-alan työvoiman tarve ja tarjonta eivät kohtaa? Lukijalta
23
Leijonat kaatoi Ruotsin ja etenee mitalipeleihin! Ratkaisu haettiin jatkoajalta – seuraavaksi vastaan Venäjä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Koiran ulkoitus

Pyörätiellä jalankulkijalla on oikeus valita kumpaa reunaa kulkee, oli koira tai ei. Lue lisää...
Tämä fakta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image